Sinä olet kiusaaja

Kiusaat täällä kaikkia ja haluat vain pahaa mieltä muille.
Itse olen oikeudenmukainen ja empaattinen ihminen ja siksi joutunut joskus törmäyskurssille kanssasi. En voi sietää sellaisia ihmisiä kuin sinä.

Teet sitä kaikille. Suutut kun joku sanoo sinulle pahasti. Toki aloitat aina itse sen kiusaamisen, mutta lapsenmielinen mielesi ei ymmärrä kun joku sanookin vastaan. Sitten loukkaantuneena alat kirjoitella muiden aloituksiin kuin olisit aloittaja ja kiusata siten. Kun jäät kakkoseksi, alat tehdä niin. Et pärjää sanallisesti toiselle niin pitää alkaa esittää toista ja matkia siten. Olet oikeasti aika avuton pikku reppana. Ja kyllä, minussa on paljon sellaista, mistä sinä voit vain haaveilla. Olen sata kertaa enemmän kuin sinä ihan millä mittarilla vaan. Olet aika naurettava ihminen eikä sinua oikein voi kuin sääliä.
55468
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 55

Vanhimmat

Meinasin kirjoittaa tähän jotain, mutta olkoot. Mutta hyvä jos omatuntosi on puhdas ja voit peiliin katsoen sanoa tuon saman. Hienoa, sillon et varmaankaan ole ketään ikinä satuttanut.

Äänestä
  • Olen satuttanut tuota ihmistä kenelle aloitus, toivon ainakin niin. Jos se ylipäätään tuntee mitään. Saattaa olla täysin tunteetonkin. Luitko sinä edes aloitusta? Nimeomaan sanoin että törmäyskurssilla on oltu ja takaisin on sanailtu. Hän suuttuu kun jää kakkoseksi eli kai minä satutin kun se niin suuttui.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Olen satuttanut tuota ihmistä kenelle aloitus, toivon ainakin niin. Jos se ylipäätään tuntee mitään. Saattaa olla täysin tunteetonkin. Luitko sinä edes aloitusta? Nimeomaan sanoin että törmäyskurssilla on oltu ja takaisin on sanailtu. Hän suuttuu kun jää kakkoseksi eli kai minä satutin kun se niin suuttui.

    Hienoa jos et loukkaa ketään 🤗

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Hienoa jos et loukkaa ketään 🤗

    Sinä et ymmärtänyt mitä minä kirjoitin. Yritin sanoa että loukattu on puolin ja toisin kun on törmäyskurssillakin oltu. Ja loukkaaminen on onnnistunut, koska on saatu tuo jätesäkki reagoimaan. Sano jos et ymmärrä lukemaasi ja selvennetään.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Sinä et ymmärtänyt mitä minä kirjoitin. Yritin sanoa että loukattu on puolin ja toisin kun on törmäyskurssillakin oltu. Ja loukkaaminen on onnnistunut, koska on saatu tuo jätesäkki reagoimaan. Sano jos et ymmärrä lukemaasi ja selvennetään.

    Sä et vieläkään pysty myöntämään että sä oot loukannut tahallasi täysin ulkopuolisia joka ei mitenkään ees takasin loukannut sua vaan koitti joskus muutamasti jopa sanoa et välitti sustaki.

    Äänestä

En ymmärrä ollenkaan.

Mieheltä a

Äänestä
  • Ei ole kyse miehestä eikä kaivatusta. Tämä on palstanaisten välinen asia. Liittyy vain palstaan.

    Äänestä

  • Turhaan sinä troIIi tuo An tuohon laitoin. En ole se aan kaipaaja.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Ei ole kyse miehestä eikä kaivatusta. Tämä on palstanaisten välinen asia. Liittyy vain palstaan.

    Niin varmaan naisena esiintyvä huuhaasetä. Yrität vaan hakea huomiota riittävän myrkyllisillä tapauksilta tämä naisteema toimii aina vähemmän visaisiin ihmisiin

    Äänestä

Kensestä on kyse?

Äänestä
  • Niinpä nii näitä miehen matineoita kannattaa seurata erityisesti aamuyöstä, että olisi päivällä mistä puhua tai mitä ajatella

    Äänestä

  • Aivan...hän ei voi mistään tietää väittämiään asioita, ellei ole ylläpidosta ja näe kirjoittajien ip:t, mutta silti olisi puhdasta arvailua, että joku matkii täällä jotain. Kyllä näistä luulijoista kaikki on enempi ja vähempi palstaharhojen kourissa...

    Äänestä

Onko se empaattista että haukut juopoksi tai mtpotilaaksi kaikkia?

