Olisitko voinut tai halunnut?
Mikä oli se suurin syy, ettet kertonut tunteistasi?
173
3353
Vastaukset
- Anonyymi
Varmaan mies ei kertonut
- Anonyymi
Sivusta, ehkä siksi, koska olin kadottanut uskon hyvään omalla kohdallani?
- Anonyymi
Voin ja haluan. Eli ohi!
- Anonyymi
Kerroin jo, joten ohi.
- Anonyymi
Kerroin tunteeni suoraan. Tästä olen ylpeä itsestäni, että uskalsin sanoa ja ilmaista tunteeni. Hän ei halunnut olla kanssani loppuviimein vaan olin varalla oleva tyyppi.
- Anonyymi
Kerrotko ihan avoimesti suoraan ?
Sillein että on 100% varmuus kummankin henkilöllisyydestä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kerrotko ihan avoimesti suoraan ?
Sillein että on 100% varmuus kummankin henkilöllisyydestä.Kyllä. Juttelimme ja käytin r-alkuista sanaa ja ilmaisin suoraan, että haluaisin seurustella. Sitten sanoin, että haluaisin jossain vaiheessa lapsenkin. Mutta ei hän halunnut. Kesti eron jälkeen aikansa ennenkuin löysin toisen ja sitten ei onnistunut mikään..
- Anonyymi
Ei siihen oikein tullut mahdollisuutta, kun ei enää nähty.
- Anonyymi
En ole pystynyt
- Anonyymi
Sama mulla. Mutta vielä sen teen!
- Anonyymi
En kerro tunteistani, koska näin varattuna en voi. Esitän siis kaveria vaikka mieli tekisi jotain muuta. Onneksi nyt on tauko näkemisestä.
- Anonyymi
Minusta olisi tosi iljettävää, jos varatulta saisi kuulla tunteista. Likainen olo tulee ajatuksestakin. Keskittyisi siihen kumppaniinsa!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minusta olisi tosi iljettävää, jos varatulta saisi kuulla tunteista. Likainen olo tulee ajatuksestakin. Keskittyisi siihen kumppaniinsa!
Sinä et välttämättä tiedä mitään sen ihmisen tilanteesta. Olet putki näköinen ihminen !!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minusta olisi tosi iljettävää, jos varatulta saisi kuulla tunteista. Likainen olo tulee ajatuksestakin. Keskittyisi siihen kumppaniinsa!
No se on sinun mielipide. Joskus tunteille ei vaan voi mitään. Varsinkin kun se oma suhde on kuollut.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No se on sinun mielipide. Joskus tunteille ei vaan voi mitään. Varsinkin kun se oma suhde on kuollut.
Oletko mies vai nainen?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinä et välttämättä tiedä mitään sen ihmisen tilanteesta. Olet putki näköinen ihminen !!
En ole putkinäköinen vaan olisin ehdottoman uskollinen kumppanilleni, ja odotan samaa häneltä. Siksi varattujen tuollaiset touhut tuntuvat vastenmielisiltä. En koskaan pystyisi tekemään noin omalle kumppanilleni, kunnioittaisin häntä sen verran, että purkaisin suhteen, jos rakkaus kuivuisi kokoon niin että rupeaisin katselemaan ympärilleni muita miehiä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minusta olisi tosi iljettävää, jos varatulta saisi kuulla tunteista. Likainen olo tulee ajatuksestakin. Keskittyisi siihen kumppaniinsa!
Olen samaa mieltä pettäjistä. Ensin pitää erota, eikä seikkailla muiden kanssa!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olen samaa mieltä pettäjistä. Ensin pitää erota, eikä seikkailla muiden kanssa!
Eihän tässä seikkailusta puhuttu. Ainoastaan tunteista joille ei voi mitään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oletko mies vai nainen?
Nainen
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No se on sinun mielipide. Joskus tunteille ei vaan voi mitään. Varsinkin kun se oma suhde on kuollut.
Juurikin näin. Kaikki on loppu. Aikoja sitten.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En ole putkinäköinen vaan olisin ehdottoman uskollinen kumppanilleni, ja odotan samaa häneltä. Siksi varattujen tuollaiset touhut tuntuvat vastenmielisiltä. En koskaan pystyisi tekemään noin omalle kumppanilleni, kunnioittaisin häntä sen verran, että purkaisin suhteen, jos rakkaus kuivuisi kokoon niin että rupeaisin katselemaan ympärilleni muita miehiä.
Lakkaa lässyttämästä tuota pskaa. Selvästi sinulla ei ole mitään kokemusta. Miksi helvetissä edes olet täällä? Mikä epävarmuus sulla on??
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En ole putkinäköinen vaan olisin ehdottoman uskollinen kumppanilleni, ja odotan samaa häneltä. Siksi varattujen tuollaiset touhut tuntuvat vastenmielisiltä. En koskaan pystyisi tekemään noin omalle kumppanilleni, kunnioittaisin häntä sen verran, että purkaisin suhteen, jos rakkaus kuivuisi kokoon niin että rupeaisin katselemaan ympärilleni muita miehiä.
