Sitä halusi tehdä tuttavuutta ja luoda kaveri suhteita tosin ei silloinkaan paljoa. Iän myötä kaikki on muuttunut entistä pienemmäksi ja piiri alkaa olla hyvin suppea.
Jotenkin sitä nauttii ja on mukavuudenhaluinen siitä että ei tarvitse olla koko ajan päivittelemässä kuulumisia ja olla mukana ties missä kissanristiäisissä.
Jotenkin sitä nauttii ja on mukavuudenhaluinen siitä että ei tarvitse olla koko ajan päivittelemässä kuulumisia ja olla mukana ties missä kissanristiäisissä.
Vastaukset 28
Vanhimmat
Minulla on sama homma. Haluaisin vain yhden ikioman rakkaan, jonka kanssa jakaisin kaiken. En tarvitse hyvänpäivän tuttavia ympärilleni.
Mieheltä!
Aloitus on mieheltä.
Olen hieman samanlainen
Mitä sitten? Vastasin kuin naiselleni.
Kunhan mainitsin.
Aloituksessakin sen voisi tehdä, mutta joo 👍.
Voi mieskin olla nainen 😆
Voi olla. Pitää pohtia tätä asiaa syvällisesti.
Joo ei meidän kaikkien tarvii olla siel minglaamassa.
Välillä tulee tilanteita joissa joku haluaisi tehdä tuttavuutta ja siinä sitten pitäisi yrittää olla hyvinkin kiinnostunut.
Ei siinä että ihmisessä olisi mitään vikaa mutta kun ei vaan kiinnosta niin ei kiinnosta.
Lopulta tässä varmaan löytää itsensä metsämökistä keskeltä ei mitään.
Joo samaistun sata pinnaa
Jatkan viel sen verran et eksänkaa piti vuosia aina jaksaa niit sunnuntaikahvitteluja jne.Hän oli muutenki semmone et aina pitää olla jotain tekemistä jossakin muuten ”tylsää”.. Oli ihan horror itelle. Hän syytti ja syyllisti kun en viihtynyt aina sano et täytyy hommaa normaali kumppani jonkakaa voi käydä kaikissa juhlissa hyvillä mielin. Noh toivottavasti löytää sen.. toivon aidosti sitä..Siinä yksi syy miksi jätin sen kaiken sitte taakse. Ku en vaa ikinä ois menny enkä mene siihen muottiin ni suotta toisen kitua
Tasan ei käy onnen lahjat.
Se on just näi
Nolointa on se että jotkut ihmiset alkaa, keksimään diagnoosin sinun käytökselle jos tykkäät olla sivussa ja viihdyt paljon itseksesi.
Ei yleistä mutta kyllä näitä itseoppineita 'lääkäreitä' aina välillä löytyy.
Juu sanos muuta.. Niitähä löytyy
Ja rasittavat hyvän tahdon lähettiläät! Jotka alkavat väkisin piristämään sinua koska ajattelevat sinun olevan jotenki masentunut.
Kyllä alkaa verisuonet katkeilemaan pään sisällä kun jotkut eivät vain käsitä sitä että ihmisen luonne on mitä on.
Nii jep ymmärrän hyvin.. Kaikki on nähty ja kuultu tähän ikään mennessä. Ulkopuolisten huoli kun en anna ittestäni joillekin vttuakaan. Vttu olen valikoiva mitä sitte.
Meitä on moneksi juu.
Olen miesten kanssa samaa mieltä 🙂
Ei turhia hyvänpäivän tuttuja eikä kissanristiäisiä jaksa enää.
Olen karsinut menoni minimiin.
Joku samanmielinen mies olisi ainoastaan tervetullut elämääni.
- pieni nainen ja pienet odotukset 😉
Kyllä ystävällinen pitää pyrkiä olemaan ja sosiaalinen aina tarpeen vaatiessa.
Joskus jälkeenpäin sitä tulee mietittyä että olinko liian tyly jotain ihmistä kohtaan kun en jäänyt juttelemaan hänen kanssaan pidemmäksi aikaa tai tehnyt mitään tuttavuutta.
Mutta typerintä olisi alkaa esittämään jotain mitä ei ole.
Juttele tietenkin mutta jos tulee kielto suoraan ,ÄLÄ EDES TERVEHDI.
Lisään.Se kuka antaa sulle kiellon antaa myös pakollisessa sosiaalisessa ympäristössä ohjeen miten viestit jatkossa ettei naamakontaktia tarvi ottaa.
Ei tuota ongelmaa jos joku jotain kieltoja alkaisi antamaa. Huvittavaa olisi enemmänkin.
Minulla on paljon tuttuja, mutta vain muutama hyvä ystävä. Kissanristiäisiä tulee muutaman kerran vuodessa ja tekee ihan hyvää käydä niissä.
Tulee sitä mentyä kyllä ja useasti on hyvä meno.
Minulle on yhtä ihanaa olla kotona kuin teille juosta pippaloissa.
Mitään en menetä. On tähän ikään mennessä jo nekin pakolliset häät/hautajaiset jo läpikäyty, kuten muut synttäri diipa daipat.
Jos joku siitä mielensä pahoittaa.. No voi voi 😏
Ne jotka sinut oikeasti tuntee ei pahoita mieltään.