Eksyin eilen televisiota katsoessa vahingossa kanavalle jossa oli ortodoksinen jumalanpalvelus käynnissä. Saarnassa pappi kertoi kuinka raamatussa Jumala on antanut meille tehtäväksi suojella luontoa ja pelastaa ilmasto. Tätä samaa jatkuu ja jatkuu.
Vaihdoin nopeasti kanavaa, ennen kun pappi kertoo löytäneensä Raamatusta kohdan jossa hän kehoittaa kansalaisia, joko ajamaan sähköautolla tai kulkemaan julkisilla kulkuvälineillä. Turhiin lomamatkoihin kaukomaille Jumala luonnollisesti suhtautuu ymmärtävästi. Jäi myös kuulematta mitä pappi tiesi raamatun kertovan eri seksuaalusesti suuntautuneista vähemmistöistä
Minusta olisi kiva jos kirkko ei sekaantuisi politiikkaan vaan keskittyisi uskonnon harjoittamiseen.
Upea saarna papilta.
7
156
Vastaukset
- Anonyymi
Raamatussa on kohta jossa muistaakseni Jeesus totesi jollekin että: Ota vuoteesi jä käy. Tällä hän varmasti kehoitti meitä matkustelemaan mahdollisimman paljon eri puolella maailmaa.
- Anonyymi
Lukee kuin Hippi Raamattua voisi korvata Lukee kuin Piru Raamattua sutkauksen. Ainoastaan liberaaleilla papeilla ja Hipeillä on kyky tulkita Raamattua oikein.
Kirkon alennustila jossa papit ovat järjestään jonkun poliittisen puolueen jäseniä ja näin saarnaa puolueen viestiä on pöyristyttävä. Jos esim Jussi Halla-Aho vihittäisiin papiksi niin hän voisi kertoa mitä mieltä Jumala on maahanmuutosta.- Anonyymi
Eikö Jumala luonut eri kielet jotta kaikki kansat pysyisi omilla alueillaan. Suomalaiset Suomessa, Arabit lähi-Idässä, Tummahipiäiset Afrikassa.
Eihän Talitintit ja Punatulkut muodosta Talitulkkuja ja Punatiaisia. - Anonyymi
Jos Jussi Halla-Aho olisi Kajaanissa pappina niin kirkot olisi aina täynnä kun Jussi saarnaa. Käsimerkkejä näyteltäisiin hurmoksessa.
- Anonyymi
Missä kohtaa siellä Raamatussa puhutaan sähköautoista? Enpä ole ennen kuullutkaan, että jo silloin olisivat tienneet.........
- Anonyymi
Kun etsii niin perusteet löytyy. Raamattu on kuin Suomen Perustuslaki.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kun etsii niin perusteet löytyy. Raamattu on kuin Suomen Perustuslaki.
Sehän on ihmisten kirjoittama kirja. Paksu teos, jota kukaan ei jaksa lukea.
Osa kirjoituksista on ihan älyttömiä ja väkivaltaisia. Niin kuin jonkun mielipuolen juttuja.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuka maksaa Elokapinan töhrinnän?
Vieläkö tukevat Elokapinan toimintaa mm. Aki Kaurismäki, Sofi Oksanen, Paleface, Koneen Säätiö ym. ? Kenen kukkarosta ot5853879Muuttaisiko viesti mitään
Haluaisin laittaa viestin, mutta muuttaisiko se mitään. Oletko yhä yhtä ehdoton vai valmis kyseenalaistamaan asenteesi j483318- 382801
Valpuri Nykänen elokapina
Aikas kiihkomielinen nainen kun mtv:n uutiset haastatteli. Tuollaisiako ne kaikki on.662759Oon vähän ihastunut suhun nainen
Vaikka toisin jokin aika sitten väitin mutta saat mut haluamaan olemaan parempi ihminen :)192144- 322091
Se että tavattiin
Hyvin arkisissa olosuhteissa oli hyvä asia. Olimme molemmat lähestulkoon aina sitä mitä oikeasti olemme. Tietysti pieni121967- 291865
Oot pala mun sielua
Jos toivot, että lähden mä lähden. Jos toivot, että jään mä jään. Koen, että olet mun sielunkumppani, mutta lämmöllä my171810Hei T........
Ajattelin kertoa että edelleen välillä käyt mielessä.... En ole unohtanut sinua, enkä varmasti ikinä... Vaikka on kulunu471759