Kysymys otsikossa, aloitukseen ei muuta lisättävää.
Uskotko että kohdataan vielä?
Anonyymi-ap
741460
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 74
Vanhimmat
En. Vastaus tässä,ei muuta lisättävää.
Minä tykkään monien ihmisten kohtaamisista, vaikka ne kohtaamiset ei johtaisi edes mihinkään. Aloitteellinen en ole, koska uskon liikaa epäonnistumisiin omalla kohdallani. Vilkas mielikuvitus on osin haitta itsellä, välillä haluan uskoa, että olisin hyvä ihminen toiselle ja toisinaan, etten ole riittävä toiselle.
Siksi tyydyn vain kohtaamisiin, ne voivat olla parhaimmillaan niitä valon tuojia päivään? Keskittymiskykyni on menossa huonompaan suuntaan, sekin ruokkii tota riittämättömyyden tunnetta. Yksin ollessa on vähemmän huolia, eikä tarvetta riitelyyn. Minä olisin lähes aina riita tilanteissa se joka joutuu nöyrtymään.
Voisin kuvitella mun kaivattuni kirjoittavan vastaavaa
Kiva kuulla, toivon mukaan olet minun näitä kohtaamiani valon tuojia päivään, tästäkin sain hyvän mielen. Kiitos tästäkin kommentista.
Kiitos sinulle
Tottakai
Kaupunginosiemme välimatka oli vuosien ajan vähän päälle 3 km ja emme koskaan törmänneet.
Ei se oo uskon assii
Ei ole niin. Se on kylmä fakta. Emme törmää, emme täällä emmekä siellä.
Et viestittänyt koskaan, odotin,että tulet kylään bussilla tai pyörällä, ei olisi ollut pitkä matka pyörätietä. J
En kirjoittanut J-nimisestä. Emme törmänneet pyöräteillä tai hiihtoladuilla.
(kirjoitin 2024-09-01 18:24:51)
En usko minulla on vahva tunne etten elä pitkään nainen
Mikä tauti on
Hetken elät mun kanssa rakas/sivusta
Ota joku muu hoitaman onhan sulla noita tossa rivissä. Hyiiii
Hyi kuinka inhottava lause! Samaa sanoi mun aviomies montakertaa viikon sisällä. Alkaa oksettamaan.
Ei kuulosta rakkaudelta. Miksi ihmeessä naimisissa, jos tuo tilanne?
Ja mikä oli tarkemmin tämä naisena kirjoittelevan joka siviilisäätyä esittävän tilanne?
Ei väliä
Tunteet/yhteys häneen ei kuole koskaan
Ihan sama nähdäänkö vai ei
Montakin kertaa 😉
Mutta varmaan kohdataan roskiksilla eikö niin ? Kun se aika koittaavi.
Jo pukkaa susitrolliäijältä tänään toinen toistaan typerämpiä aloituksia eri nikeillä kuin liukuhihnalta.
Kyllä ja nyreät tarinoitsijat yrittää roikkua edes yhdessä kiinni ku elämänsyrjässä ikään
Kohtaamme kyllä, aika varmasti.
Jos se on minusta kiinni niin todennäköistä.
Mutta jos en tavoita mistä enää niin sitten ei.
Meistä itsestämme kiinni. Mutta kun taidetaan olla kumpikin vähän ujoja tässä asiassa. Ainakin minä olen.
Mie en oo
Tunnenhan sut
Hän sanoisi mä. 🙂
Mut "Hän" vois sanoa mie ellei ole kontaminoitunut
Mie on oikein.
Missä päin Suomea vaikutat?
En jaksa uskoa siihen enää...
En usko että enää kohtaamme. Tai minä ainakaan en tahdo koskaan kohdata, se tekee liian kipeää💔
Viimeisimmän jälkeen pisti miettimään välttelenkö jatkossa...-miehen vastaus kysymykseen
Joo o en tiedä oikein sen sun viimeisen viestisi jälkeen meni luottamus pohja suhun ei ole mitään tunteita ei niin yhtään mitään sen viestin jälkeen en ymmärrä miksi käyttäydyt noin kuin joku hullu eli antaa olla ei susta ole mihinkään
Toivottavasti ei kohdata enää koskaan. Eilen tapahtui jotain mikä katkaisi sen viimeisenkin kamelin selän. Tulen lopun elämääni välttelemään niitä paikkoja joissa olisi mahdollisuus joutua kasvokkain. Välttelen myös hänen piiriinsä kuuluvia henkilöitä. Heitä ei ole enää minulle olemassa.
