Jos kaivattunne ottaisi yhteyttä teihin. Itse ainakin pakahtuisin onnesta.
Mitä tekisitte?
Anonyymi-ap
49952
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 49
Vanhimmat
Juteltaisiin.
En enää tiedä. Joskus niin jo tapahtui enkä silloinkaan osannut toimia.
Mitä tekisit toisin, jos saisit tilaisuuden?
Menisin sekaisin onnesta. 🤪
Olisin ERITTÄIN onnellinen, ja yllättynyt.
Mieheltä
Ottaakin yhteyttä joka päivä. Silti pakahdun sisäisesti ja hillitysti.
Riippuu päivästä ja kellonajasta millaisen reaktion aiheuttaisi. Jokainen kerta on kuitenkin aina ollut suuri ilo.
Turha edes kuvitella tuollaisia. Tiedän ettei hän ottaisi yhteyttä.
Ei voi ottaa yhteyttä.
Aivan ihanaa olisi, voi kunpa soittaisikin 🥰
Ei riitä mielikuvitus niin utopistiseen tapahtumaan.
Joo ei ja sellaista ei kannata edes pitää haaveena. Se tapahtuu mitä tapahtuu tai sitten ei tapahdu mitään.
Näin se menee.
”Vastaisin töykeästi ja sanoisin, että hänellä on ongelmia ma, koska hän kirjoittaa su” - mun kaivattuni vastaisi 🤔
Naiselta? Hän ei ole sun arvoinen ❤️
Vastaisin riippuuen siitä mitä kysyy tai mitä on vailla.
Onnellinen olisin.
Naiselta.
Ääni olisi mukava niin monen vuoden jälkeen.
En tiedä enää miksi edes toivoisin sitä, asiat eivät välttämättä muutu. Ihmiset ovat mielellään menestyvien, voittajien ja lauman puolella. Polulta pudonneita, poikenneita tai hypänneitä, vain se kokeneet voivat olla itsenäisiä.
On myös meitä, jotka kulkevat omia polkujaan ja välillä siellä polun vieressäkin ja jopa tiettömillä taipaleilla metsässä, vertauskuva tämä tässä. Itse en tarvitse enkä kaipaa välttämättä mitään menestyviä, voittajia tai laumaa.
Mulle lauma tarkoittaa omassa elämässäni lähinnä sitä omaa perhettä, lähimmäisiä, ketkä siihen kuuluu. Ystävätkin saatan lukea perheenjäseniksi.
Voittajaksi tunnen oloni, kun on hyvä olla. Niin itsellä kuin muillakin. Ei siihen tarvita sen kummempaa.
Topin turinoita nämä
Minun yhteystietojani ei saa mistään. Nainen ei voi olla minuun yhteydessä. En tiedä miten voisimme tulla yhteen. Olen tosi omituinen ja ahdistun helposti. Mutta jos hän rakastaisi, niin se tuntuisi kivalta. Mutta taidan olla läheisriippuvainen, kun haluaisin vaan olla hänen halauksessaan koko ajan. Mieheltä.
Läheisriippuvaisuus tuo ongelmia suhteeseen, koska ei kukaan jaksa olla läsnä läheisriippuvaiselle jatkuvasti. Ei läheisriippuvainen tuntisi olevansa kuin häkissä, josta ei ole ulospääsyä. Sinun kannattaa mennä terapiaan jotta saisit apua läheisriippuvaisuuteesi!
Mene itse terapiaan.
Hyvä vinkki. Miehen kannattaa tosiaan jutella tuosta ihan ammattilaisen kanssa.
Olisihan se ihana juttu. Sydämeni pamppailisi, käteni hikoaisivat, alkaisin tapani mukaan "kimittää" ja ääneni muuttuisi korkeaksi. (en osaa selittää)
*naiselta tämä
Kaunistut siinä hetkessä.
Tekisin kuperkeikan ekan kerran kahteenkymmeneenviiteen vuoteen.
Koska minulla ei ole kaivattua ei kukaan voi ottaa minuun yhteyttä!
Kerronnan kautta rantain on loputtava !!!
Juuri noin se on!! Sitä ei saa olla enää missään! Kaikki äänet talossakin varmistavat sen että sellaista päivää ei tule koskaan, että olisin tekemissä yhdenkään itseäni paljon nuoremman kanssa!
Olet pahasti sairas, hae nyt jo apua itelles!
Tuo postaaja on äitynyt ihan mahdottomaksi viime aikoina. Ennen postaili silloin tällöin, nyt paukuttaa tuota samaa joka toiseen ketjuun....
Itse en enää koskaan ota yhteyttä siinä mielessä yhteenkään naiseen. Jokainen on mennyt päin vittua ja siitä on tullut vain ongelmia, haukkumisia, vittuilua,syrjimistä,valheita, ilkivaltaa, kadulla naurettu päin naamaa, näytelty kaikenlaisia käsimerkkejä ym. Älkää koskaan lähestykö naista niissä merkeissä pienellä paikkakunnalla, siitä ei seuraa mitään hyvää vaikka itse niin ajattelisitte. Kun ei ole muita "paheita" tai virhettä tehnyt niin silloin sinut poljetaan maan rakoon jos yrität löytää puolison vierelle kulkemaan. Naurun alaiseksi jouduin ja siitä kärsin vieläkin vaikka olen ollut yli kymmenen vuotta "maan alla"
Mut ehkä jos vielä siitä kuuluisi, niin uskoisin sen olevan tosissaan. Aiemmin ei siltä tuntunut.
Koska viimeksi?
Viime kuulumisista? Yli vuosi
En usko ,että hänellä olisi niin paljon rohkeutta. Mutta joss niin hän olisi rohkeudessa samalla tasolla
Vitustako sitä ny etukäteen vois tietää
Voi teitä pikkuisia. Kun tuntee itsensä, voi kuvitella miltä itsestä jossain tilanteessa tuntuisi.
Se on aika vaikeaa tän jälkeen että vois tapahtua enää ikinä. Ellei nyt sattuis ihan tässä pikimmiten soittaa et on täällä.
No jos hän olis se eräs, niin menis hylkyyn ja sit suoraan estoon - petollisin ihminen minkä tunnen.
Ja ilmeisesti kaivattusi.
Tämä palsta on puolillaan ihmisiä, jotka jostain kumman syystä vihaavat "kaivattujaan". En ymmärrä.
Sivusta
Huomannut saman. Miksei sitä vois sit mennä vaikka vihapalstalle tai jonnekin sellaiseen, jos tuntee negatiivisia tunteita jotakin kohtaan. Sivusta tämäkin
Tietääkö hän edes olevansa kaivattu? Miettikääpä sitä. n>m
Niin, minä en soittele enää koskaan, joten voit häipyä ohi, niin. Sulla olikin jotkin omat, miten keskenään, ei ennää.
T.mie en ollu mikkää huutomiäs, hehhe.fi
NIIN
Hyvästi, ikuisuudesta ikuisuuteen......
https://m.youtube.com/watch?v=zwDD-ySZoh8
No, ensi viikolla aion soittaa hänelle jos ei nähdä. Hän ei taida vaan tietää olevansa kaivattu. Ehkä se olet sinä aloittaja, kuka tietää.
Heittäisin voltin taaksepäin niskat taittaen😂
Jos hän mies ottaisi yhteyttä, niin kutsuisin kotiini kahville. Tiedän että ei ota yhteyttä, joten se siitä.
No mun puolesta voi ottaa mutta vaadin kunnollista ja asiallista käyttäytymistä