näin unta äitini kuoleesta veljestä hän tuli luokseni sanomalehdestä repäisty liuska mukanaan johon hän oli laittanut numeroita..numeroista en muista kun 1,8.16 hän sanoi minulle että näillä numeroilla voitan 7 oikein lotossa,mutta sen jälkeen kuolen 3v päästä...sanoin hänelle etten voi vielä lähteä koska lapseni tarvitsevat minua vielä...osaako joku tulkita tämän unen?
uni
skorpion11
4225
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Voisi kyllä tarkoittaa esim. merkiksi sitä, että lapsesi ovat sinulle kuin lottovoitto, että todella tajuisit heidän arvonsa ja nauttisit heistä nyt kun vielä ovat kotona (en tiedä minkä ikäisiä lapsia sinulla on?), mutta numerot 1,8,16 voisivat kuvata sitä miten nopeasti lapset kasvaa ja yhtäkkiä huomaa vain, että vastahan lapsi oli 1 ja nyt jo 16v. Kaikki tuntuu kuin olisi mennyt kolmessa vuodessa, hujauksessa. Voisiko uni olla vertauskuvaa lapsiesi kasvusta ja siitä, että pian heidät on päästettävä pesästä.. luopumista, jollain tavalla kuin kuolemaa.
Vaikuttaa selvästi siltä, että olet ollut jossain unen ja valveen rajamailla. Unikuviin tullut hieman toiveikasta mystiikkaa (voittonrot)sekä pelokkuutta ja synkkyyttä...
Nyt älä usko tuon olevan enneuni! Jos unen tarkoitus olisi olla enne, olisit nähnyt niitä ennenkin etkä pelkäisi nyt vaan osaisit tuon tulkita ihan itse. Et kai ole viettänyt liikaa aikaasi tässä keskusteluforumissa? Ettei vain olisi tullut sekavina uniisi nämä meidän jutut?
hyvin vähän olen seurannut näitä keskustelufoorumeita.olen nähnyt joskus enneunia jotka ovat toteutuneet.en itsekkään usko tätä enneuneksi.
Onko teillä jokin suunnitelma, sopimuksen irtisanominen, muuttuuko tai loppuuko jokin, noin 3 vuoden kuluttua?