Hienoa kun joidenkin elämä on noin mustavalkoista, joko-tai, minäkyllätiedän -elämää. Sinä tiedät vain oman totuutesi, et muiden. Toivottavasti et ole sellainen, joka mustamaalaa varattuja, jotka on muiden kuin oman miehensä tai vaimonsa kanssa. Nimittäin avoimet suhteet on yleistyneet, vaikka sä et niihin kykenisikään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eihän tässä seikkailusta puhuttu. Ainoastaan tunteista joille ei voi mitään.
Kyllä tunteille voi. On se kumma että tollasia ihme perusteluja ihmisillä on olemassa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minusta olisi tosi iljettävää, jos varatulta saisi kuulla tunteista. Likainen olo tulee ajatuksestakin. Keskittyisi siihen kumppaniinsa!
Älä liioittele. Vaikutat vaan pelkäävän, että kumppanisi rakastaa toista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minusta olisi tosi iljettävää, jos varatulta saisi kuulla tunteista. Likainen olo tulee ajatuksestakin. Keskittyisi siihen kumppaniinsa!
Ei toisille kerrota tunteistaan varsinkaan silloin kun on parisuhteessa jos ei niistä pysty puolisonsa kanssa keskustelemaan syy jos ei tunteistaan pysty keskustelemaan puolisonsa kanssa ei osaa tai pysty hallitsemaan tunteitaan si taas etenkin naiset on imarreltuja kehuista joltain vieraalta ulkonäköönsä liittyen siinä kohti toki sekin on vaarallista jos naisella sattuu kotonaan olemaan mies joka ei osaa muuta tehdä kuin tätä haukkua ja toki heikon itsetunnon omaava puoliso saattaa jo siitäkin olla mustasukkainen
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hienoa kun joidenkin elämä on noin mustavalkoista, joko-tai, minäkyllätiedän -elämää. Sinä tiedät vain oman totuutesi, et muiden. Toivottavasti et ole sellainen, joka mustamaalaa varattuja, jotka on muiden kuin oman miehensä tai vaimonsa kanssa. Nimittäin avoimet suhteet on yleistyneet, vaikka sä et niihin kykenisikään.
Mut on kasvatettu tuolla joko tai mallilla siksi elän elämääni edelleen niin ihmisillä kun on muuten liikaa vaihtoehtoja siksi minä en jätä vaihtoehtoja vaan se on joko tai joko toista rakastaa tai ei rakastaa vittu siinäkään ole mitään epäselvää eikä siinä ole edes välimuotoja
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hienoa kun joidenkin elämä on noin mustavalkoista, joko-tai, minäkyllätiedän -elämää. Sinä tiedät vain oman totuutesi, et muiden. Toivottavasti et ole sellainen, joka mustamaalaa varattuja, jotka on muiden kuin oman miehensä tai vaimonsa kanssa. Nimittäin avoimet suhteet on yleistyneet, vaikka sä et niihin kykenisikään.
Se on hyvä sulle että on avoimia suhteita kuinkas onnelliseksi ne sut teki saitko siltikään sitä pillua minkä halusit
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olen samaa mieltä pettäjistä. Ensin pitää erota, eikä seikkailla muiden kanssa!
Kannattaisi miettiä vähän elämän kannalta. Suomessa eroaminen kestää pitkään, vähintään 7 kk. Siinä vaiheessa kun ero on vireillä, yleensä on päädytty jo erillään. Mielestäsi siis yhteiskunta saa estää ihmistä elämästä tai edes miettimästä toisia ihmisiä erovaiheen aikana, tuohan on aivan kohtuuton vaatimus.

Näin. Ainakaan useimmat, joka eivät ole käyneet läpi eroa, eivät voi myöskään ymmärtää sen eri puolia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näin. Ainakaan useimmat, joka eivät ole käyneet läpi eroa, eivät voi myöskään ymmärtää sen eri puolia.
Tulen olemaan koko elämäni ajan vapaa kaikenlaisosta ihmissuhteista
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kannattaisi miettiä vähän elämän kannalta. Suomessa eroaminen kestää pitkään, vähintään 7 kk. Siinä vaiheessa kun ero on vireillä, yleensä on päädytty jo erillään. Mielestäsi siis yhteiskunta saa estää ihmistä elämästä tai edes miettimästä toisia ihmisiä erovaiheen aikana, tuohan on aivan kohtuuton vaatimus.
Kannattaako ylipäätään astua avioon jos ei halua sitoutua. Aikuisen ihmisen luulis kantavan vastuunsa. 7kk on ihmisen elämässä aika lyhyt aika, jolloin ehtii miettiä asioita. Sen takia se kai on nimeltäänkin harkinta-aika, joka mun mielestäni pitäis pystyä katsomaan loppuun saakka jos on avioon alun perin astunut.
Avosuhde on sitten huomattavasti kevyempi vaihtoehto niille jotka pelkää enempi sitoutua ja kantaa omaa vastuutaan, elää vähön lapsellisempaa elämää. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nainen
Ap on ns mies!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se on hyvä sulle että on avoimia suhteita kuinkas onnelliseksi ne sut teki saitko siltikään sitä pillua minkä halusit
Ei gay miehet tarvi sellaista!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kannattaako ylipäätään astua avioon jos ei halua sitoutua. Aikuisen ihmisen luulis kantavan vastuunsa. 7kk on ihmisen elämässä aika lyhyt aika, jolloin ehtii miettiä asioita. Sen takia se kai on nimeltäänkin harkinta-aika, joka mun mielestäni pitäis pystyä katsomaan loppuun saakka jos on avioon alun perin astunut.
