Kun työyhteisössä on liikaa johtajia/esihenkilöitä suhteessa työntekijöihi, pitää jokaisen päteä. Päteminen ilmenee pomottamisena ja työntekijöiden aliarviomisena ja vähänkin viksumpi työntekijö joutuu kokemaan työnteon hankalaksi. Etenkin tällaiset säätiömuotoiset työyhteisöt jotka yhteiskunnan tuella palkattuja vajaatyökykyisiä käyttävät hyväkseen tavalla että kuntoutuksen sijaan heistä tulee vielä enemmän työkyvyttömiä. Kun työyhteisöllä menee huonosti on katse kohdistettava johtoon. Huono johtamistapa ruokkii itseään oravanpyörän lailla: lähes kaikista alemman asteen esimiehistä tulee mallinmukaisia.
Kansankielellä mulkkuja.
Tietääkö kukaan työpaikkaa jossa olisivielä huonompi työilmappiiri?
4
304
Vastaukset
- Anonyymi
Mää ainakin tiiän yhen rakennusvirman josa pomo haukkuu yhtä ehkä minuakii selän takan muille työläisille. sanoo kykenemättömäk ja kuiteskii on pitänyt töis vuosikauet. kun haukku yhtä niin haukkuu varmaa toistakii taas toisee suuntaan.
tällasii johtajii kun on niin varmaa ei hyvä heilu. pahanpuhuminen sikiää koko virmaan , omistajahan saa oll niin tyhmä kuin haluaa mutta tuloksessa tuo näkyy. kykevimmät ja rohkeammat ottaa kyllä jalat alleen jäähään sitten rupusakkia joille haukka poilähteneitä.- Anonyymi
On ihme virma tollanen. Onko siellä paljon työllistettyjä ?
- Anonyymi
UPM Kymi, siinä on firma vailla vertaa! Siellä ei ilmapiiri voi synkempi olla. On tainnut käryt vaikuttaa ihmisiin ja pahasti.
- Anonyymi
Torikatu 10 nessä hyvä työpaikka. Siellä pysytään.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuka maksaa Elokapinan töhrinnän?
Vieläkö tukevat Elokapinan toimintaa mm. Aki Kaurismäki, Sofi Oksanen, Paleface, Koneen Säätiö ym. ? Kenen kukkarosta ot5743814Muuttaisiko viesti mitään
Haluaisin laittaa viestin, mutta muuttaisiko se mitään. Oletko yhä yhtä ehdoton vai valmis kyseenalaistamaan asenteesi j483298- 382781
Valpuri Nykänen elokapina
Aikas kiihkomielinen nainen kun mtv:n uutiset haastatteli. Tuollaisiako ne kaikki on.662719Oon vähän ihastunut suhun nainen
Vaikka toisin jokin aika sitten väitin mutta saat mut haluamaan olemaan parempi ihminen :)192114- 322071
Se että tavattiin
Hyvin arkisissa olosuhteissa oli hyvä asia. Olimme molemmat lähestulkoon aina sitä mitä oikeasti olemme. Tietysti pieni121917- 291835
Oot pala mun sielua
Jos toivot, että lähden mä lähden. Jos toivot, että jään mä jään. Koen, että olet mun sielunkumppani, mutta lämmöllä my171770Hei T........
Ajattelin kertoa että edelleen välillä käyt mielessä.... En ole unohtanut sinua, enkä varmasti ikinä... Vaikka on kulunu471729