Raamattu on

Työ on siinä, kun näkymättömästä tulee näkyvä

KYLLÄ RAAMATTU ON ILMAISU KOKO IHMISKUNNALLE ELÄMÄN IHMEESTÄ

SIIS JOKAISELLE MEISTÄ

Perjantai 13.9.2024
Sinä, Herra, olet hyvä, sinä annat anteeksi, runsain mitoin sinä jaat armoasi kaikille, jotka sinua avuksi huutavat.

Ps. 86:5

Ei ole muuta valtaa
- KUIN TAIVAAN VALTA IHMISTEN YLLÄ ELIKKÄ IHMISESSÄ ELÄMÄÄN

Kumpi on voittavampi kuolema vaiko elämä syntymä, vaiko mites se nyt menikään

Kaikki muu jää piiloon meiltä, siinä ihmis rakentajalta heti putoaa hohtimet kaivoon

VOI TAIVAS TÄMÄKIN MURIAISU VIELÄ NÄISTÄ VALTAAJISTA

( Koraani antaa enemmän eväitä siihen ja on sosiologiaa lähempänä. )

antaahan se ilmaisuuden elää tämä varjolla SUOMESSAKIN OIKEIN OIKEUKSIN

Muutenvain kysyn ketkäs suomen vankilat täyttävät nyt.

Anonyymi00002 kirjoitti:

Työ on siinä, kun näkymättömästä tulee näkyvä

KYLLÄ RAAMATTU ON ILMAISU KOKO IHMISKUNNALLE ELÄMÄN IHMEESTÄ

SIIS JOKAISELLE MEISTÄ

LUETAANKO RAAMATTUA KATOLLISESSA KIRKOSSA.......KYLLÄ Ja sitten asiaan,katollisen kirkon pedofiili skandaali esim,Ranskassa,Satoja tuhansia pikkupoikia hyväksikäytetty viim,70v.ajalta RAAMATTUA LUKEVIEN herra sebaotin ja jeesuksen palveliat jotka tekevät näitä hirveitä asioita pikku lapsille.Siinäkö on ilmaisu koko ihmiskunnalle,kysynpähän vaan.Minusta tuntuu että ramattu on namusetien opas kirja,kuten jeesus on sanonnut että,minä olen ainoa opettaja älkää pitäkö muita opettajia laskekaa lapset tyköni,älkää estelkö heitä sillä semmoinen on isäni valtakunta.Jotenkin tuntuu siltä että tämä juutalainen valtakunta on pedofiili-setien taivas.Kiitos siitä raamatun.VAI MITÄ.

Anonyymi00002 kirjoitti:

Työ on siinä, kun näkymättömästä tulee näkyvä

KYLLÄ RAAMATTU ON ILMAISU KOKO IHMISKUNNALLE ELÄMÄN IHMEESTÄ

SIIS JOKAISELLE MEISTÄ

Kuule,raamattu kertoo kahden narsistisen tyypin tekosista ja nämä narsistit ovat juutalainen herra sebaot joka on jeesuksen isä sekä juutalaiskristitty jeesus joka on tämän juutalais herran poika.Siina sinulle RAAMATTU pahkinänkuoressa.OLE HYVÄ.

Anonyymi00002 kirjoitti:

Työ on siinä, kun näkymättömästä tulee näkyvä

KYLLÄ RAAMATTU ON ILMAISU KOKO IHMISKUNNALLE ELÄMÄN IHMEESTÄ

SIIS JOKAISELLE MEISTÄ

Koraani ja Raamattu kilpailevat mahtipointisuudesta. Ihan samat molemmat ylpeydessään!
Molemmissa teksteissä on paljon jumalallisen auktoriteetin, totuuden ja ehdottomuuden retoriikkaa – tyyliin tämä on Jumalan sana, kuuntele ja ota vakavasti.

