Mistä johtuu, että ihminen jää helposti jumiin huonoihin elämäntilanteisiin

Ei tiedä paremmasta. Eikä usko löytävänsä parempaa. Elämä on opettanut, että ansaitsee paskaa. En tiedä... olen niellyt huonoa kohtelua ihan liikaa. Niin töissä kuin parisuhteessa. Mutta nyt se on loppu, jätän ikävät ihmiset taakseni.

Kaikki johtuu rankoista vuosista jota joutui kohtaamaan, jäljet jäi??

Varmaa ei ole sekåån johtuuko kunnista. Palo, poliisi tai sotekunnasta ja sukukunnasta https://www.hs.fi/taide/art-2000010657174.html

Kaikki vaikuttaa kaikkeen. Pitäisi etsiä uusia työ, mutta tapahtuukin jotain muuta mikä vie ajatukset. Jne

Hitaasti kiehuva sammakko. Ihminen turtuu. Toivo paremmasta pitää paskassa. Ehkä tilanne muuttuu. Se on vain tilapäinen tilanne. Sekä mainitsemasi; Ehkä ansaitsen tämän kaiken. Ei vain välitä enää mistään.

Siinä muutamia mitä tulee mieleen. Osa oman kokemuksen kautta.

Minä en jää. Jos joku juttu on huono niin lähden pois. Tietysti joskus voi mennä hetki että tajuaa jonkin jutun olevan huono ja haitaksi itselle.

Menolippu menolippu

Voi kokea olevansa heikoilla. Elämänmuutoksrn puristaminen voi tuntua ylivoimaiselta.

Ei pidä paikkaansa

Minulla on henkistä lamaantumista ja on lapsuuden kodista jäänyt velvollisuudentunto, että pitää aina antaa anteeksi ym.

Ei parane liikaa vaatia kerralla itseltä jos tuntuu kuormittavan. Hyvä suunnitelma, tavoitteet on jo puoliksi tehty. Henkinen Stressi. Hyvinvointi ei odota eläkeikää. Elä jää yksin ongelmien kanssa vaan hae apua. Laamaantuuhan kuka vaan kovasta kiireestä ja paineesta toisinaan ja se on lyhytkestoista. Veto loppu, huh. Rauhaa, lepoa ja palautumista omilla keinoilla palauttaa arkirytmiin taas.

Eräs ikuinen suorittaja lamaantui täysin. Toipuminen kuormittavista vuosista tulee ottamaan varmuudella aikansa.

Huono itsetunto, auttavaisuus ja naiivisuus. Et vaan ole koskaan saannut inhimillistä kohtelua et vaan silloin tiedä sitä. Sinua käytetään hyväksi kaikilla eri keinoin ja yrität silti kaivaa esiin sen hyvän ihmisistä. Sitten alat suhteeseen ihmisen kanssa joka huomaa tämän ja käyttää sinua hyväkseen vuosikymmenen kunnes pääset vihdoin sen verran irti nykytodellisuudesta että näet että tämä ei ole normaalia. Jäin koska minulle kerrottiin päivittäin että kaikilla on tällaista eikä tarvi olettaa että kukaan koskaan edes oikeasti halaisi puolisoaan. Niin tapahtuu vain elokuvissa. Anteeksi pitää antaa myös pettämiset, vähättelyt sun muut koska minun pitää ymmärtää että tekee sitä koska olen huono ihminen. Vika on minussa. En edelleenkään ole saannut korjattua itseäni mutta yritystä on. Sen takia "se ei vaan lähde"

Kyllä se johtuu itsetunnon puutteesta ja rohkeudesta. Koska muutos on aina kuin hyppy tuntemattomaan. Vaikka tietää että on esim paska itselle sopimaton työ, niin ei sen vaihtaminen välttämättä ole niin helppoa. Ja kun pitkään jatkuu tilanne sellaisena, vaikka siihen ei olekaan tyytyväinen, alkaa tottua ja uskoa että tää on se mitä on ansainnut, eikä parempaa ole olemassakaan.

Tää on tosi hyvä ja tärkeä kysymys. Se, että jäädään jumiin huonoihin tilanteisiin, kuten huonoon suhteeseen tai työhön, on monelle todella tuttua. Ja usein se tosiaan liittyy just siihen, että meidän omat sisäiset tunteet ja uskomukset, kuten itsetunto ja itsearvostus, vaikuttaa siihen, miten toimitaan.