Avosuhde on sitten huomattavasti kevyempi vaihtoehto niille jotka pelkää enempi sitoutua ja kantaa omaa vastuutaan, elää vähön lapsellisempaa elämää.Eihän ennakkoon voi tietää miten suhde etenee. Se olisikin liian helppoa osata ennakoida mitä tuleman pitää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei toisille kerrota tunteistaan varsinkaan silloin kun on parisuhteessa jos ei niistä pysty puolisonsa kanssa keskustelemaan syy jos ei tunteistaan pysty keskustelemaan puolisonsa kanssa ei osaa tai pysty hallitsemaan tunteitaan si taas etenkin naiset on imarreltuja kehuista joltain vieraalta ulkonäköönsä liittyen siinä kohti toki sekin on vaarallista jos naisella sattuu kotonaan olemaan mies joka ei osaa muuta tehdä kuin tätä haukkua ja toki heikon itsetunnon omaava puoliso saattaa jo siitäkin olla mustasukkainen
Jaa,a tuo tieto olikin nyt hyvä tieto.Vai ei se mies sitte tiennytkään sun hommasta.Kohta TIETÄÄ!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se on hyvä sulle että on avoimia suhteita kuinkas onnelliseksi ne sut teki saitko siltikään sitä pillua minkä halusit
Kyllä se saa,joutuu vaan salasuhteilja kaappi äijä ja ämmä säätään ja rahaa palaa järkkäillessään tapaamisia.
Montako vuotta ne jaksaa?Minäkö en aijo lähteä täältä mihinkään.
Tulkaa nyt pois kaapista jo. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kannattaako ylipäätään astua avioon jos ei halua sitoutua. Aikuisen ihmisen luulis kantavan vastuunsa. 7kk on ihmisen elämässä aika lyhyt aika, jolloin ehtii miettiä asioita. Sen takia se kai on nimeltäänkin harkinta-aika, joka mun mielestäni pitäis pystyä katsomaan loppuun saakka jos on avioon alun perin astunut.
Avosuhde on sitten huomattavasti kevyempi vaihtoehto niille jotka pelkää enempi sitoutua ja kantaa omaa vastuutaan, elää vähön lapsellisempaa elämää.Kaikkein raskain suhde on sinkulla kuka on kumppani (salainen)varatulle naimisissa olijalle josta jotkut harvat tietää vain.
Varsinkin jos tietäjistä on yksi ketä on vedätetty tällä asialla. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei gay miehet tarvi sellaista!
Sinä ja sun harhautus gay ei onnistu.Sinä olet se kuka himoitsee T naista ja keksii kaikenmaailman harhautus juttuja ettet paljastu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä se saa,joutuu vaan salasuhteilja kaappi äijä ja ämmä säätään ja rahaa palaa järkkäillessään tapaamisia.
Montako vuotta ne jaksaa?Minäkö en aijo lähteä täältä mihinkään.
Tulkaa nyt pois kaapista jo.Niin tässä projektissa on paljon ihmisiä.NAURETTAVAA!!!!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nainen
Nainen??
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minusta olisi tosi iljettävää, jos varatulta saisi kuulla tunteista. Likainen olo tulee ajatuksestakin. Keskittyisi siihen kumppaniinsa!
Minä taas olen tuntenut varatun naisen mieheen sympatiaa tässä puolisen vuotta, sillä yli vuosi on tämän naisen mies ollut täysin sivussa,näkymätön,kuin ilmaa ,näitä keskusteluja lukiessani.Irl elämässä tuo mies on ollut enemmänkin hyväksikäytön uhri tehden kodin työt,olemalla tukipilarina yms.ja ihan turhaan.Mies on naiselle kynnysmatto ja ponnistuslauta uuden miehen löytämiseen ja nautiskeluun tämän kanssa.Tuo puoliso mies on muiden naisten mielestä ,touhua katsoen täysin mitätön raukka ,mikä ei ole pystynyt tyydyttämään naisensa rakkaustarpeita kun naisen pitää muita katsoa ja himoita.
En haluaisi ikinä olla tuo hänen mies(puoliso) pelkkä kodinkone. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hienoa kun joidenkin elämä on noin mustavalkoista, joko-tai, minäkyllätiedän -elämää. Sinä tiedät vain oman totuutesi, et muiden. Toivottavasti et ole sellainen, joka mustamaalaa varattuja, jotka on muiden kuin oman miehensä tai vaimonsa kanssa. Nimittäin avoimet suhteet on yleistyneet, vaikka sä et niihin kykenisikään.
Avoimet suhteet on yleistyneet,ei ne lymyäkkään niiden kanssa kaapeissaan vaan käyskentelevät yhdessä päivänvalon aikaan normaalisti kommunikoiden toistensa kanssa.
Itse olen kärkkäästi just puuttunut itseäni ja muita ajatellen näihin salassa monisuhteileviin.
Ei ole oikein sinkkuna koukuttaa yksäreitä itseensä ja saada heille masennusta aikaan olla kertomatta AJOISSA olevansa polyeerinen tai olleensa ihastuneet polyeeriseen ihmiseen kuka on naimisissa tai avoliitossa ja näin ollen ei itse sitä voi ottaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näin. Ainakaan useimmat, joka eivät ole käyneet läpi eroa, eivät voi myöskään ymmärtää sen eri puolia.
