Oma tarinani.
Olen 38-vuotias nainen ja vasta nyt havahtunut siihen että olenkin alkoholisti. Minulla oli pitkään mielikuva siitä että alkoholisteja ovat vain puistonpenkillä juopottelevat ukot ja akat.
Juomiseni aloitin 15-vuotiaana. Jo ensimmäisestä kerrasta tunsin alkoholin olevan elämääkin suurempi voima. Jatkoin juomista joka pe-su aina sammumiseen asti ja juomista jatkettiin vaikka välillä kävinkin oksentamassa vessassa. Viikolla en voinut juoda koska opiskelin.
Tätä jatkoin useamman vuoden. Pikkuhiljaa noin 20-vuotiaana rupesin juomaan myös viikolla tissuttelemalla. Aamuisin oli krapula kun yritin opiskella mutta nuorena sitä vaan jaksoi kummasti.
Noin 25-vuotiaana aloinkin sitten juoda päivittäin. Join noin 6-8 siideriä illassa ja viikonloppuisin viinaa niin paljon että taju lähti joka kerran. Juomista en ole koskaan hallinnut. Juon niin kauan kuin juomia riittää ja melkein mitä tahansa joka nousee päähän. En kuitenkaan käsidesiä tai vastaavaa.
Pikkuhiljaa määrät nousivat. En enää tullutkaan humalaan samasta määrästä. Juomista piti ostaa kokoajan enemmän. Rahat olivat tiukalla ja kokoajan piti lainata joltakin. Onnistuin kuitenkin salaamaan asian ystäviltä ja läheisiltä.
27-vuotiaasta-38-vuotiaaksi olenkin sitten juonut joka ikinen päivä lukuunottamatta 1-2 päivän taukoja silloin kun ei enää pysy sisällä. Yleensä 1l viiniä ja 4-6 kaljaa illassa. Välillä enemmänkin.
Olen aina pitänyt itsestäni huolta että näytän asialliselta eikä kukaan ikinä uskoisi paljonko juon. Pystyn nousemaan aamuisin käyttämään koiran lenkillä koska olen jo siedättynyt kankkusille. Minusta ei myöskään yleensä näy päällepäin kun olen juonut, varmaan toleranssit.
Nyt viimeiset kolme vuotta olen alkanut kärsiä erilaisista vaivoista. Käteni tärisevät koko päivän niin paljon etten pysty enää meikkaamaan tai voi käydä kahvilassa kahvilla. Salailen tärinää muilta joten välttelen ihmisiä. Lisäksi kärsin herkästä kurkusta joten en pysty pesemään hampaita. Oksennan kun näenkin hammasharjan. Minulla on kaksisuuntainen mielialahäiriö johon on määrätty lääkitykseksi bentsodiatsepaameja. Lääkitystä ollut jo monia vuosia. Luin vasta hiljattain että alkoholi yhdessä tuon lääkityksen kanssa voi aiheuttaa jopa hengityslaman. Olin tästä kauhuissani mutta jatkoin silti juomista. Juominen on minulla mielessä heti aamulla ja odotankin joka päivä hetkeä kun voin hakea lempi viiniäni alkosta.
Olen ajatellut että juominen ei ole mikään ongelma koska pystyn tekemään arjen askareet.
Minulle on sattunut paljon kauheuksia juomisen takia. Olen mm joutunut joukkoraiskatuksi koska sammuin bileisiin, minulta on murtunut jalka juomisen vuoksi ja olen saanut kerran haimatulehduksen.
Olen aina loukkaantunut syvästi jos joku vihjaa että kätän liikaa alkoholia. Enkä ole edes ajatellut lopettavani. Nyt kuitenkin jokin muuttui, tunsin että tämän täytyy loppua. Olen ollut nyt 2 viikkoa juomatta mikä on pisin aika koko aikuisiälläni.
Sain valtavat vieroitusoireet jotka kestivät noin viikon. Oli tärinää, pahoinvointia,sekoamisen tunnetta, painajaisia jne. Tilannetta helpotti että minulla oli kotona lääkärin määräämiä opamoxeja. Viikon jälkeen en enää tarvinnut niitä. Edelleen tunnen kovaa ahdistusta etenkin ennen klo 21.00 kun alkot sulkevat ovensa. Olen myös tosi väsynyt kokoajan..
Haluaisin kovasti kuulla myös teidän tarinoitanne ja miten olette niistä selvinneet jos siis olette.
Alkoholisti
5
853
Vastaukset
- Anonyymi
Unohdin myös mainita että ruokatorven ”läppä” on löystynyt ja kärsin siksi myös vaikeasta refluksista. Tämäkin lienee alkoholin aiheuttamaa. Tein hiljattain riippuvuus testin, jonka mukaan alkoholin käyttöni on tasolla vaikea, se sai minut heräämään. Sain testissä 33 pistettä. Ymmärsin että yli 20 pistettä on vaikealla tasolla. Kärsin ajoittain myös ylävatsa kivuista etenkin kylkiluiden alla joka säteilee selkään. Myös pahan olon vuoksi en pysty välillä syömään kuin jugurttia. Yleensä paha olo helpoittuu iltaa kohden.
- Anonyymi
Tule päihdelinkkiin kirjoittelemaan. Siellä on meitä lopettaneita ja lopetusta yrittäviä. Edim aihealueelle lopettaneet sopii hyvin porukkaa. Minä kirjoittelen siellä nikillä fincoco. Tervetuloa
- Anonyymi
Kiitos vinkistä, käyn katsomassa jos löytyisi muitakin samaa läpikäyviä.
- Anonyymi
Eniten mua riipoo se riippuvuus, mitä mm. päihteiden käyttö vetää jatkokäyttäjäksi.
Kun aloin sekoamaan yhä pahemmin, jouduin tekemisiin virkavallan kanssa.
Ei ole helppoo lopettaneellakaan. Laskujen tuoma kaaos ei ole itsellä selitettävissä.
. einar - Anonyymi
Itse menin Minnesota hoitoon ja sain uuden raittiin elämän🙏🏼❤️Lämmin suositus ja elämäni parasta aikaa oli hoito siellä.1kk intensiivistä hoitoa.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?591164Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,11840Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol75785- 53624
Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa
Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.83603Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs45532Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt33527Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv36524Hurmasit sitten minut
kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.43503Tietysti olen varovainen,
ei kaikki ole pelkkää epävarmuutta. En halua sotkea mitään, enkä aiheuttaa kenellekään hankaluuksia. Ja luulen että ehkä40501