Sulatetaan tämä kivi sydämessäni

Rehellinen minun on pakko nyt sinulle. Siksi kerron tämän koska haluan sinun tietävän minusta ja ymmärtävän myös käytöstäni. Myös sitä valtavaa kärsimystä jota koin sydämessäni, sitä jonka herätit pitkästä unesta puhuttelemalla minua sydämelläsi.

Kauan sitten ihastuin valtavasti erääseen naiseen. Hän oli ensimmäinen jota silloin nuori ja kokematon sydämeni lähestyi. Annoin hänelle lahjan ja olin silloin melko varma löytäneeni jonkun joka minua rakastaisi. Ehkä hän piti siitä, mutta hän paljastui myöhemmin varatuksi.

Sydämeni särjin hänen kanssaan. Kaikkiin rikkoutuneisiin haaveisiin ja murskattuihin unelmiin minä itseni tuhosin. Jälkeenpäin löysin syitä itsestäni vain ja annoin hänelle aivan kaiken anteeksi. Sen jälkeen kaipasin häntä rehellisesti monta vuotta, mutta vain hiljaa sydämessäni. Tänä keväänä sitten kerroin ääneen kaverilleni päässeeni viimein siitä ja hänestä yli. Sen jälkeen tuntui kuin elämäni olisi alkanut uudestaan ja paljon parempana.

Olin vapaa ja nuori komea mies. Nautin kesästä ja tein juttuja joita rakastin. Ilman naista elämässäni pärjäsin niin hyvin, kunnes yhtenä päivänä ärsyynnyin syvästi laittaessani pyykkejä narulle. Eräänä iltana sitten rukouksessani sitten nöyryin ja pyysin "Anna minulle vaimo" ja kuulin ovenkahvan käyvän kuin itsestään. Jotain merkittävää tunsin silloin...

Sitten kesä jatkui ja eräänä päivänä ihan keskellä kirkasta arkea löysin sinut edestäni. Kohtailtiin ja lopulta pelästyin kun huomasin sinussa kiinnostuksen merkkejä kohtaani. Herätit traumani rakkaudesta ja vielä sitten löit bensaa liekkeihin. Rautainen muuri karisi ja halkeili kuin itsestään ja se tunne on minulle kivuliaan pelottava.

Silti ne hetket ovat parhautta kanssasi. Siksi kaipaan luoksesi koko ajan, koska parannat osia minusta. Rakastat minua ihmisenä ja miehenä, ainakin siltä saat mut tuntemaan. Silti en tiedä mitä mysteerinen sydämesi minusta haluaa, mutta en anna sen haitata. Haluan nähdä sinua silti ja toivon että se on sinulle ok.

Sitten tämä mustasukkaisuus asia. Aloitan nyt sillä että sait minut taas kirjoittamaan palstalle. Joo kyllä, olen kirjoittanut tänne ennenkin. Sille naiselle kenestä alussa kerroin. Hän on perheellinen ja toivon hänelle onnea elämässä, mutta tavoittele tai kaipaa en häntä enää voi. Ei hän ole minun naiseni, vaan toisen. Sekoilen kuitenkin toivon mukaan, kun kuvittelen välillä hänen kirjoittavan minulle tänne...

Tämä on siis erittäin repivä paikka minulle. Sinulle täällä kirjoitan ja vain sinut haluan. Kiitos Herran kymmenestä käskystä. En riko itseäni vastaan, en riko sinua vastaan, enkä riko Herraa vastaan.

Sitten selitys sinulle miksi reagoin niin järkyttävän säikysti silloin kun lähestyin sinua. Teillä on melkein sama nimi... se herätti jonkin reaktion silloin... kukkia annoin molemmille...