Ero on helppo jos ei ole pieniä lapsia.Eikä ole tappomielellä se toinen puoliso.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En ole putkinäköinen vaan olisin ehdottoman uskollinen kumppanilleni, ja odotan samaa häneltä. Siksi varattujen tuollaiset touhut tuntuvat vastenmielisiltä. En koskaan pystyisi tekemään noin omalle kumppanilleni, kunnioittaisin häntä sen verran, että purkaisin suhteen, jos rakkaus kuivuisi kokoon niin että rupeaisin katselemaan ympärilleni muita miehiä.
Aviosta eroaminen kestää vähintään 7 kk. Ajatteletko että tumput suorina pitää jättää elämättä 7 kk jonkin yhteiskunnan lain takia. Tuossahan ei olisi mitään järkeä. En tarkoita että esim. sänkyyn hypätään heti, mutta tutustuminen uusiin ihmisiin ei ole pettämistä esim. avioeron vireillä olon aikana. Kyllähän monet tutustuvat avionkin aikana ja ystäviä hankitaan.
- Anonyymi
Ei ole ollut sellaisia tunteita ketään kohtaan joista olisi tarvinnut kertoa! Pidän vain ikäisistäni vanhemmista miehistä! On tuntunut siltä ettei kukaan heistä olen halunnut tutustua minuun, koska kukaan ei ole tullut juttelemaan kanssani! Ystävyyssuhde siis haussa! Aika näyttää miten käy! Mieluummin yksin kuin yhdenkään sellaisen henkilön ystävä, jonka kanssa en halua koskaan ystävystyä! Elämäni rankimmat vuodet takana ja sellaisia vuosia en enää koskaan halua kokea!!
- Anonyymi
Kenelle olisin kertonut niistä?
Kuka ne olis halunnut tietää? - Anonyymi
En uskaltanut, kun pelkäsin että ahdistuisit siitä :c ja sit tulis välirikko ja kaikkee.. mut nyt oon kertonut aikoi sit
- Anonyymi
En halua mennä sanomaan tunteitani ihmiselle, joka on jo jonkun muun kanssa.
- Anonyymi
Ja minä taas en, koska olen jonkun kanssa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja minä taas en, koska olen jonkun kanssa.
Tuohan on ihan ymmärrettävää.
- Anonyymi
Tätähän minä en tiedä. Se on se suurin kynnys minulla kertoa tunteistani. /sivusta mies
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja minä taas en, koska olen jonkun kanssa.
Mikset sitten kerro hänelle että olet jonkun kanssa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuohan on ihan ymmärrettävää.
Ei ole valheessa eläjät oikein eikä ymmärrettävää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ole valheessa eläjät oikein eikä ymmärrettävää.
En ehkä menisi ihan valheessa eläjäksikään nimittelemään, kun onhan se oma kumppani kuitenkin se rakkaampi, rakkain, kun hänen kanssaan kuitenkin on, vaikka jossain määrin ihastuisikin johonkin toiseen tai peräti rakastuisi, mutta siltikin katsoo sen oman nykyisen parisuhteensa tärkeämmäksi. Sit jos elää valheellisesti suhteessaan rakastaen jotakuta muuta, onkin jo toinen asia. Olisi syytä nostaa ns. kissa pöydälle.
- Anonyymi
Oon liian ruma ja lyhyt. Siksi en.
- Anonyymi
Kaunis ja ihana sä oot. Mitä sä höpötät? <3
- Anonyymi
Minä kerron tunteista, sinä näytät ne. Kierrämme kehää, kun kumpikin odottaa toisen tekevän sen seuraavan liikkeen. Minun pitäisi näyttää sinulle ja sinun pitäisi kertoa minulle tunteista. En uskalla lähestyä, sinä et uskalla puhua tai kirjoittaa tunteista.
Tällä tavalla ei tule eteneen. - Anonyymi
en uskaltanut 😪 anteeksi 😔 ikävä sua rakas 💔 kaipaan sinua vierelleni 🥰 rakas ystävä 💝 hali 🤗 olisitpa elämässäni 💖🥀
Antti Elme Makkonen 24v. Helsinki 🎗✨ - Anonyymi
Odotin että olisi nähty ja vietetty aikaa muualla kuin missä aina nähdään nyt syyskuussa. Se ei toteudu eikä lokakuun mahdollisuuskaan. En tiedä mitä tehdä.
- Anonyymi
Jos tämä on mieheltä, niin meillä on kyllä yhteys. Kutsu vaikka kylään. Järkkää vaikka bileet.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos tämä on mieheltä, niin meillä on kyllä yhteys. Kutsu vaikka kylään. Järkkää vaikka bileet.
On mieheltä ja kiitos neuvosta. En usko että menisi noin koska eräänlaiset bileet olisi tiedossa lokakuussa ja hän ei siellä tule olemaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On mieheltä ja kiitos neuvosta. En usko että menisi noin koska eräänlaiset bileet olisi tiedossa lokakuussa ja hän ei siellä tule olemaan.
No onko hänellä jotain taitoa mitä voisit hyödyntää ja pyytää "apua" johonkin juttuun?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No onko hänellä jotain taitoa mitä voisit hyödyntää ja pyytää "apua" johonkin juttuun?