Äänestä
  • En kaikkia. Vain mieheksiIuulijaa ja sitä kenelle aloitus. Sori jos vahingossa osut tielle. Täällä erehtyy helposti. Mutta nuo 2 on sairaita, usko pois. Olen siitä varma. Et voi edes tietää mitä tuo kenelle aloitus on tehnyt minulle. saati muille. Sairas yksilö!

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    En kaikkia. Vain mieheksiIuulijaa ja sitä kenelle aloitus. Sori jos vahingossa osut tielle. Täällä erehtyy helposti. Mutta nuo 2 on sairaita, usko pois. Olen siitä varma. Et voi edes tietää mitä tuo kenelle aloitus on tehnyt minulle. saati muille. Sairas yksilö!

    Koitapa miettii toiseen kertaan mitä ja miten mustamaalaat ja ketä. Toivottavasti sä mietit loppu elämäs mitä teit ja miksi.

    Ole hyvä ja mene poliisilta kysymään, kuka lapsekas on mieheksiluulija. Ei ainakaan kukaan aikuinen ihminen jaksa mitään pelinpitoa. Loppuu tuo ainainen kitinä ja ihmisten syyllistäminen.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Ole hyvä ja mene poliisilta kysymään, kuka lapsekas on mieheksiluulija. Ei ainakaan kukaan aikuinen ihminen jaksa mitään pelinpitoa. Loppuu tuo ainainen kitinä ja ihmisten syyllistäminen.

    Miksi tappelet tämän uhriutuvan miehen kanssa termistä mieheksiluulija? Et sinä ny ainakaan häntä mieheksi luule

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Miksi tappelet tämän uhriutuvan miehen kanssa termistä mieheksiluulija? Et sinä ny ainakaan häntä mieheksi luule

    Ja poliisilta kysymään, hmm. Vetääkö he nykyään mielestäsi lasten satuhetkityylisiä tiedotustilaisuuksis pääaiheena palstan fiktiiviset hahmot? Ensin täytyy varmaan saattaa sorsapoikue tien yli ja sitten vasta kerkiää avata

    Äänestä

  • originalpieninainen kirjoitti:

    Koitapa miettii toiseen kertaan mitä ja miten mustamaalaat ja ketä. Toivottavasti sä mietit loppu elämäs mitä teit ja miksi.

    Onko sinulla mies todella nykyään näin tylsää, että riitelet näytösluonteisesti itsesi kanssa aiheesta jota ei ole? Retorinen kysymys

    Äänestä

  • Niin, tämä mies todella taitaa tehdä myös niin. Se ei onneksi ole mikään viranomaisasia, sillä jotain vähän konkreettisempaa tulisi olla kuin tällainen universaali räksytys ikäänku kaikille, arvon sensationalisti

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Ja poliisilta kysymään, hmm. Vetääkö he nykyään mielestäsi lasten satuhetkityylisiä tiedotustilaisuuksis pääaiheena palstan fiktiiviset hahmot? Ensin täytyy varmaan saattaa sorsapoikue tien yli ja sitten vasta kerkiää avata

    Tätä taustaa vasten raavaat miehet saattaisi näyttää aika nulikollta

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Tätä taustaa vasten raavaat miehet saattaisi näyttää aika nulikollta

    On kaiketi aikuisilla nulikoillakin jonkinlaiset säännöt, kuten naisilla myös.

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Miksi tappelet tämän uhriutuvan miehen kanssa termistä mieheksiluulija? Et sinä ny ainakaan häntä mieheksi luule

    Mistä tiedät hänet mieheksi?

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Mistä tiedät hänet mieheksi?

    Huomaan sen tyylistä, miksi yrität kärttää häntä väkisin naiseksi? Tätä erittäin helposti tunnistettavaa miestrollia siis? Joku vastakkainasettelu tässä tinkauksessa on oltava taustalla

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    Huomaan sen tyylistä, miksi yrität kärttää häntä väkisin naiseksi? Tätä erittäin helposti tunnistettavaa miestrollia siis? Joku vastakkainasettelu tässä tinkauksessa on oltava taustalla

    Ei ole kukaan kärttänyt naiseksi. Joku vaan puhui miehestä, niinkuin olisi itsestäänselvyys.

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Ei ole kukaan kärttänyt naiseksi. Joku vaan puhui miehestä, niinkuin olisi itsestäänselvyys.

    Kuten epävakaat ja raskaat ihmiset jankuttaa naisesta, kuin se olisi itsestäänselvyys, miten sinä koet tämän lausahduksen?

    Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    Kuten epävakaat ja raskaat ihmiset jankuttaa naisesta, kuin se olisi itsestäänselvyys, miten sinä koet tämän lausahduksen?

    Siten, että on vain miehiä, sekä naisia olemassa.

    Äänestä

  • originalpieninainen kirjoitti:

    Koitapa miettii toiseen kertaan mitä ja miten mustamaalaat ja ketä. Toivottavasti sä mietit loppu elämäs mitä teit ja miksi.