Sekä Koraani että Raamattu puhuvat valtavan itsevarmasti omasta totuudestaan, ja juuri siinä on oikeastaan herkullinen ongelma. Molemmat eivät vain esitä jotakin näkemystä muiden näkemysten joukossa, tyyliin: ”Tässä olisi yksi mahdollinen maailmanselitys, katsokaa rauhassa ja valitkaa mieleisenne.” Ei. Molemmilla on huomattavasti kunnianhimoisempi ohjelma: tämän takana on Jumala, tämä on ilmoitus, tämä on totuus. Kiitos, kilpailu on siis käynnissä.

Molemmat astuvat näyttämölle suunnilleen sillä asenteella, että nyt ei olla keskustelemassa mielipiteistä vaan todellisuuden omistusoikeudesta. Ihminen saa toki ajatella mitä haluaa, mutta harmillisesti todellisuus on jo varattu. Koraani kertoo, mikä on Jumalan sana, Raamattu kertoo Jumalan toiminnasta ja ilmoituksesta, ja lukijan pitäisi sitten jollakin tavalla ratkaista, kumpi puhuu Jumalan äänellä — samalla kun molemmat vakuuttavat, että juuri tässä kohtaa pitäisi kuunnella niitä eikä naapurin kirjaa.

Ja tässä syntyy pieni filosofinen pulma: jos kaksi tekstiä esittää ristiriitaisia väitteitä ja kumpikin ilmoittaa olevansa Jumalan ilmoittamaa totuutta, niin totuus ei tietenkään ratkea sillä, että toinen vain sanoo olevansa enemmän totuutta. Se olisi vähän kuin kaksi oikeussalia, joissa molemmat tuomarit huutaisivat toisilleen olevansa se oikea tuomari. Äänenvoimakkuus ei vielä ratkaise toimivallan kysymystä.


Tilanne muuttuu vielä hauskemmaksi, kun huomataan, että kummankin tekstin sisällä on perusteita luottaa juuri siihen tekstiin. Koraani kertoo omasta ilmoitusluonteestaan, ja Raamattu muodostaa oman pitkän ilmoituksen, historian, profetian ja uskonnollisen tradition kokonaisuutensa. Sitten tullaan ulkopuolelta ja kysytään täysin epäkohteliaasti: ”Hyvä on. Mutta miksi minä uskoisin juuri teitä?”

Siinä kohtaa molempien valtava itsevarmuus alkaa näyttää hieman huvittavalta. ”Koska tämä on Jumalan sana.” ”Mistä tiedät?” ”Koska Jumala on ilmoittanut sen.” ”Mistä tiedät, että tämä ilmoitus on Jumalalta?” Ja nyt olemme jo mukavasti kehällä, jossa kirja todistaa itsestään ja uskovainen todistaa kirjasta, joka todistaa itsestään.

Jos siis Koraani sanoo: ”Tämä on totuus”, ja Raamattu sanoo: ”Tämä on totuus”, seuraava kysymys ei oikeastaan ole enää kumpi sanoo sen vakuuttavammin. Se on paljon hankalampi:
Mitä tarkoittaa totuus silloin, kun kaksi ilmoitukseksi väittävää tekstiä ovat eri mieltä siitä, mitä Jumala on sanonut?


Siinä kohtaa mahtipontisuus loppuu ja alkaa varsinainen ongelma. Totuus ei voi olla molempien ristiriitainen väite yhtä aikaa — ellei sitten keksitä kolmatta kirjaa, joka ilmoittaa ratkaisevansa asian ja kertoo tietenkin olevansa se ainoa oikea.