No mitäs hassua eilen tapahtui?!
Niin mitä eilen tapahtui
Etkö ole vieläkään saanut nettiäijältä vastausta monen tunnin passissa olon jälkeen? On se harmi
Keskiviikkona♥️
Huomenna 🤭🫶🏻
Kohtaamme, hymyilemme ja nautimme iloisesta tunteesta.. Ikävä ja odotukset purkautuvat usein ärtymyksenä, vaikka haluaisi olla lämmin ja hyväntuulinen.
https://youtu.be/oJqFEk67eLE
Varmasti nähdään naisen kanssa.
Sitä en osaa sanoa että koska.
Hänestä huokuu silti hyvää energiaa vaikka ei nähtäisikään ja unohtaminen ei ole vielä käynyt mielessäkään.
Kaikki siis avoinna vielä
Olet tavannut mahtavan ihmisen <3
Minäkin haluan nähdä Miehen kanssa vielä monta kertaa 🙂 ollaan vähän kuin sielunkumppanit. Tuntuu hyvältä kun vain näenkin hänet. Ei tarvitse mitään sanoa, tunne siitä että hän on siinä, vaikka en edes näkisi häntä, tekee hyvän olon.
Toki tunnelma tuskin pilaantuisi vaikka aloittaisimmekin keskustelun, aiheella tuskin on väliä 😉
Ei ole muiden kanssa koskaan ollut tällaista tunnetta, joten jotain tässä meillä on!
Tietenkin, tänäänkin. Miksi kysyt?
Ei. Hän liikkuu parempien ihmisten seurassa .
Minkälainen on parempi ihminen?
Muodollisesti pätevät, pitkät, kauniit ja komeat menestyvät.
No sitten en ole minä. Minun seurassani ei ketään kuvailemaasi ole näkynyt. Enkä ole itsekään mikään malli.
Nähdään huomenna ❤
En usko että haluat edes nähdä...
M->N
En usko. En mene sinne päin missä asustaa.
Ja luulen että oisko tunne jo väljähtynyt. Riippuu siit onko mitään tuttua jos nähdään.
Kaulaan roikkumaan ei kuitenkaan heti käydä.
En ole varma. J-mies lakkasi käymästä töissä 🫣😅
Ottiko loparit.
Hahah, näin hänet just nyt.
False alarm 😂
Näet vain Jiitä jo joka puolella. Olet sekoamassa lopullisesti.
Eipä kai meidän tarvi nähdä kun olen sinun mielestä paha ihminen etkä muutenkaan halua nähdä
Joo pussailee mun kaulaa ihan pian
Uskon.
Luulisin näin.
Mie en ole varma, mitä nainen aikoo. m>n
Ei sillä ole suurempaa merkitystä vaikka kohdataan. Siellä missä kohdataan niin tuskin kummallakaan olisi edes aikomusta aloittaa mitään läheisyyttä tekemään.
Se ei ole oikea paikka siihen.
Sama täällä.
Aika usein, päivittäin jopa, on hän siinä lähellä.
Mutta ihan väärä paikka näkemiseen, myös se toinen missä usein ollaan samaan aikaan.
Ainoa keino on tarkoituksella valita joku paikka missä tavataan.
Eikä se voi olla kumpikaan noista.
Nytkin kun tulin kuulin jotain ihme hälinää sieltä missä sä yleensä..
Toivottavasti kaikki kunnossa sulla 🥺
Mun pinna ei kestä niitä ihmisiä, tiedät mitä tarkoitan. Siksi pysyn kaukana etten ala laukoa mitä ajattelen jos joku ärsyttää siellä.
On koettu lapsuudessa sitä ihan tarpeeksi!!
Et tiedä, etten ole siellä nyt.
No toivottavasti et! 😳
Kyllä olen uskossa
Ole rauhassa. Minä en ole!
Uskon kyllä että päädymme napit vastakkain ennemmin tai myöhemmin.
Pian
Ehkä siksi edelleen jumitan, kun pelkään niin tapahtuvan
Ehkä, mutta pyrin välttämään ettei hänen tarvitse tuntea ahdistusta omasta käytöksestään minua kohtaan, ne on jo menneen talven lumia, unohdettu ja anteeksi annettu, ymmärrän häntä koska ❤ ihana nainen sellaisena kuin on, ei se mielessäni muuksi muutu vaikka kuinka kipuilen.
Miehenä minä taas en aio. Aion selvittää hänestä kaiken.