Montakohan kertaa olen kuullut että paistaa se aurinko risukasaankin. No ei tähän risukasaan ainakaan. Tällä risukasalla on päällään pilvikerros niin tiivis ettei siitä pieninkään valonsäde pääse läpi tunkemaan. Ei auta pilvet vain ovat eivät ne minnekkään lähde. Ei tule tuuta joka ne kuljettaisi pois ja antaisi sen auingon paistaa ja päästäisi sen lämmittämään sisältä. En enää muista mitä ilo oli se on häilyvä muisto jostain menneisyydestä. Ja niin vähän kuin siihen tarvittaisiin, mutta kai sekin on liika silti. Mahdottomia ei voi pyytää. Hetken edes päivän jos saisi tuntea itsensä rakastetuksi onnelliseksi tietäisi edes mitä se on ja osaisi sitten elää ilman sitä. Mutta liikaa mä pyydän. Helpompi on jos teen betonikuoren sen risukasan päälle sama se on. Pimeää on pilvienkin alla elää betonikuoren alla vain on helpompaa kun ei sade ainakaan satuta.
"Niin taivas sinisinkin tummentuu, niin usko rakkauteen rapistuu..."
[email protected]
"Niin taivas sinisinkin tummentuu, niin usko rakkauteen rapistuu..."
[email protected]
Vastaukset 4
Vanhimmat
......ryhdistäydy!!!!!!!!!
tsemiä sulle!!!!!!!! ja yritä pitää hauskaa sitten pahat muistot unohtuu.......
sekin, että jos rakennat betonikuoren ja tuuli yllättäen sattuukin puhaltamaan, ei se kykene siirtämääm betonikuorta... Muistathan ystäväiseni myös sen, että ajan kuluessa happamat sateet syövyttävät myös betonikuoren =) En siis suosittele kuoren rakkentamista. Valoa sinunkin kesääsi.
Ei tuuli puhalla kaikki on tyyntä ja pimeää. Mä olen täysin kyllästyny kaikkeen. Joka päivä niin samanlainen ei ketään kenen kanssa tehdä onnellisia muistoja ja jakaa kivoja juttuja. Samaa vaan joka päivä. Miks mikään muuttuis.
Jos saisi edes joskus sen onnepäivän kokea että ei tarvitsisi yksin nukahtaa tyhjä olo seurana. Vaan olisi joku rakas ihminen siinä vieressä ihan hiljaa ja sais seurata hänen untaan. Aamulla herätä ja ottaa kädestä ja sanoa kuinka paljon hän minulle merkitsee. Mutta nämä on niitä yksinäisen unelmia... Suurta huijausta ja itse petosta mutta sitä jaksaa toivoo vaikka tietää että niin turhaa kaikki haaveet on.
"Ei yksinäinen unta saa, vaan valvoo vuoteellaan hän kellonkäyntiin koittaa viimein nukahtaa..."
ei saa vaipua epätoivoon. Yritä löytää elämästäsi muita maaleja.. vaikkapa koulu tms. Keskity kavereihisi ja pidä heidän kanssaan hauskaa. Jos yrittää liikaa löytää jonkun niin silloin ei varmasti löydä , usko pois. Se tulee silleen äkkiarvaamatta. Mä en ole tuollaisia kuvailemiasi tuntemuksia kokenut , täytyy tunnustaa. En ole aiemmin ennen kuin vasta jokunen kuukausi sitten alkanut rakastaa itseäni ; en siis ole ehtinyt/pystynyt miettiin tuollaisia kun kaikki ajatukset ovat keskittyneet itseluottamuksen rakentamiseen. Mutta nyt olen täysin sinut itseni kanssa. Ja kyllä rakastunutkin. Sanotaan että toista ihmistä voi rakastaa vain niin paljon kuin itseään.. tottahan se on.
Minun käsittääkseni sä olet juuri sellainen ns. kiltti mies jollainen mun rakkauteni´kohdekin on. Ja siitä mä juuri hänessä pidänkin. Mua ei kiinnosta yhtään mitkään ryyppäämiset sun muut paskat baarissa juoksut. Ei todellakaan. Ja siksi mä aivan suunnattomasti arvostan tätä jätkää sillä tiedän hänen olevan niin samanlainen kuin minä. Hän on kertakaikkiaan ihana ihminen , ei mikään pintaliitäjä.
Uskomatonta huomata millainen vaikutus mulla on ollut tuohon jätkään. Siis vaikka emme ole vielä yhdessä niin hänen silmänsä ovat erilaiset.Kun ensi kerran hänet pari vuotta sitten leirillä tapasin , oli hän niin surullisen näköinen.. silmät olivat surulliset.Mietin miksi. Sit joku kamuni kertoi et voisi hänkin olla iloisemman näköinen jos hänellä olisi joku jota rakastaa.
Ja uskon myös että siksi tämä poika oli surullinen. Mutta ei enää. ¨Jo kaukaa erotan ne silmät.. ei tietoakaan surumielisyydestä. Vain jotain suunnatonta loistetta niissä :) En tarvitse sanoja sillä olen todella otettu tuollaisesta , silmät kun eivät voi valehdella.