Ajatellaan niin, että ette tunne vielä ihastustanne.
Jos tämä vastapuoli sairastuisi vakavasti, niin haluaisitteko tietää asiasta?
Vai olisiko parempi, että ei ikinä edes tulisi sitä tutustumista toiseen?
Jäisi tällainen tieto mahdollisesti tietämättä.
Koska olisiko se väärin tutustua ihastukseen, jos tietäisi olevansa sairas?
Jos tämä vastapuoli sairastuisi vakavasti, niin haluaisitteko tietää asiasta?
Vai olisiko parempi, että ei ikinä edes tulisi sitä tutustumista toiseen?
Jäisi tällainen tieto mahdollisesti tietämättä.
Koska olisiko se väärin tutustua ihastukseen, jos tietäisi olevansa sairas?
Vastaukset 28
Vanhimmat
Ei kai siinä mitään väärää olisi, kun eihän sitä koskaan tiedä, milloin itse kullakin on mitäkin edessä.
Mutta jos tietää olevansa vakavasti sairas, niin se yhteys saattaisi loppua todella piankin. Onko se väärin sitä toista kohtaan? Helpommalla hän pääsisi, kun ei ikinä edes tutustuisi.
Miten sen kukin näkee tai ajattelee. Itse ajattelen, että mikäli on kyseessä isot tunteet, ei niitä kannata jättää niikseen.
Helpommalla toki pääsisi, mutta onko se sekään sitten oikein?
Ehkä pitäisi antaa sen toisen päättää, haluaako kuulla tai tietää ja tämähän selviää ihan kysymällä suoraan häneltä itseltään. Mun mielestä se olisi reilua molemmille.
Jos ei muutenkaan tunne toista, niin miksi tutustua vain kertoakseen olevansa sairas?
Ehkäpä tuossa oli tarkoitus kertoa siitä ihastumisesta ja siksi samalla myös muita asioita.
Siis jos minä olisin sairas tai sairastuisin, niin en kertoisi siitä hänelle, enkä olisi enää niin aktiivinen tutustumaan, kun mielestäni emme tunne niin hyvin.
Ja jos toinen sairastuisi niin haluaisin sen tietää. On vähän ristiriitaista tiedän, mutta tähän on syynsä.
Mutta olisiko toisen parempi olla tietämättä edes ihastuksesta, jos siitä ei kuitenkaan voisi tulla mitään.
Miksei voisi ihan hyvin tietääkin, jos se toinen haluaisi olla joka tapauksessa sairastavan kanssa ja tukea, lohduttaa, olla mukana.
Mutta miksi tuottaa toiselle vain pahaa mieltä, jos sattuisi, että yhteinen elämä jäisi lyhyeksi. Tai jos ei juuri mitään voi tehdä, kun toinen olisi kipeä tms.
Miksi ajattelet, että se tuottaisi pelkästään pahaa mieltä, kun toisihan se mukanaan hyviäkin asioita? Ei suhteista voi aina muulloinkaan tietää, miten kauan ne kestävät tai tuottavatko enemmän pahaa kuin hyvää, ellei niitä elä.
Jos toinen on niin kipeä, ettei juuri mitään voisi tehdä, sen kyllä ymmärtäisi, jos välittää siitä ihmisestä ja osaa järjestää sellaista "tekemistä", mikä ei vaadi voimia ja pakkoko se on ajatella niin, että pitää olla sitä tekemistä. Itselläni tulee mieleen ennemminkin, että se yhdessäolo ja läheisyys olisi ne avainasemassa olevat asiat kuin jonkin varsinainen tekeminen.
Olosuhteiden ja voinnin mukaan mentävä.
Niin, hyvää joka loppuu kesken, ehkä jo nopeastikin, tai sitten pitkän ajan kuluttua. Mutta miksi tehdä ihastuksesta omaisholtaja, jos sattuisi olemaan niin vakava tilanne.
Vie toiselta mahdollisuuden elää täysillä ja kokea asioita, jos sairauden takia ei siihen kyse kykene.
Voi kokea paljon muita asioita ja onhan se sen toisen oma valinta silloin, jääkö siihen rinnalle olemaan, haluaako olla siinä. Omaishoitajaa hänestä ei välttämättä tulisi. Onko se toiselta viemistä, jos se toinen haluaa olla siinä huonoinakin aikoina ja ihan omasta tahdostaan?
Mutta mitä jos se aika olisi pelkkää huonoa. Onko se oikein sitä toista kohtaan.
Näet niin negatiivisena tuon. Mistä ajattelet koko ajan olevan pelkkää huonoa? Ja mikset antaisi sen toisen päättää itse, haluaisiko olla siinä vai ei? Nythän sinä katsot vain yhdestä näkökulmasta tuota ja oot kylläkin toisaalta hienosti ajattelemassa tuota, koska ajattelet jo valmiiksi toisenkin puolesta, mutta onko se sekään oikein, jos aivan itseksesi mietit ja päätät tuollaisesta asiasta?
Entä jos tilanne olisi juuri nyt käsillä? Jäisitkö edelleen pohtimaan usealtakin eri kantilta vai käyttäisitkö senkin ajan siihen yhdessäoloon? Haluaisitko edes kysyä siltä toiselta, mitä mieltä hän olisi tai että miten suhtautuisi tai mitään?
No tuntuisi pahalta mennä tutustumaan toiseen niin että; "Hei, minä olen vakavasti sairas, enkä tiedä millaista elämää voin elää. Mutta olen ihastunut sinuun, niin haluaisitko sinä katsoa vierestä, kun minä kuihdun pois?"
Jos se olisi toiselle helpompaa, kun ei ikinä tietäisi mitään. Jos vaikka kuolisi pois, niin olisin vain joku ihminen, jonka hän tiesi jostakin ja on nyt poissa. Eikä niin, että olisi toiselle läheinen, mutta yhteis elämä jäi lyhyeksi.
Pääsis varmaan mu se on taas valinta jota ei voi tehdä toisen puolesta parempi kertoa jonka jälkeen toinen voi itse valita haluaako olla tekemisissä vai ei
Mutta miksi laittaa se toinen valitsemaan tuollaista asiaa?
Rakkaudessa ja aidossa välittämisessä ei välttämättä pääse aina helpolla. Miksei voisi keskustella tuossa tapauksessa toisen kanssa ja kysyä, mitä mieltä hän on. Saisi ainakin tietää toisen todelliset tunteet.
Se, onko valmis mihin asti, jos tilanne olisi tuo, on varmastikin hyvin paljon yksilöstä, ihmisestä kiinni.
Ihan tuohon tapaan en asioita esittäisi niinkuin itse tuossa ilmaisit, mutta ymmärrän, ettei tähän kirjoittaessa tarvitse ollakaan sanat juuri siinä muodossa kuin ne oikeassa tilanteessa mahdollisesti olisivat. Rehellisyys kannattaa kuitenkin jo alusta alkaen ja tätähän sinä juuri haet tässä.
Eikö jokainen yleensä itse päätä ja valitse? Onhan niitä monia sairauksia, jotka eivät kuitenkaan saa olla este, jos aidosti rakastaa ja välittää. Moniko tuolla ensitreffeillä alkaa luetella omia sairauksiaan? Monesti kai ne pyritään pitämään salassa tai "itsellään", kunnes sitten suhteen alkaessa saada varmempaa jalansijaa niitä aletaan tuomaan esille.
Jos tietää myös sillä toisella olevan tunteita, niin siinähän sitä kieltää ne tunteet myös häneltä koettaviksi, jos sairaus on se peruste, ettei anna mitään mahdollisuutta. Onko se sitten oikein?
Mutta on se ihan eri asia, jos se sairaus tulisi ilmi suhteen aikana, jos vertaa siihen, että se on tiedossa jo ennen suhdetta.
Haluaisin tietysti tutustua lisää ja pian.
Haluaisin tutustua häneen heti, olla yhdessä ja mennä eteenpäin yhdessä.. mahdollisimman pitkään. Jos olisin rakastunut..
Mutta mitä sitten, jos aikaa olisikin todella vähän.
Tottakai haluaisin tietää ja olla hänen kanssa vaan entistäkin enemmän! Tukena olisin ja rakastaisin loppuun saakka.
Olispa ollut ihanaa jos olis noin käynyt.
Olis ehkä ollut kiinnostusta ja jaksamista hoitaakin ja mahollisesti saada vielä poiskin.
Mut eipä sit merkinnyt mitään joten yksin,
eikä jaksa välittää itekään enää eikä hoitaa tätä.
-nainen yksinäinen
Ei se minusta olisi väärin tutustua ihastukseen sairaana.
Pysy kaukana sen sairautes kans