Minä ja hän ei oikein olla enää sellaisessa tilanteessa. Tikusta asiaakin on vaikeaa, mutta aion kuitenkin kysyä hänen kuulumisia muuten vaan. Ja huomaan mä siinä jos se ei ole tervetullutta.

No tämä on ihan tervettä ajattelua. Toivottavasti onnistaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No tämä on ihan tervettä ajattelua. Toivottavasti onnistaa.
Kiitos. Niin minäkin toivon.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No onko hänellä jotain taitoa mitä voisit hyödyntää ja pyytää "apua" johonkin juttuun?
Ei kiinnosta kyllä mä jottai kivaa tekemist ai keksin jos huvittaa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minä ja hän ei oikein olla enää sellaisessa tilanteessa. Tikusta asiaakin on vaikeaa, mutta aion kuitenkin kysyä hänen kuulumisia muuten vaan. Ja huomaan mä siinä jos se ei ole tervetullutta.
Kysyitkö kuulumisia? Eräs kommentti tässä ketjussa herätti liikaa toivoa.
- Anonyymi
Pelkään ihmisiä. Pelkään mitä se nainen ajattelee minusta. Toivo siitä että hän on lempeä ja haluaa minut omaksi ja hellittäväksi ja rakastettavaksi, ei riitä poistamaan pelkoa. Kai tuo on se ongelmani. Mieheltä.
- Anonyymi
Tietääkö hän tunteistasi?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tietääkö hän tunteistasi?
Ei tiedä, ellei sitten ole selvänäkijä.
- Anonyymi
Esiinnyt sekä miehenä, että naisena ja juttelet yksikseen! Olet tää kiusaaja gubbe!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tietääkö hän tunteistasi?
Tuskin
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Esiinnyt sekä miehenä, että naisena ja juttelet yksikseen! Olet tää kiusaaja gubbe!
Sinä se vaan todella olet harhainen joka väliin tunkeva töötti.
Noin vainoharhaista ei todella kukaan täällä kaipaa, joten jos kokeilisit mennä vaikka siitä kotiovesta ulos ja huomaat että SIELLÄ SE ELÄMÄ ON!!!
Lopeta ihmisten vainoaminen täällä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tietääkö hän tunteistasi?
Ei varmasn tiedä koko asiasta! Täällä taas puhutaan miehen seläntakana ilman lupaa, lopettakaa tai viemme asian eteenpäin!
- Anonyymi
nii. en toki sitä ole tahallaan hänelle tehnyt. sydämessä on ollut ja on. en vaan pysty uskalla tai kykene.pakoilen sen minkä pystyn ja olen sitä kautta hyvä polttamaan siltoja ennenkun mitään ikinä tapahtuu.olen surumielinen ja uppeluksissani koittanut vaan etsiä niitä järkevämpiä keventäviä keinoja tässä mm kirjallisuus, piirtäminen, musiikki nyt ollut aina suurin keino selvytyä /käsitellä tuskaa..nytten tuntuu ettei meinaa hellittää mitä jos ei hellitä pelkään sitä ja se et ku tulee synkkä pitkä kausi taas..:c kyllä mä sillain toivoisin että nähtäis mutta sitten taas hajoaako siinä lopullisesti se voi olla
- Anonyymi
Miksi kertoa tunteistaan mä olen ainakin oppinu et itsestään epävarmat ihmiset tuputtaa tunteitaan melkei jokaiselle vastaantulijalle toki tiedän mistä sekin johtuu
- Anonyymi
Tilanne ei ole ollut ollenkaan sellainen, että niistä olisi ollut puhetta. Olisin pystynyt varmaan siihen, mutta se ei vaikuttanut missään vaiheessa järkevältä. Luultavasti olisi aiheuttanut vielä vaikeampia hetkiä. Joskus sitä yrittää pysyä asialinjalla alusta asti, jotta yhteydet eivät katkeaisi kokonaan.
- Anonyymi
Koska en halua pilata mitään, työ pitää meidät lähellä toisiaan koska ollaan työkavereita, vaan kertominen pilaisi kaiken. Vaikka uskon että en ole ainut tunteideni kanssa. N >M
- Anonyymi
No ei pilaisi. Tiedät sen itsekin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No ei pilaisi. Tiedät sen itsekin.
No jos olet hän, kuinka ottaisit työkaverin tunteet vastaan? Onhan ne toki olleet ilmiselviä jo pitkään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No jos olet hän, kuinka ottaisit työkaverin tunteet vastaan? Onhan ne toki olleet ilmiselviä jo pitkään.
Hyvin, koska olen rakastunut häneen. Ja hyvin on peittänyt jos oikeasti on tunteita.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyvin, koska olen rakastunut häneen. Ja hyvin on peittänyt jos oikeasti on tunteita.
On kyllä tunteita häneen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On kyllä tunteita häneen.
Sitä mä toivon niin paljon. Meillä voisi olla jotain todella upeaa yhdessä. Niin uskon.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sitä mä toivon niin paljon. Meillä voisi olla jotain todella upeaa yhdessä. Niin uskon.
Toivon samaa hänen kanssaan. Siitä suhteesta ei puuttuisi hellyyttä, kunnioitusta, rakkautta, naurua, kosketusta. Liian hyvää ollakseen totta. Unelmissani.. ❤️
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Toivon samaa hänen kanssaan. Siitä suhteesta ei puuttuisi hellyyttä, kunnioitusta, rakkautta, naurua, kosketusta. Liian hyvää ollakseen totta. Unelmissani.. ❤️
Just noin. Mikään ei ole mahdotonta.
- Anonyymi
Olisi halunnut. Se paikka on vain vaikea
- Anonyymi
Voivoi.
- Anonyymi
En halunnut, enkä halunnut sekaantua naimisissa olevaan mieheen, huonoja kokemuksia sellaisesta sotkusta.
- Anonyymi
Eikä se mies ole kiinnostunut miehistä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eikä se mies ole kiinnostunut miehistä.
Älä itke, kyllä sinäkin vielä jollekulle kelpaat.
- Anonyymi
En oikeasti jaksa enää täällä jauhaa näitä entten tentten arvauksia.
Mitä väliä sillä edes jälkeenpäin on. Keskitytään tulevaan vaan. - Anonyymi
Miksi olisi pitänyt kertoa, kun ei ollut hyviä tunteita kerrottavana? Eikä niitä ole minkään ikäisät kohtaan. Kaikki on niputettu ö-mappiin ja siellä ne pysyy aina!
- Anonyymi
Jäitä hattuun nyt.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jäitä hattuun nyt.
Tunnut olevan kovin kiintynyt tähän miehen ”irralliseen” provohuuteluun. Miksi?
- Anonyymi
Masennus, huono itsetunto ja elämäntilanne. Olisin voinut ja halunnutkin.
- Anonyymi
Tuo eräs tapaus varasti sanani, ja valitettavasti hiljaisuuteni ei koskaan saavuttanut kohdettaan.
- Anonyymi
Siipä haastet kuinka puhua sanomatta sanaakaan kertokaa jos on mahdollista itse en usko moiseen
- Anonyymi
Kasvojen menettämisen pelko. Nauraisi mun unelmille hänestä.
- Anonyymi
En varmasti nauraisi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En varmasti nauraisi.
No, vielä se nähdään, ei tätäkään kestä 🙂
- Anonyymi
En kertonut, koska ihastuksen kohde seurusteli, eikä ollut merkkejä, että suhteensa olisi polyamorinen (omani on).
- Anonyymi
Ainahan sitä vois kyllä mä sen saman liipalaapan osaan tarvittaessa minkä jokainen mies osaa kun ei toiselta muuta halua kun pillua liekö tuo edes vaikeaa mu kuinka osoitetaan aidot tunteet toista kohtaan eikä pikkumyyllä jääny ongelmaksi muu kai kun se millanen on terveen itsetunnon omaava nainen loppujen lopuksi ei sen ihmeempi kuin terveen itsetunnon omaava mieskään hyväksyy itse itsensä sellaisena kuin on eikä välitä muiden mielipiteistä itsestään kuinka voisi kukaan muukaan hyväksyä vahingossakaan jos ei edes itse itseään hyväksy
- Anonyymi
Kerroinkin, nainen pelästyi, ja halusi olla sen jälkeen vain ystävä.
- Anonyymi
Mikä tää pelästymiscopetus on? Ei naiset mitään pelästy
Hämmästyy korkeintaan et kuinka kaukana kaks todellisuutta voi olla. - Anonyymi
Yritin kertoa mutta ei hän halunnut kuulla. Tuntuu týhmältä että edes yritin lähestyä
- Anonyymi
Varmaan aina ei saa tilaisuutta kertoa. Eikä voikaan jos toinen on esim. varattu tms.
- Anonyymi
Sain sen kerrottua kuva viestillä rakkaalle "rontille"❤️🔥❤️🫣😅
- Anonyymi
Naiset vaan nyt noin yleisesti ei osaa puhua tunteistaan.
- Anonyymi
😂😂😂 Tää oli paras! Miehethän onkin tosi hyviä keskustelijoita mitä tunteisiin tulee. Juu, en ole koskaan tavannut.
- Anonyymi
"Ottakaapa noista selvää"? Miehelle, naisellemiehelle, naiselle....... Jne.
- Anonyymi
Sanoinhan että sinulla on paikka sydämmessä et tapaihtui mitä vaan mutta se sinun viestisi muutti kyllä ihan kaiken en ymmärrä miksi sä pelleilet
- Anonyymi
Kerron nyt: rakastan sua S....
- Anonyymi
Ohi!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ohi!
Guben keksimää tarinaa, täs tarinnas ei ole naisia!
- Anonyymi
Heh heh!!🤞😂
- Anonyymi
Keneltä tämä ja kenelle ässälle? Meitä on täällä monia S kirjaimella alkavia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Keneltä tämä ja kenelle ässälle? Meitä on täällä monia S kirjaimella alkavia.
No sirpalle ja simolle tietysti
- Anonyymi
Huomasin hänen olevan vain pienesti ihastunut, kun itse olin jo rakastunut häneen. Jätin siis kertomatta.
- Anonyymi
Mitähän saatoit menettää?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitähän saatoit menettää?
Menetin paljon, mutta aina ei saa mitä haluaa.
- Anonyymi
Mistä päättelit tuon "vain pienen ihastumisen"?
- Anonyymi
Just :(
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mistä päättelit tuon "vain pienen ihastumisen"?
Huomasin että hän ei halunnut olla niin tiheästi tekemisissä kuin mitä rakastunut haluaisi olla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Huomasin että hän ei halunnut olla niin tiheästi tekemisissä kuin mitä rakastunut haluaisi olla.
Tekemisissä siellä jossakin paikassa, jossa alunperin kohtasitte toisenne kenties?
18:41:25 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tekemisissä siellä jossakin paikassa, jossa alunperin kohtasitte toisenne kenties?
18:41:25Ei vaan tapailla, soitella, viestitellä jne.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei vaan tapailla, soitella, viestitellä jne.
Onpa harmillista, jos niin tapahtui. Ensimmäisenä tulee aina mieleen väärinkäsitykset täällä palstalla
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Huomasin että hän ei halunnut olla niin tiheästi tekemisissä kuin mitä rakastunut haluaisi olla.
Ihmiset ovat erilaisia. Älä kuvittele, että joku on juuri samanlainen kuin sinä tai joku eksäsi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onpa harmillista, jos niin tapahtui. Ensimmäisenä tulee aina mieleen väärinkäsitykset täällä palstalla
Tosielämän puolella tehtyihin havaintoihin pohjasin päätelmäni. Tällä palstalla ei ole sen kanssa mitään tekemistä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tosielämän puolella tehtyihin havaintoihin pohjasin päätelmäni. Tällä palstalla ei ole sen kanssa mitään tekemistä.
Tihensitkö itse yhteydenottoja? Puhuitko suoraan että tästä voisi tulla jotain? En syytä mutta pitää itse myös tehdä jotain. Sivusta
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ihmiset ovat erilaisia. Älä kuvittele, että joku on juuri samanlainen kuin sinä tai joku eksäsi.
Yhteys harveni tapailun edetessä. Ei sen voi tulkita johtuvan siitä, että ihastumisesta olisi siirrytty rakastumiseen.
Erilaisuuskorttiin pohjaava spinnausyrityksesi jäi nyt suutariksi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tihensitkö itse yhteydenottoja? Puhuitko suoraan että tästä voisi tulla jotain? En syytä mutta pitää itse myös tehdä jotain. Sivusta
En vaan hän harvensi niitä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En vaan hän harvensi niitä.
Huonoin skenaario: peilasitte toistenne käytöstä ja oikeasti rakastuitte ja pelkäsitte.
Hyvä skenaario: tunteet ei olleet yhteiset - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Huonoin skenaario: peilasitte toistenne käytöstä ja oikeasti rakastuitte ja pelkäsitte.
Hyvä skenaario: tunteet ei olleet yhteisetSe oli tuo jälkemmäinen. En vain ollut riittävän mieluinen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se oli tuo jälkemmäinen. En vain ollut riittävän mieluinen.
Oletko mies vai nainen?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oletko mies vai nainen?
Minä olen mies ja hän on nainen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Huomasin että hän ei halunnut olla niin tiheästi tekemisissä kuin mitä rakastunut haluaisi olla.
Halusipa mutta luuli että sinulla ei ole tunteita. Säästi itseään. sivusta
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Halusipa mutta luuli että sinulla ei ole tunteita. Säästi itseään. sivusta
Sellaiselle luulolle ei ollut perusteita, joten teoriasi menee ohi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minä olen mies ja hän on nainen.
Kesäheila tai vastaava?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sellaiselle luulolle ei ollut perusteita, joten teoriasi menee ohi.
Olen tehnyt noin. Sivustasivusta
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Menetin paljon, mutta aina ei saa mitä haluaa.
Uutta vaan kehiin.
- Anonyymi
en. ole. hänelle. oikee…😂 vaan hänelle voisin ollakki aaah !!miun kulta mussukka kyl mä keräilen ja kerron sul viel joskus …ku kerkiin
Sua
Mä
Mietin. - Anonyymi
Ei ole mitään, tunteita, yhtään mitään.
Terveisin.eipä tule olemaan.
PS.hehhe..
juu ei
Hei hei, hyvästi.
https://m.youtube.com/watch?v=g39kfkRrcoQ - Anonyymi
En halunnut kuulla että toista ei kiinnosta. Elän mieluummin harhassa.
- Anonyymi
Et uskaltanut siis kysyä edes,joo jatka harhassa elämistäsi.
- Anonyymi
Miksi turhaan, kun tietää ettei toista voi koskaan saada.
- Anonyymi
Tuo on ihan puuta heinää. Jos on molemminpuolisia tunteita, mikään ei ole mahdotonta!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuo on ihan puuta heinää. Jos on molemminpuolisia tunteita, mikään ei ole mahdotonta!
Aika näytti sen, ettei niitä ole. Nyt on vaan pakko unohtaa, ei ole muuta vaihtoehtoa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aika näytti sen, ettei niitä ole. Nyt on vaan pakko unohtaa, ei ole muuta vaihtoehtoa.
Miten pitkä aika? Ja miksei voi koskaan saada toista?
- Anonyymi
Ei niitä silloin niin ollut. Nyt olisi niin että tuntuu.
- Anonyymi
Syy siihen ettei kertonut oli siinä että oli jo kertonut.
- Anonyymi
En ole kertonut koska tunnen hänen olevan liian hyvä minulle
- Anonyymi
Millä tavoin liian hyvä? Nainen?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Millä tavoin liian hyvä? Nainen?
Meillä erilainen menneisyys,..
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Meillä erilainen menneisyys,..
Puhuitteko siitä keskenänne?
- Anonyymi
Etsi itsellesi huonompi,hän kyllä löytää kaltaisensa
- Anonyymi
Minä olen varattu, samoin hän. Tapaamme siis vain töissä joskus ja unissani.
- Anonyymi
Täysin sama tilanne täällä. N -->M sivusta
- Anonyymi
Sama täällä, n > m
- Anonyymi
Munahaukat heräsi. Toisen naisen mies, tuo on saatava!
- Anonyymi
Hänellä olikin toinen.
- Anonyymi
Psdt sotamaasta. En ehkä olisi kertonut julmuutta ja pahaa mutta olisin halunnut.Se vaikuttaa vieläkin hieman itseeni.
Parempi ettei toinen kuullut. - Anonyymi
Ajattelin ettei voisi villeimmissä unelmissanikaan olla kiinnostunut +5 v vanhemmasta kurppanasta. Eiköhän ne tunteet vähitellen ja ajan kanssa kuole pois. Siihen saattaa kohdallani vain kulua monen monta vuotta.
- Anonyymi
Kaikki mitä oli tarkoitettu niin menevän ts.pieleen ja sen tuoma menetys ehkä tuo jotain tai sitten ei, oikeastaan silläkään ole väliä, liian raskasta kaikki. Jatkossa oma etu itselle se on päivän ja maailman kuva.
- Anonyymi
Alussa hän katosi eikä ollut yhteystietoja.
Sitten kun löysin hänet uudelleen, olin kai ehtinyt saada jo järkeä päähän.
Tajusin että olen ulkopuolinen ja hänellä on jo varmaan joku.- Anonyymi
Millä tavalla ulkopuolinen?
- Anonyymi
En yhtään tykännyt siitä päättömästä ihastumisesta. Se oli kamalaa aikaa, koskaan en ole tuntenut itseäni niin kaikin tavoin kelpaamattomaksi ja vialliseksi.
- Anonyymi
Se kelpaamattomuus ja viallisuus on korviesi välissä. Sehän voi tehdä hyvää että joudut kohtaamaan mörkösi, ehkä ne katoaa siten.
- Anonyymi
Onneksi en kertonutkaan enempää. Ei se musta välitä.
- Anonyymi
Onko nyt hyvä, kun et saanut sanottua?
Joko on myöhäistä? - Anonyymi
Pstd sotamaa komennus.
- Anonyymi
Olisin voinut ja halunnut, mutta en uskaltanut 😓 viimeinen kohtaaminen jäi kyllä pysyvästi mieleen.. se hymy ja katse ikkunan takaa 🥹 olisimpa tiennyt tuolloin, että se jäi viimeiseksi kerraksi 🥺😔 olin jo niin lähellä, mutta minkäs teet kun oon tällänen arkajalka
- Anonyymi
En voinut silloin kertoa.
- Anonyymi
Koko elämä olisi pilattu ,potkut töistä ja jne.En kestä joutua hyljeksityksi,elän ihmisten ihailusta ja pakko painaa duunia sillä kaivattuni ei köyhää miestä halua.
Keksin tekosyyn,muka ajattelen pariskunnan avioliittoa enkä mene väliin.Eikö olekin klisee?
Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Porno tuhosi lopulta parisuhteemme
Meille tuli 2 vuoden suhteessa ero. Pornon katselu oli viimeinen niitti suhteessamme!! Sekä jatkuvan huonon kohtelun ta253745Tämä on sinulle vaikka kaikki lukee
Vaikka kuinka olet viisas ja kaikin puolin velho, niin et tiedä tilanteestani. Senkin takia menetät mielenkiinnon. Eikä163503Itseni vuoksi
Yritän kitkutella vielä viikon verran ja sitten päätöksien aika. Pakko on, ei tästä jumista muuten pääse millään eroon,241746Täytyy sanoa
Että olit kyllä mielenkiintoisin ja omaperäisin nainen mitä olen koskaan tavannut. Aivan kuin joku olisi tiputtanut sinu271297- 681285
Harmi, kun sillä nousi
kaikki huomio päähän. Vaikutti aluksi niin mukavalta ja vaatimattomalta 😔571182Miten saisin
Hurmattua sinut uudelleen,? Pissin omiin muroihini ensinmäisellä kerralla koska olin tyhmä ja liiaksi kiinni menneess331124Raamatun tärkein lause
Ja Mooses tuli alas vuorilta missä jumala oli, Mooseksen mukaan, ilmoittanut hänelle, että hän ja koko juutalainen väki,376888Jatkoa Nojatuoliin
Huomenta, niin pian täyttyy tämä ketju, ei ehdi muuta kuin aloitella uutta, kun pitkäksi venyy. Arkiasioista on tarkoitu128818Onhan tälläkin hivnaisella ollut varmasti satoja asiakkaita,ehkä myös nykyinen aviomies.
Olen naisen nähnyt Turuntiellä. Kantaa todella hi- virusta? Mikäli myy seksiä, niin eikö pitäisi saada pois markkinoilta154814