Siinä kohtaa mahtipontisuus loppuu ja alkaa varsinainen ongelma. Ei siksi, että Koraani tai Raamattu olisivat vailla sisältöä, historiallista merkitystä tai filosofista painoa, vaan siksi, että totuus ei muutu todeksi sillä, että se lausuu itsestään tarpeeksi vakuuttavasti olevansa totuus. Jos kaksi ilmoitusta esittää toisistaan poikkeavia väitteitä ja kumpikin ilmoittaa olevansa Jumalan sanaa, olemme tilanteessa, jossa molemmat ovat hakeneet itselleen korkeimman mahdollisen auktoriteetin valtakirjan. Jumalan nimissä, tietenkin. Onhan tavallisen mielipiteen kanssa aivan liian helppo elää.
”Tämä on Jumalan sana.”
”Mistä tiedät?”
”Koska Jumala on ilmoittanut sen.”
”Mistä tiedät, että Jumala on ilmoittanut sen?”
”Koska tämä Jumalan sana kertoo niin.”

Ja juuri tässä uskonnollinen itsevarmuus muuttuu filosofisesti herkulliseksi. Molemmat voivat katsoa toista ja sanoa: ”Sinä uskot kirjaasi, koska se sanoo olevansa totta.” Sitten he kääntyvät omansa puoleen ja toteavat: ”Minun tapauksessani asia on tietenkin erilainen, koska minun kirjani todella on Jumalan sana.” Aivan. Tuo varmasti selkeytti asian. Molemmat ovat nyt todistaneet olevansa oikeassa — omassa todellisuudessaan.

Syntyy eräänlainen teologinen peilisali. Muslimi kysyy kristityltä, miksi tämän pitäisi hyväksyä Raamatun ilmoitus. Kristitty kysyy muslimilta, miksi tämän pitäisi hyväksyä Koraanin ilmoitus. Molemmat esittävät historiallisia, teologisia ja tekstuaalisia perusteita. Mutta aivan pohjalla on kysymys, jota kumpikaan kirja ei voi ratkaista pelkästään vetoamalla itseensä: miksi juuri tämä ilmoitus on Jumalasta?
Ja tässä on se kohta, jossa ihmisen pitäisi ehkä hetkeksi laskea kirjansa pöydälle.
Koska jos vastaus lopulta on ”koska kirjani sanoo niin”, olemme palanneet lähtöpisteeseen. Jos vastaus taas on historiallinen tapahtuma, profeetan elämä, tekstin säilyminen, ihme, profetia, filosofinen johdonmukaisuus tai jokin muu peruste, silloin keskustelu muuttuu kiinnostavaksi. Silloin voidaan oikeasti kysyä, mitä näyttöä on, kuinka vahvaa se on ja selittääkö se paremmin toisen vai toisen väitteen.

Anonyymi00029 kirjoitti:

Koraani ja Raamattu kilpailevat mahtipointisuudesta. Ihan samat molemmat ylpeydessään!
Molemmissa teksteissä on paljon jumalallisen auktoriteetin, totuuden ja ehdottomuuden retoriikkaa – tyyliin tämä on Jumalan sana, kuuntele ja ota vakavasti.

Sekä Koraani että Raamattu puhuvat valtavan itsevarmasti omasta totuudestaan, ja juuri siinä on oikeastaan herkullinen ongelma. Molemmat eivät vain esitä jotakin näkemystä muiden näkemysten joukossa, tyyliin: ”Tässä olisi yksi mahdollinen maailmanselitys, katsokaa rauhassa ja valitkaa mieleisenne.” Ei. Molemmilla on huomattavasti kunnianhimoisempi ohjelma: tämän takana on Jumala, tämä on ilmoitus, tämä on totuus. Kiitos, kilpailu on siis käynnissä.

Molemmat astuvat näyttämölle suunnilleen sillä asenteella, että nyt ei olla keskustelemassa mielipiteistä vaan todellisuuden omistusoikeudesta. Ihminen saa toki ajatella mitä haluaa, mutta harmillisesti todellisuus on jo varattu. Koraani kertoo, mikä on Jumalan sana, Raamattu kertoo Jumalan toiminnasta ja ilmoituksesta, ja lukijan pitäisi sitten jollakin tavalla ratkaista, kumpi puhuu Jumalan äänellä — samalla kun molemmat vakuuttavat, että juuri tässä kohtaa pitäisi kuunnella niitä eikä naapurin kirjaa.

Ja tässä syntyy pieni filosofinen pulma: jos kaksi tekstiä esittää ristiriitaisia väitteitä ja kumpikin ilmoittaa olevansa Jumalan ilmoittamaa totuutta, niin totuus ei tietenkään ratkea sillä, että toinen vain sanoo olevansa enemmän totuutta. Se olisi vähän kuin kaksi oikeussalia, joissa molemmat tuomarit huutaisivat toisilleen olevansa se oikea tuomari. Äänenvoimakkuus ei vielä ratkaise toimivallan kysymystä.


Tilanne muuttuu vielä hauskemmaksi, kun huomataan, että kummankin tekstin sisällä on perusteita luottaa juuri siihen tekstiin. Koraani kertoo omasta ilmoitusluonteestaan, ja Raamattu muodostaa oman pitkän ilmoituksen, historian, profetian ja uskonnollisen tradition kokonaisuutensa. Sitten tullaan ulkopuolelta ja kysytään täysin epäkohteliaasti: ”Hyvä on. Mutta miksi minä uskoisin juuri teitä?”

Siinä kohtaa molempien valtava itsevarmuus alkaa näyttää hieman huvittavalta. ”Koska tämä on Jumalan sana.” ”Mistä tiedät?” ”Koska Jumala on ilmoittanut sen.” ”Mistä tiedät, että tämä ilmoitus on Jumalalta?” Ja nyt olemme jo mukavasti kehällä, jossa kirja todistaa itsestään ja uskovainen todistaa kirjasta, joka todistaa itsestään.

Jos siis Koraani sanoo: ”Tämä on totuus”, ja Raamattu sanoo: ”Tämä on totuus”, seuraava kysymys ei oikeastaan ole enää kumpi sanoo sen vakuuttavammin. Se on paljon hankalampi:
Mitä tarkoittaa totuus silloin, kun kaksi ilmoitukseksi väittävää tekstiä ovat eri mieltä siitä, mitä Jumala on sanonut?


Siinä kohtaa mahtipontisuus loppuu ja alkaa varsinainen ongelma. Totuus ei voi olla molempien ristiriitainen väite yhtä aikaa — ellei sitten keksitä kolmatta kirjaa, joka ilmoittaa ratkaisevansa asian ja kertoo tietenkin olevansa se ainoa oikea.


Siinä kohtaa mahtipontisuus loppuu ja alkaa varsinainen ongelma. Ei siksi, että Koraani tai Raamattu olisivat vailla sisältöä, historiallista merkitystä tai filosofista painoa, vaan siksi, että totuus ei muutu todeksi sillä, että se lausuu itsestään tarpeeksi vakuuttavasti olevansa totuus. Jos kaksi ilmoitusta esittää toisistaan poikkeavia väitteitä ja kumpikin ilmoittaa olevansa Jumalan sanaa, olemme tilanteessa, jossa molemmat ovat hakeneet itselleen korkeimman mahdollisen auktoriteetin valtakirjan. Jumalan nimissä, tietenkin. Onhan tavallisen mielipiteen kanssa aivan liian helppo elää.
”Tämä on Jumalan sana.”
”Mistä tiedät?”
”Koska Jumala on ilmoittanut sen.”
”Mistä tiedät, että Jumala on ilmoittanut sen?”
”Koska tämä Jumalan sana kertoo niin.”

Ja juuri tässä uskonnollinen itsevarmuus muuttuu filosofisesti herkulliseksi. Molemmat voivat katsoa toista ja sanoa: ”Sinä uskot kirjaasi, koska se sanoo olevansa totta.” Sitten he kääntyvät omansa puoleen ja toteavat: ”Minun tapauksessani asia on tietenkin erilainen, koska minun kirjani todella on Jumalan sana.” