"Astronautti Ron Garan kertoo elämänsä muuttuneen avaruudessa. Garan sai uutta näkökulmaa elämäänsä katsottuaan ikkunasta avaruusasemalla, kertoo Unilad.
Garan vietti avaruudessa 178 päivää. Haastattelussa hän kertoi vilkaisseensa ikkunasta ja nähneensä avaruuden pimeydessä sinervän maapallon."
"En nähnyt taloutta"
– En nähnyt taloutta. Mutta koska ihmisen kehittämät järjestelmämme kohtelevat kaikkea, mukaan lukien planeettamme elämää ylläpitäviä järjestelmiä, maailmanlaajuisen talouden "tytäryhtiönä", avaruudesta käsin on selvää, että elämme valheessa, Garan totesi
Garanin mukaan ihmiskunta yrittää ratkaista esimerkiksi ilmaston lämpenemistä, metsäkatoa ja luonnon monimuotoisuuden kutistumista yksittäisinä ongelmina, vaikka oikeasti ne ovat saman ongelman oireita.
– Ongelma on, ettemme näe itseämme planetaarisina, Garan kuvasi.
Garanille avautui rysäyksessä ymmärrys siitä, että koko ihmiskunta "kelluu pimeydessä".
Meidän täytyy lakata ajattelemasta taloutta, yhteiskuntaa ja planeettaa [tässä järjestyksessä], ja alkaa ajatella planeettaa, yhteiskuntaa ja taloutta. Vain siten evoluutiomme jatkuu.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/astronautti-katsoi-avaruusaseman-ikkunasta-ja-tajusi-elaneensa-valheessa/9000630#gs.e3bu4i
Astronautti katsoi avaruusaseman ikkunasta ja tajusi eläneensä valheessa
14
262
Vastaukset
- Anonyymi
Kun ihmisellä on tarpeeksi empatiakykyä, tuohon näkemykseen pääsee ilman avaruudessa käymistäkin. Jos ei pelkällä kuvittelulla onnistu, niin avaruudesta käsin maapallosta otetun valokuvan katseleminen auttaa.
- Anonyymi
Kuka kertoisi viherpunikille, että maapallon suurimmat ongelmat liittyvät väestöräjähdykseen, kommunismiin, diktatuureihin ja islamiin. Siis kaikkeen siihen, mitä viherpunikit kannattaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuka kertoisi viherpunikille, että maapallon suurimmat ongelmat liittyvät väestöräjähdykseen, kommunismiin, diktatuureihin ja islamiin. Siis kaikkeen siihen, mitä viherpunikit kannattaa.
Maapallon suurimmat typeryydet taas päästää AINA suustaan persut 🤣Apukoululaiset leikkii poliitista puoluetta.
- Anonyymi
Kertoisit tuo Persuille ja Trumpisteille.
- Anonyymi
Ja viherkommunisteille.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja viherkommunisteille.
Vihreät nimenomaan ajattelevat noin kuin tuo astronautti sanoo. Talous tulee viimeisenä, maapallon ja ihmisten hyvinvointi ennen sitä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vihreät nimenomaan ajattelevat noin kuin tuo astronautti sanoo. Talous tulee viimeisenä, maapallon ja ihmisten hyvinvointi ennen sitä.
Vihvas-porukalla on vaan on se kuvitelma, että raha tulee puusta ja sähkö pistorasiasta tekemättä asian eteen yhtään mitään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vihvas-porukalla on vaan on se kuvitelma, että raha tulee puusta ja sähkö pistorasiasta tekemättä asian eteen yhtään mitään.
Kuulostat persulta. Heillä on ihan vääristyneet käsitykset todella monesta asiasta.
- Anonyymi
Ei sovi Natolle.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vihreät nimenomaan ajattelevat noin kuin tuo astronautti sanoo. Talous tulee viimeisenä, maapallon ja ihmisten hyvinvointi ennen sitä.
Vihreät tukee kehitysmaiden väestönräjähdystä ja niiden siirtämistä teollisuumaihin lisäämään luontokatoa ja päästöä! Ja tämä on tosi.
Niinpä se on, mutta ihmiset eivät ole vielä kaikki sillä henkisellä tasolla, eivätkä valmiita ymmärtämään tuon tason ajatuksia. Vaatii juuri tuollaista henkistä heräämistä ja maapallon tarkkailemista avaruudesta käsin, että herää ajattelemaan.
- Anonyymi
Tuo ilmakehän ohuus on itselleni ainakin itsestäänselvää. Maailma tuntuu suurelta, mutta meneppäs ylöspäin ihan kävelymatkan mittainen pätkä. Siellä ei ole enää tarpeeksi happea, että ihminen voisi elää. Ja sitten jotkut luupäät uskovat, että 8 miljardia ihmistä moottorikulkuneuvoineen ja teollisuuksineen eivät millään pysty saastuttamaan tätä ohutta ilmakerrosta ja vaikuttamaan täten ilmastoon.
- Anonyymi
Ongelmana on perinpohjin yhteiskunnan perusrakenteisiin ja päätöksentekoon kytkeytyvä järjestelmä, jossa ahneus rehottaa ja psykopaateilla on eniten valtaa. Nämä asiat kulkevat käsi kädessä. Sotia ei edes olisi olemassa jos psykoilla ei olisi valtaa päättää asioista. Mitä vanhemmaksi ihminen tulee, niin sitä selkeämmin sen näkee.
- Anonyymi
Miksi sitten psykot äänestetään valtaan, kuten Suomessakin? Vai äänestikö kansa todella?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi sitten psykot äänestetään valtaan, kuten Suomessakin? Vai äänestikö kansa todella?
Siksi koska useimmiten vain psykopaatteja joilla ei ole tunteita on ehdolla. No jokatapauksessa kun helvetinkoneet eli tehtaat on lyöty käymään ei niitä voi pysäyttää kun niistä saadaan rahaa ja sen pituinen se tarina sillä ei ole mitään merkitystä että tuotetaanko ihmiskuntaa hyödyttäviä asioita. Tehdään miljoonia pommeja ja pommitetaan kerrostalot paskaksi siviileineen ja hihkutaan kun tienattiin näin paljon. Mikään ei pysäytä kierrettä.
Kaikessa kytätään vain rahaa.
- Anonyymi
Aku Ankka juttuja! Avaruus seikkailuja 🤣 minä käyn tämän tästä kanssa avaruusasemalla🫨
- Anonyymi
Ihmiset on aivopesty kadehtimaan toisiaan, isot henkilöautot ja etelänmatkat paljastaa pahimmat, koko ajan pitää esittää jotain vähä parempaa ku muut...
- Anonyymi
Isoilla henklöautoilla ajavat jopa ajotyyli kertoo millanen ääliö ratissa.
- Anonyymi
Menkää itsekeskeiset vihamieliset avaruuteen katselemaan omaa itsekkyyttänne vähän laajemmalla aspektilla. Voisi jopa alkaa hävettämään.🤷♀️
- Anonyymi
Tämä maailma on kieroutunut,rahan ja vallan orjia.Luulevat olevansa vapaita, vaikka ovat egonsa vankeja .🤷♀️
- Anonyymi
Mutta se on heidän oppikoulunsa ja se heille suotakoon. Me kaikki olemme joskus olleet sitä samaa. Että älköömme tuomitko. Näin se vaan menee. Sielutietoinen ei vii sielutiedotonta valaista jos hän ei siihen yksinkertaisesti kykene. Rauhaa ja rakkautta,meillä on sitä varaa jakaa.🙏♥️🤷♀️
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Yritystuet 10 mrd. vuodessa, eli yrittäjäriski valtiolla kuten kommunismissa
Pelkästään Viking Linen viinanhakuristeilyitä sponsoroidaan 20 miljoonalla eurolla vuosittain. Dieselin verotukikin on556613- 575803
Sture Fjäder haluaa tuensaajien nimet julki
Kokoomuspoliitikko haluaa yli 800 euroa kuukaudessa tukia saavien nimet julki. Ehkä olisi syytä julkaista myös kuvat? h1105139En saa sua mielestäni vaikka tekisin mitä
Mikä tähän auttaa.. ei mikään. Edes aika. Kaivan sut kohta vaikka kivenkolosta että saan kysyä haluatko sinäkin💛163883Luotathan siihen tunteeseen, joka välillämme on?
Uskothan myös, että se kestää tämän? Kaipaan sinua valtavasti. Vielä tehdään yhdessä tästä jotain ihmeellistä ja kaunist443783Riikka on siis suomalaisille velkaa 84 mrd
Jos kauhukabinetti istuu vaalikauden loppuun. Keskimäärin yli 20 miljardia uutta velkaa rikkaiden veronalennuksiin jokai1323480Onnettomuus
Hukkajärventiellä kolaroi lavetti ja henkilöauto. Uutista ei missään! Hys hys ollaanko hiljaa tästäkin?53350Sanna on suomalaisille siis velkaa 24 mrd euroa
Muistanette vielä kuinka Italian remonttirahoja perusteltiin sillä, että italialaiset ostaa suomalaisilta paidatkin pääl1702940- 252749
Maahanmuuttajat torjuvat marjanpoiminnan - "emme ole rottia"
Ruotsalaisen journalistin selvitys paljasti, miksi maahanmuuttajat kieltäytyvät työstä. Taustalla vaikuttavat kulttuuris522608