Monesti ihminen voi jäädä huonoon tilanteeseen, koska pelko tuntemattomasta tai muutoksesta on niin suuri. Me ollaan lajeina tottuneita hakemaan turvallisuutta ja pysyvyyttä, ja vaikka nykyinen tilanne ois paskakin, se tuntuu tutulta ja "turvalliselta" verrattuna siihen, että lähtis kohti jotain uutta ja tuntematonta. Tällaisessa tilanteessa ihminen voi lamaantua ja jäädä paikalleen, vaikka tietää, ettei ole onnellinen.

Sitten on se syyllisyyden ja itsearvostuksen puoli, mitä mainitsit. Jos itsetunto on alhaalla, voi helposti uskoa, ettei ansaitse parempaa. Saattaa tuntua siltä, että tämä on "parasta, mitä voin saada" tai jopa, että "olen itse syypää tilanteeseeni". Tämä on tosi yleinen ajatuskuvio ihmisillä, jotka ovat pitkään huonoissa ihmissuhteissa tai vaikka toksisissa työpaikoissa.

Lisäksi, ihminen voi jossain vaiheessa tuntea olevansa niin syvällä tilanteessa, että siitä ulospääsy tuntuu mahdottomalta. Tämä henkinen lamaantuminen, mistä puhut, on sellainen, että voi tuntua siltä, ettei enää ole voimia tai keinoja muuttaa tilannetta. Aivot turtuu siihen olotilaan, ja vaikka järki sanoisi, että "hei, nyt pitää tehdä jotain", tunteet ja energia ei seuraa mukana.

Näissä tilanteissa olisi tärkeää yrittää vahvistaa omaa itsetuntemusta ja kykyä nähdä, että jokaisella on oikeus onnellisuuteen ja parempiin mahdollisuuksiin. Myös tukiverkostot, terapia tai vaikkapa pienet askelmat muutoksen suuntaan voivat auttaa avaamaan mielen lukkoja ja antamaan rohkeutta tehdä tarvittavat liikkeet kohti parempaa tilannetta.

Mitä sä ite ajattelet, mikä on sua eniten pidätellyt tilanteissa, joissa tiedät, että olisi aika tehdä muutos?

Kyllä, toisilla ketkä lamaantuu syystä tai toisesta voi kestää viikkoja, kuukausia jne.
En tiedä mutta tähänkin oloon varmaan tottuu ja sitten tuntuu " normaalilta "

Aina ei saa kaikkea mitä haluaa jos sitä rupeaa uhriutumaan niin vaikeaa tulee tulevasta.

Psykoterapiasta saattaa olla enemmän apua kuin täällä kirjoittelusta, jos itseymmärrystään haluaa lisätä.

Pink Floyd: High Hopes
https://youtu.be/IgC-jKlE9Q8?si=jwFD1enlgkF6Z0wR

Kaikki ei ole omista ratkaisuista kiinni. Esimerkiksi työllistyminen on pitkälti kiinni työnantajan päätöksistä. Tai, jos sattuu olemaan kusipäiden ympäröimä joiden mielestä kuuluisi kaupankassalle tai yritetään saada hakeutumaan maahanmuuttajien pariin vaikkei kiinnosta tippaakaan. Tai, jos haluaisi parisuhteen mutta ympäristö yrittää esitellä ystävystymismielessä saman sukupuolen edustajia vaikken kaipaa naista ystäväkseni.

Veikkaan että pelko muutoksesta. Ei ehkä
Ole riittävän itsenäinen

Ei, kun ei yksinkertaisesti jaksa aloittaa uutta.

Mikään ei taivaalta tipu, joten on alettava itse toimimaan. Toki kokemukset vaikuttaa mitä elämässä on tapahtunut (onko ne olleet positiivisia vai negatiivisia). Mutta mitään ei tapahdu jos ei itse ota askelta uuteen.

Tuttu helvetti on kuitenkin turvallinen kun tietää mitä on odotettavissa maailman tappiin. Muutokset vaativat paljon, ja huono tilanne syö voimavaroja. Varmastikin myös tyytymistä. Ja kaikessa realistisuudessaan pessimismiä. Ei pidä tavoitella kuuta taivaalta. Rationaalista kalkylointia riskien suhteen. Varovaisuutta kokemusten myötä. Ettei vaan menisi ojasta allikkoon.

Jokainen on ensisijaisesti itse vastuussa hyvinvoinnistaan. Jos elämä on jatkuvaa vuoristorataa, vastuullista on ymmärtää hakea
apua.