    Tjaa. Susitrolliäijä on esiintynyt yöllä taas originellinaisenakin 🙈🤣

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Onko sinulla mies todella nykyään näin tylsää, että riitelet näytösluonteisesti itsesi kanssa aiheesta jota ei ole? Retorinen kysymys

    Sulla se tylsää taitaa olla kun edelleen vainoot mun kommentteja ja väität hassuja juttujas.
    Tiedät hyvin etten riidellyt tässä itteni kanssa,
    ja että tää aihe todellakin on olemassa.
    Mutta kaipa sulla/teillä on hyvä mieli kun saitte jälleen rikottua ihmisen, nyt sitten sellasen joka ei tehny mitään väärää tai pahaa kellekään.

    Äänestä

  • Anonyymi00053 kirjoitti:

    Tjaa. Susitrolliäijä on esiintynyt yöllä taas originellinaisenakin 🙈🤣

    Tjaa, sä oot kyllä harvinaisen piip...
    Sä voit tulla kattoo kirjoitanko mä sutena vai en.
    Vielä ehdit...

    Äänestä

Sulla on tainnut muumit karata laaksosta.

Äänestä
  • Hauska ja omaperäinen sanonta. Olitpa nokkela kun keksit tuollaisen. Sinun laaksossa ei tainnut muumit koskaan käydäkään.

    Äänestä

  • Mitään tulisi luonnehtia ihmistä, joka jollain logiikalla tunnistaa itsensä tällaisesta liirumlaarumtekstistä mitä palstamies tuottaa? Minusta tällainen on aika epävakaata menoa, mutta olet varmaan logiikan ylioppilas vähintään

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Mitään tulisi luonnehtia ihmistä, joka jollain logiikalla tunnistaa itsensä tällaisesta liirumlaarumtekstistä mitä palstamies tuottaa? Minusta tällainen on aika epävakaata menoa, mutta olet varmaan logiikan ylioppilas vähintään

    Eikö olisi selvempää ottaa mieheksiluulija esille, kuin vatvoa samaa asiaa alati. Väärinkäsityksiä syntyy helposti. Ja, kun se asia tuntuu mieheksiluulijanluulijaa vaivata.

    Äänestä

  • Anonyymi00041 kirjoitti:

    Eikö olisi selvempää ottaa mieheksiluulija esille, kuin vatvoa samaa asiaa alati. Väärinkäsityksiä syntyy helposti. Ja, kun se asia tuntuu mieheksiluulijanluulijaa vaivata.

    Mikä sinua kiinnostaa niin tavattomasti siinä, että aikuinen mies kokee sen suunnattoman vastoinkäymisenä, että joku hänelle tuntematon ei usko hänen olevan nainen? Pienestä on elämä kiinni

    Äänestä

Sähän teit täydellisen kuvauksen itsestäsi juuri. Jokainen mut tunteva tietää etten kilpaile paremmuudesta kun se ei ole mun ajatusmaailmaa. Olet kääntänyt kaiken päälaelleen, mutta se ei ole yllätys.
Miksi halusit tulla mun elämään ja aloit matkimaan mua kaikessa? Veit jopa mun kaivatun? Eikö kuka vain tuommoisesta hermostuisi? Olet sotkenut mun elämää jo ihan tarpeeksi. Nyt sitten vielä haukut täällä? Voisit pysyä musta erossa. Sussa ei ole mitään kaduhdittavaa.

Äänestä
  • Tässä alkaa olla miespuolinen aloittaja lähes ainoa itsesi kirjoittama länkytyskommentyi mihin epävakaat ja epätoivoiset voi takertua. Eli he hylkäävät itse aloituksen mielessään ja siirtävät intressiä toisaalle ns. Moneen kertaan nähty farssi

    Äänestä

Saahan sitä huomiota noinkin 😅

Äänestä
  • Niin, lähinnä kai ihmisiltä, jotka tunnistavat itsensä myrkyllisilsi tavalla tai toisella. Palstaäijä on tietämättään onnistunut taas paljastamaan erinäisiä karikatyyrejä. Näyttää nololta ja surkuhupaisalta, mutta mitä sitä ei pieni ihminen tekisi kokeakseen itsensä osaksi palstakokonsisuutta

    Äänestä

  • Saa toki. Hieman arvaushenkistä juttua ainakin tarkoitettu niin.

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Saa toki. Hieman arvaushenkistä juttua ainakin tarkoitettu niin.

