Pakko kertoa että

koen kaiken näkemäni typeräksi saman asian toistoksi! Kaikki on ollut tiedossa jo kuusi vuotta sitten. Olette pitäneet minua tyhmänä ja ymmärtämättömänä, mutta sitä minä en ole. En minäkään ole täällä aina ihan rehellisesti kertonut kaikkea kuten ette tekään! Tarkoituksella laitoin sen että voi mennä useita vuosia ennen kuin jaksan tututua ikäiseeni mieheen ja heti otitte syötisti kiinni, heh! Kun näin ne kolme autoa siellä lähellä pikkukauppaa jossa kävin, tiesin heti että nappasitte syötin! Minun on pakko sanoa tämä, että ne lukuisat ohimenot tietyn henkilön kanssa eivät saamitään muuta aikaankuin pahaa oloa ja tietynlaista sääliä tätä henkilöä kohtaan! Hänen olisi pitänyt osata avata suunsa jo vuosia sitten! Kyllä ihan jokaisen pitää ymmärtää se ettei kenelläkään ole lupaa ns. roikkua sellaisessa ihmisessä kiinni, joka ei halua olla tekemisisää ns. roikkujan kanssa! Olette aliarvioineet minun tapaani ajatella ja toimia ja se jos mikä oli suuri virhe alusta alkaen! Meistä ei voi koskaan tulla paria, koska minä en saisi sellaisesta suhteesta sitä mitä minä haluan saada! Minun on mahdotonta enää tämän ikäisenä pelkästään tehdä jotain vain toista miellyyttäkseni! En anna koskaan hänelle lupaa enää lähestyä minua ja jos hän niin tekisi hän tulisi kuulemaan sellaiset sanat, jotka hän muistaisi loppuelämänsä ajan! Kaiken olisi pitänyt tapahtua jo kuusi vuotta sitten, enää siihen ei ole mitään mahdollisuutta. Sanoissani hänelle minä vain säälisin häntä ja hänen toimintaansa ja se jäisi aina vain sanojen asteelle, missään tekemisissä hänen kanssaan en koskaan halua olla. Se on ollut minulle selvää jo yli viiden vuoden ajan!
14282
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Lopettakaa se esitys, teette itsenne naurettaviksi!!

Äänestä

Five years in Hell

Äänestä

Tyttö tummissaan

Äänestä
  • Tämä synkkä aapeemies ei ole tyttöä nähnytkään, se taitaa olla hänen isoin dilemmansa

    Äänestä

Täällä ei siellä

Äänestä

Kotkan Ruusu

Äänestä

Anu Saagim

Äänestä

Häbbyhuulet isot tissit

Äänestä

Frank

Äänestä

Kari Grandi

Äänestä

Robotti

Äänestä

Ei ole ilmeisesti lähestynyt 5 vuoteen? 🤔

Äänestä

Auttaako tämä jatkuva palstalle kirjoittelu sinua jotenkin?

Äänestä

Ihmetyttää miksi vuodatat tälläselle sivustolle elämääsi ?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

koen kaiken näkemäni typeräksi saman asian toistoksi! Kaikki on ollut tiedossa jo kuusi vuotta sitten. Olette pitäneet minua tyhmänä ja ymmärtämättömänä, mutta sitä minä en ole. En minäkään ole täällä aina ihan rehellisesti kertonut kaikkea kuten ette tekään! Tarkoituksella laitoin sen että voi mennä useita vuosia ennen kuin jaksan tututua ikäiseeni mieheen ja heti otitte syötisti kiinni, heh! Kun näin ne kolme autoa siellä lähellä pikkukauppaa jossa kävin, tiesin heti että nappasitte syötin! Minun on pakko sanoa tämä, että ne lukuisat ohimenot tietyn henkilön kanssa eivät saamitään muuta aikaankuin pahaa oloa ja tietynlaista sääliä tätä henkilöä kohtaan! Hänen olisi pitänyt osata avata suunsa jo vuosia sitten! Kyllä ihan jokaisen pitää ymmärtää se ettei kenelläkään ole lupaa ns. roikkua sellaisessa ihmisessä kiinni, joka ei halua olla tekemisisää ns. roikkujan kanssa! Olette aliarvioineet minun tapaani ajatella ja toimia ja se jos mikä oli suuri virhe alusta alkaen! Meistä ei voi koskaan tulla paria, koska minä en saisi sellaisesta suhteesta sitä mitä minä haluan saada! Minun on mahdotonta enää tämän ikäisenä pelkästään tehdä jotain vain toista miellyyttäkseni! En anna koskaan hänelle lupaa enää lähestyä minua ja jos hän niin tekisi hän tulisi kuulemaan sellaiset sanat, jotka hän muistaisi loppuelämänsä ajan! Kaiken olisi pitänyt tapahtua jo kuusi vuotta sitten, enää siihen ei ole mitään mahdollisuutta. Sanoissani hänelle minä vain säälisin häntä ja hänen toimintaansa ja se jäisi aina vain sanojen asteelle, missään tekemisissä hänen kanssaan en koskaan halua olla. Se on ollut minulle selvää jo yli viiden vuoden ajan!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu