Esimerkiksi aivoverenkierron ongelmia voidaan epäillä, jos ajatus tai puhe katkeilee, tai logiikka on heikkoa. Olen varma että Possonderilainen on diagnosoitu latvalahoksi ja terveydenhuollolla on myös salaiset merkinnät siitä miten vakavasti potilaan voi ottaa ja miten tulee suhtautua.
salaiset merkinnät...
1
181
Vastaukset
- Anonyymi
Kun näet rikoksen tai joudut sellaisen uhriksi, soitat Suomessa hätäkeskukseen, hätäkeskuspäivystäjälle lävähtää ruudulle ensin sinun tietosi ja historiasi, viimeiset puhelut, sen aihe ja siellä mainitut henkilö jne. Jos kerrot/ tiedät epäillyn nimen, niin hätäkeskuspäivystäjä laittaa jo puhelun aikaan poliisille tiedot.
Poliisilla on luokiteltuna "asiakkaat" historiansa perusteella koodein.
Jos epäilty tiedetään vaaralliseksi, sinne ei mennä yhdellä partiolla vaan 2-3 partiolla, riippuen paikkakunnan resursseista.
Isoissa kaupungeissa esimerkiksi jos leveälahkeiset herrasmiehet ovat asiassa osallisina, niin sinne menee vähintään 3 partiota paikalle ja jos tiedetään että siellä mahdollisesti on aseita, niin koirapartio tulee mukaan. Aika helpolla paikalle tulee nykyään panssaroituakin kalustoa, kuten Vantaan viimeaikaisissa tapahtumissa.
Asuttiin aiemmin kerrostaloasunnossa ostarin vieressä. Soitin sinä aikana useasti poliisille. Pari kertaa kun kaupan ikkunan läpi oli yöllä hupparipojat menossa, kerran kun kaupassa oli uhkailija joka ei suostunut poistumaan, kerran kun humalainen yritti ostarin edessä purettaa koirallaan ohikulkijoita ja useita kertoja kun samassa rapussa silloin asuvan naisen vainoaja tuli väijylle lähestymiskiellosta huolimatta.
Kahdesti ottivat hänet kiinni, mutta ei joutunut istumaan kertaakaan. Jatkoi vainoamista vielä vuosia. Hätäkeskuspäivystäjä kielsi menemästä itse jututtamaan sitä miestä, joka oli luokiteltu erittäin vaaralliseksi toisten hengelle ja terveydelle ja on luultavasti aseistettu. Puukko häneltä löytyi toisella kertaa ja autossaan oli pamppu. Asukas tiesi että hänellä on myös ase, mutta säilyttää sitä kaverillaan koska poliisit tutkii hänet joka kerta tavattaessa.
Ei käy kateeksi noita vainottuja naisia eikä Suomen poliisia, joka joutuu noiden paviaanien kanssa painimaan joka päivä.
Laiffila, man at work
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.2812926Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka572326Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is3482007- 1151733
Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?
Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois1231694Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra2121375- 661317
- 681253
- 581242
Rakas nainen ymmärsin
Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl771191