    No mutta eihän tällä puutaheinääpuheella mitä palstamies tuottaa pitäisi olla kerrassaan mitään merkitystä jos ei yritä esim mustamaalata ketään? Voi toksisten ihmisten huomionkipeys

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    No mutta eihän tällä puutaheinääpuheella mitä palstamies tuottaa pitäisi olla kerrassaan mitään merkitystä jos ei yritä esim mustamaalata ketään? Voi toksisten ihmisten huomionkipeys

    Mustamaalaus tulee ihan toisaalta.

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Mustamaalaus tulee ihan toisaalta.

    Ja kerrotko vähän lisää, että mihin tai millaiseen apparaattiin tämä jostain suunnalta merituulen lailla tuulahtava nk mustamaalaus perustuu? Esimerkiksi tämä miehen ympäripyöreä aloitus on aika löyhä kehys minkä ympärille rakentaa. Ehkä olet pärjännyt viiden pennin populismillasi niin pitkään, että se on noussut lopullisesti päähän.

    Äänestä

Paljonko olet saavuttanut asioita tekeytymällä minulle ja matkimalla mua kaikessa. Sabotoit täällä keskustelunikin esittäen, että olisin kuten sinä todellisuudessa olet.
Esiti ystävää ja näit mun ilon ja onnen. Näit miten mun sydän on täynnä rakkautta häntä kohtaan. Halusit urkkia hänestä kaiken ja etsiä hänet. Onnistuitkin ja esitit samalla ystävää kaivellen lisää tietoa hänestä. Samalla sulla on kolme muuta miestä joiden kanssa harrastit säännöllisesti seksiä. Mulle hän ei ole mikään lelu. Olet esittänyt ystävää ja käyttänyt mua hyväksi. Tiedän että valehtelet hänelle ummet ja lammet pitääksesi hänet kaukana musta ettet paljastu. Hänelle selviää vielä sun luonne.
Mä en hänelle puhuisi ilkeästi täällä enkä muuallakaan, enkä laittaisi mitään hylkäysviestejä tai etti olisi kiinnostanut. Tiedän ne on sun kirjoittamia. Toivon että hän tunnistaa mut siitä, että olen tasainen. En tuollainen kylmää-kuumaa kuin sinä. Hänen silmät kyllä vielä avautuvat ja siihen ei mua tarvita. Terveisin se jonka kanssa täällä usein luulet kirjoittelevasi vaikka ovat muita. T: S

Äänestä
  • Et ole S, lopeta toi toisena esiintyminen! Toi on kyllä rikos!

    Äänestä

Juu. Selvästi hoidot auttanut sinun pääkoppaasi. 😉

Äänestä
  • Muista populismipoju sanoa viimeinen sana

    Äänestä

Matt11:25Aamua

Äänestä

Huvittava aloitus kun koko sivu on täynnä toinen toistaan hirveämpiä kiusaajia ja vainoajia

Äänestä

vaikka olisi vain ostettu, oma vika jos ostaa ilman moraalia, ja lapsetkin tietää että on väärää mitä ovat ostaneet.

Äänestä
  • Puutaheinää pulisevia miehiä saa kuulemma ostettua rahalla

    Äänestä

Pelkkää oman pääsi harhaa kaikki. Tuossa kohtaa voisi olla virkistävää laittaa palsta kiinni ja katsella mitä siellä irl elämässä tapahtuu

Äänestä
  • Juu,kovat marja,kala,metsämiehet vois jo puhdistaa yli vuoden homeet nokastaan ja mennä.HEIIII!HEEEI!

    Äänestä

  • Anonyymi00057 kirjoitti:

    Juu,kovat marja,kala,metsämiehet vois jo puhdistaa yli vuoden homeet nokastaan ja mennä.HEIIII!HEEEI!

    Pistää vähän Mennen Tullen ja palatessa dödöä kainaloon.

    Äänestä

Oletko kuullut sanaa mielensäpahoittaja.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Kiusaat täällä kaikkia ja haluat vain pahaa mieltä muille.
Itse olen oikeudenmukainen ja empaattinen ihminen ja siksi joutunut joskus törmäyskurssille kanssasi. En voi sietää sellaisia ihmisiä kuin sinä.

Teet sitä kaikille. Suutut kun joku sanoo sinulle pahasti. Toki aloitat aina itse sen kiusaamisen, mutta lapsenmielinen mielesi ei ymmärrä kun joku sanookin vastaan. Sitten loukkaantuneena alat kirjoitella muiden aloituksiin kuin olisit aloittaja ja kiusata siten. Kun jäät kakkoseksi, alat tehdä niin. Et pärjää sanallisesti toiselle niin pitää alkaa esittää toista ja matkia siten. Olet oikeasti aika avuton pikku reppana. Ja kyllä, minussa on paljon sellaista, mistä sinä voit vain haaveilla. Olen sata kertaa enemmän kuin sinä ihan millä mittarilla vaan. Olet aika naurettava ihminen eikä sinua oikein voi kuin sääliä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu