huomattavissa suurta siistiytymistä kun kaikki iskän pienet kultamussukat on kesälomilla , eikä koulun koneilla voi kirjoittaa paskaa palstalle ja mamma ei päästä himakoneella kirjoitteleen.
Palstalla
igori
7429
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Heti kun paperi-miesten lakko/työsulku sekoilu alkoi, katosi esim. 'viljami'. Liekö asioilla jotain tekoa keskenään onkin sitten eri asia.
Työajalla kyllä kirjoitellaan, mutta kun kotona ei ole varaa nettiin harrastus katkesi.
Viljamilla on kyllä varaa kirjoittaa missä ja milloin tahansa Lada-palstalle, kun asiaa on.
Herrojen laukaisema työsulku on ihan mukava näin kesäiseen aikaan. Ei tarvitse mennä työhön ja saa nauttia auringosta. Ei mene rahaakaan paljoa.
Toivottavasti se jatkuu vielä reilut kuukauden päivät heinäkuun lopulle. Mikäs tässä on ollessa! Lopulta on herrojenkin vielä pakko antaa periksi.
On kuitenkin sanottava, että on aika vähän paperimiehiä, jotka täällä esiintyvät, valitettavasti. Siksi ei ole ihme, että palstan taso on väliin ollut aika heikko.
Kukaan itseäänkunnioittava paperimies ei aja ladalla! MB, BMW, Volvo tms sen olla pitää. Vokkaria huonompaa ei ole kellään.
Meidän tehtaalla luottamusmiehilläkin on mersut vaikka ne kai kuuluu kaikki vasennistoliittoon. Viimeksi tehtaan parkkipaikalla nähtiin lada vuonna 1996, senjälkeen siivoojatkin on siirtynyt niistä pois.
Ladalla liikkuva paperimies, kuten viljami, on tosiaankin harvinaisuus.
Syynä on se, että viljami lukeutuu myös älyköihin, toisin kuin valtaosa paperimiehistä.
Siinä taas joku kirjoitustaidoton, jonka teksti vaatii korjausta:
- älyköihin, pitää olla: älykköihin
- viljami, pitää olla: Viljami
Moinen kirjoittaja ei liene aikaisemmin vieraillut lada-palstalla eikä siksi tienne, että lada-palsta asettaa suuret vaatimukset kirjoittajalle.
Kirjoitustaidoton joutuu palstalla helposti arvostelun kohteeksi, jopa naurunalaiseksi. Viimeksi mainitusta on esimerkkejä.
Nyt sattui viljamille pieni asiavirhe. Hän ei ole paperimies vaan paperinukke.
"Moinen kirjoittaja ei liene aikaisemmin vieraillut lada-palstalla eikä siksi tienne, että lada-palsta asettaa suuret vaatimukset kirjoittajalle. "
Korjauksistaan huolimatta em. kirjoittaja ei näy tietävän, että automerkkien nimet, kuten Lada, kirjoitetaan muiden erisnimien tavoin isolla alkukirjaimella.
"Kirjoitustaidoton joutuu palstalla helposti arvostelun kohteeksi, jopa naurunalaiseksi. Viimeksi mainitusta on esimerkkejä."
Sietää pitää muuten itsekin mielessä.