Aloitin mirtatsapiinin käytön stressin aiheuttamaan unettomuuteen alkukeväästä. Annos oli pieni, 3.75 mg. Lääke auttoikin todella hyvin unettomuuteen, vaikka olikin tokkurainen olo välillä aamuisin.
Sovimme lääkärin kanssa että lopettelen lääkettä kesällä n. 6 kk käytön jälkeen ja en sen suuremmin enää pienentänyt annosta loppua kohden koska 3.75 Mg on niin pieni annos kuulemma. Lopetin lääkkeet kesäloman alussa kun ajattelin että elimistö ehtii tottua hyvin pärjäämään omalla unella ennen töiden alkua. Lopettamisesta tuli alkuun aikamoiset vieroitusoireet, levottomuutta ja pahoinvointia.
Uni oli lopettamisen jälkeen viikon ajan ok mutta katosi sitten aika lailla. En koe enää samanlaista väsymystä kuin ennen lääkkeen käyttöä, ja säpsähdän hereille usein juuri kun olen hieman nukahtanut. Heräilen tunnin-kahden nukkumisen jälkeen niin että sydän hakkaa ja usein nukun vain pari tuntia yössä. Olen nyt käyttänyt muutaman yön Ketipinoria uneen mutta se saa olon lähinnä sekavaksi eikä anna pitkää unta. Kuukauden töissä kärvistelyn jälkeen jouduin jäämään sairaslomalle, koska en ole työkykyinen. Tunnen myös, että näköni ei ole yhtä tarkka kuin aikaisemmin.
Lääkärin ja psykiatrin mukaan vika ei ole lääkkeessä, vaan olen vain masentunut. Kuulemma heillä ei ole tullut vastaan vastaavaa tapausta. Tuntuu että läheisetkin pitävät ajatuksiani Mirtatsapiinista hieman harhaisina. Varmasti olenkin masentunut, mutta masennuksen alkusyy on mielestäni hyvin selkeä. Kunpa vika olisikin korvien välissä, masennus olisi hoidettavissa oleva sairaus.
Pelkään että tästä lääkkeestä on tullut jotain pysyvää haittaa, jota en voi korjata.
Onkohan muilla vastaavia kokemuksia? Jos jollain on kokemusta tällaisen tilanteen muuttumisesta positiiviseen suuntaan, niin kiinnostaisi kuulla. Lopetuksesta on nyt 2 kk ja olo on ollut aika samanlainen koko ajan.
Mirtatsapiinin lopettamisen jälkeen katoaa unet?
1
475
Vastaukset 1
- Anonyymi00002
Tuo lääke kyllä auttaa hyvin nukkumaan mutta siitä tulee ainakin itselle niin kauhea tokkura vielä seuraavaksikin päiväksi että se on otettava jo melkein kahdeksalta illalla. Siis jos sattuu olemaan jotain tärkeää tekemistä seuraavana päivänä . Siltikin tuntuu että on niin tokkurassa ettei jaksa tehdä mitään. Toinen suuri ongelma tämän lääkkeen kohdalla on siitä tuleva aivan hillitön ruokahalu tai ainakin makeiden herkkujen himo. Jos on kotona jotain pullaa, munkkia ja leivonnaisia niin ei kyllä pysty millään olemaan syömättä niitä kun on tätä lääkettä ottanut.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Pyhäjärvi syvällä kusessa
Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha1371343- 1481071
Miten voi sinun
tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät67845PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE
...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.52662- 60651
Missä vaiheessa
Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et33541- 30533
- 39517
- 63503
- 16497