Lestadiolaisuudesta yleensä

Anonyymi-ap

Kun lestadiolaisuudesta on ollut ja on niin paljon "eriseuroja", eli ainoina oikein lestadiolaisuutta (saati kristinuskoa) opettavia ryhmiä, siis jonkinlaisia "seurakuntia", maallisia yhdistyksiä j.n e., niin miten joku ulkopuolinen syntejään katuvat ja taivasosuutta haluava ihminen voi valita sen oikean?

Jokaisessa joukossa väitetään, että me annamme ja saarnaamme synnit anteeksi ja se riittää.

Totta kai siihen voi uskoa ja se voi jopa riittää, jos sen uskoo.

Mutta, kun sitten aika monessa joukossa uskotan vain siihen oman joukon voimaan ja väitetään (esimerkiksi Esikoislestadiolaiset ry), että vain me voimme antaa synnit anteeksi. Mitä mieltä siitä, onko oikein syntejään katuvaa kohtaan väittää niin, että vain täällä yhdistyksessä on oikea usko ja syntien anteeksisaaminen mahdollista?

Kertokaa

10

706

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ensinnäkin, en ole saarnaajien kuullut sanovan näin, pääasiassa luulen, että sitä levittävät katkeroituneet ihmiset jotka eivät vaella rakkaudessa eikä Jumalan sanan neuvossa esim. Siinä ettei anna Ylen yhteistä seurakuntaa, on ymmärrettävää kun lähtee omille teille, että jollakin se on itselle perusteltava ja valitettavasti niinkuin avioerossakin syy nähdään toisessa. Se on toinen asia, että Jumalan sana saarnataan ja uskotaan Raamatun mukaisena, esim. Kohta joka teitä kuulee se minua kuulee tai opetuslapsille annettu valta päästää ja pidättää pitää paikkansa vieläkin vaikka niin moni näistä pahentuu ja haluaisi ilman sanaa rakentaa tieñ taivaaseen, myös se että kaikken oman Jumalan sana riisuu, ei auta soittamiset, näytelmät, ristit, erikoiset vaatteet, rukous, synnin välttäminen, viisaus, lukeneisuus, oma päätös vaan nämä ovat suurimmat synnit Jumalan edessä koska nisun pitää kuolla ennenkuin uusi elämä syntyy, tämä on todellakin ahdas portti josta oma vanhurskaus loukkaantuu

      • Anonyymi

        Ei seurakunta silloin yhteinen ole, jos talossa on yksi tai useampi henkilö joka vaatii luottamaan "lapinvanhimpiin". Kristinuskossa ei luoteta ihmisiin lainkaan, sehän olisi epäjumalan palvontaa, korottaa ihmistä seurakunnassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinun täytyy lukea eri Raamattua tai jäänyt lukematta kokonaan, tuossahan mainittiin jo pari kohtaa missä Raamattu kertoo, että ihmisille on annettu tehtävä, lisäksi löydät niitä vaikka kuinka paljon jos jaksat tutkia, esim. Paavali käskee pitää kaksinkertaisesta kunniassa sanan palvelijoita, voi olla että epäjumalan palvelija sekä omien tikapuiden rakentelija löytyy peilistä

        Paavali ei kerta kaikkiaan missään kirjoituksessa käske pitämään kaksinkertaisessa kunniassa VAIN esikoislestadiolaisisia sananpalvelijoita, vai onko?

        Esikoislestadiolaisuudessa kuitenkin ehkä niin kuvitellaan ja uskotaan?

        Kysymys on maallisesta yhdistyksestä, jonka opetus on niin, että kyseisen yhdistyksen opetus tuomitsee helvettiin kaikki muut kuin VAIN SEN yhdistyksen opetukseen uskovat ihmiset? Olenko väärässä? Kiemurrella saa :)!

        Keitä nyt pitäisi pitää kaksinkertaisessa kunniassa ja miksi?

        Vain Es saarnaajia, se oli sinä joka sen kirjoitit, et se siitä kiemurtelusta. Se tarkoittaa niitä jotka pitäytyvät Raamatussa ja on täytetty voimalla korkeudesta ja minä uskon, että meillä on sellaiset saarnaajat, muista en tiedä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Keitä nyt pitäisi pitää kaksinkertaisessa kunniassa ja miksi?

        1 Tim. 15:17 vanhimmat jotka hyvin hallitsevat, pitää kaksinkertaisesta kunniassa pidettämän, erinomattain ne jotka sanassa jo opissa työtä tekevät..

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        1 Tim. 15:17 vanhimmat jotka hyvin hallitsevat, pitää kaksinkertaisesta kunniassa pidettämän, erinomattain ne jotka sanassa jo opissa työtä tekevät..

        Korjaus 5:17 vanhimmilla tarkoitetaan sananpalvelijoita ja se, että Jumala saarnauttaa sanansa on kallein asia maan päällä.

      • Anonyymi00010
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei seurakunta silloin yhteinen ole, jos talossa on yksi tai useampi henkilö joka vaatii luottamaan "lapinvanhimpiin". Kristinuskossa ei luoteta ihmisiin lainkaan, sehän olisi epäjumalan palvontaa, korottaa ihmistä seurakunnassa.

        Mitä siinä seurakunnassa on pielessä kun monet nuoret lähtevät siitä?

    • Elämme syntiin langenneessa maailmassa ja syntiinkangenneet ihmiset hoitavat Herramme antamia tehtäviä. Ei ole ihme, jos joskus tulee ryppyjä rakkauteen. Ihmiskunnn keskuudessa vaikuttaa erlaiset voimat, jotka ovat ristiriidassa keskenään. On myös Pyhä Henki, mutta lisäksi on maailman henki, pimeyden henki ja ihmisen turmeltunut henki. Kun Lucifer vielä valkeuden enkeliksi pukeutuneena vaikuttaa uskovien keskuudessa, silloin tulee oikeasta opista niin kiivasta keskustelua ja peräänantamattomuiutta, että on oikein rikkoa rakkaudenkin siteitä kevyellä tunnolla.- Aemosta puhutaan, mutta useasti kokemus armosta puuttuu, muuten sellaista armottomuutta ei voisi ilmetä.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas
      Kaste
      162
      1137
    2. Ehkä vähän

      Rakastunut sinuun
      Ikävä
      50
      1110
    3. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      366
      1097
    4. Sijaiskasteet kuolleitten puolesta

      Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j
      Kaste
      373
      1019
    5. Martina ja jalkapalloilija2

      Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      182
      940
    6. Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta
      Kaste
      153
      932
    7. Upotuskaste on raamatullisin kaste

      Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.
      Kaste
      717
      867
    8. Et taida paljoa

      treffeillä käydä? 😆 mieheltä Naiselle
      Ikävä
      89
      867
    9. Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion

      Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu
      Ikävä
      110
      845
    10. Oikea kaste on syntisten kaste

      Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka
      Kaste
      51
      713
    Aihe