En halunnut koskaan puhua sulle "eksistäni", joita minulla ei oikeasti edes ole. Koen nyt kuitenkin erittäin tärkeäksi antaa sinulle rehellisen sydämeni ja avata tämä haava sinulle tällä viestillä. Paranen kyllä tästä nyt kun se ei enää sisälläni muhi. Sinun kanssa elämäni haluan ja antaa menneisyydelle nyt anteeksi.

Rakennetaan kanssasi parempi maailma🤍
17581
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Kaunis kirjoitus jollekin 👍

Äänestä

onhan tekstiä..🥵

Äänestä

Aivan liian pitkä sepustus.

Äänestä
  • Yeah

    Mut ilman p.....aa

    Äänestä

Ei minulta tämä.

Mieheltä

Äänestä
  • Eikö sinulta Mieheltä aivanko tosi ! No huh käytkö palstan viestit läpi ja muistelet oliko tämä sinun vai jonkun toisen miehen?

    Äänestä

Se tuli sydämestä 👍🏻

Äänestä

Pistäpä AP naisen tunteet tähän alle yhtä hyvin kuvaillen
Ettei kaikki huokaile perääsi
Sivusta

Äänestä
  • Älkää ihmeessä ruvetko kuvailemaan toisten tunteita, se on ehkä häiriintynyttä

    Äänestä

Kenelle naiselle tämä on?

Äänestä
  • "Kalasnikoville"

    Äänestä

ei jaksa lukee, saisko tiktok tanssina?

Äänestä

Et riko Herraa vastaan mutta tavoittelet lähimmäisen puolisoa🤣 vai oletko sitä sakkia joka tulkitsee tekstit aina miten itselleen parhaaksi sopii?

Äänestä
  • En tavoittele toisen puolisoa. En ole koskaan tavoitellut.

    Äänestä

Mitä tähän vuodatukseen vois sanoa, toksiset pimut ei varmaan mitään kun mies puhuttelee tässä nuorempaa itseään tmv skeidaa

Äänestä

Noin suurten tunteiden tuntiessa on se varmaan syvää tunnetta. Joskus se yhteys on niin vahvaa että ilmassa sinkoilee kuin pieniä kipinöitä. Näitä välähdyksiä on aina merkityksellisten asioiden ympärillä. Kaivatun kohtaamisessa ilma tuntuu olevan täynnä jotain selittämätöntä . Sekoittaa aistimukset todellisuuden ja energiamaailman välillä joskus niin hämmentävästi että tuon kohtaamisen pyörteissä voi olla vaikeaa pitää jalat niin sanotusti maassa. Sitä lähtee tunteiden mukana joskus kaukaa entisistä elämistä asti avautuvan tähtiportin läpi ihmeelliselle matkalle. Tuolla matkalla kohtaamme ennen kaikkea itsemme ja se on usein sielunkumppaneiden kohtaamisen tarkoituskin.Tunneyhteyden vahvuudesta huolimatta näiden ihmisten ei aina ole tarkoitus viipyä elämässämme kovin pitkään. Vain sen aikaa että kylvämme tähän hetkeen siemenen suurempaan sisäiseen kasvuun. Usein tuo kasvu tapahtuukin sitten kipeimpien kohtien tarkastelemisen kautta. Kuin siemen kasvaa ulos kotelostaan pimeästä päivänvaloon niin omakin tietoisuus kehittyy sielunkumppanuuden antamien ravinteiden kypsyttämänä että jokin on jäänyt kesken. Jokin perustavanlaatuinen asia joka vaatii kehittyäkseen oivallusta. Yleensä kohtaamisen tarkoitus on herättää meitä suurempaan rakkauteen. Menneisyyden tunnehaavat herättävä kohtaaminen toimii siihen katalyyttinä.

Äänestä

Ihana aloitus jollekin mutta miks täällä jos yhteys muualla?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Rehellinen minun on pakko nyt sinulle. Siksi kerron tämän koska haluan sinun tietävän minusta ja ymmärtävän myös käytöstäni. Myös sitä valtavaa kärsimystä jota koin sydämessäni, sitä jonka herätit pitkästä unesta puhuttelemalla minua sydämelläsi.

Kauan sitten ihastuin valtavasti erääseen naiseen. Hän oli ensimmäinen jota silloin nuori ja kokematon sydämeni lähestyi. Annoin hänelle lahjan ja olin silloin melko varma löytäneeni jonkun joka minua rakastaisi. Ehkä hän piti siitä, mutta hän paljastui myöhemmin varatuksi.

Sydämeni särjin hänen kanssaan. Kaikkiin rikkoutuneisiin haaveisiin ja murskattuihin unelmiin minä itseni tuhosin. Jälkeenpäin löysin syitä itsestäni vain ja annoin hänelle aivan kaiken anteeksi. Sen jälkeen kaipasin häntä rehellisesti monta vuotta, mutta vain hiljaa sydämessäni. Tänä keväänä sitten kerroin ääneen kaverilleni päässeeni viimein siitä ja hänestä yli. Sen jälkeen tuntui kuin elämäni olisi alkanut uudestaan ja paljon parempana.

Olin vapaa ja nuori komea mies. Nautin kesästä ja tein juttuja joita rakastin. Ilman naista elämässäni pärjäsin niin hyvin, kunnes yhtenä päivänä ärsyynnyin syvästi laittaessani pyykkejä narulle. Eräänä iltana sitten rukouksessani sitten nöyryin ja pyysin "Anna minulle vaimo" ja kuulin ovenkahvan käyvän kuin itsestään. Jotain merkittävää tunsin silloin...

Sitten kesä jatkui ja eräänä päivänä ihan keskellä kirkasta arkea löysin sinut edestäni. Kohtailtiin ja lopulta pelästyin kun huomasin sinussa kiinnostuksen merkkejä kohtaani. Herätit traumani rakkaudesta ja vielä sitten löit bensaa liekkeihin. Rautainen muuri karisi ja halkeili kuin itsestään ja se tunne on minulle kivuliaan pelottava.

Silti ne hetket ovat parhautta kanssasi. Siksi kaipaan luoksesi koko ajan, koska parannat osia minusta. Rakastat minua ihmisenä ja miehenä, ainakin siltä saat mut tuntemaan. Silti en tiedä mitä mysteerinen sydämesi minusta haluaa, mutta en anna sen haitata. Haluan nähdä sinua silti ja toivon että se on sinulle ok.

Sitten tämä mustasukkaisuus asia. Aloitan nyt sillä että sait minut taas kirjoittamaan palstalle. Joo kyllä, olen kirjoittanut tänne ennenkin. Sille naiselle kenestä alussa kerroin. Hän on perheellinen ja toivon hänelle onnea elämässä, mutta tavoittele tai kaipaa en häntä enää voi. Ei hän ole minun naiseni, vaan toisen. Sekoilen kuitenkin toivon mukaan, kun kuvittelen välillä hänen kirjoittavan minulle tänne...

Tämä on siis erittäin repivä paikka minulle. Sinulle täällä kirjoitan ja vain sinut haluan. Kiitos Herran kymmenestä käskystä. En riko itseäni vastaan, en riko sinua vastaan, enkä riko Herraa vastaan.

Sitten selitys sinulle miksi reagoin niin järkyttävän säikysti silloin kun lähestyin sinua. Teillä on melkein sama nimi... se herätti jonkin reaktion silloin... kukkia annoin molemmille...

En halunnut koskaan puhua sulle "eksistäni", joita minulla ei oikeasti edes ole. Koen nyt kuitenkin erittäin tärkeäksi antaa sinulle rehellisen sydämeni ja avata tämä haava sinulle tällä viestillä. Paranen kyllä tästä nyt kun se ei enää sisälläni muhi. Sinun kanssa elämäni haluan ja antaa menneisyydelle nyt anteeksi.

Rakennetaan kanssasi parempi maailma🤍

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu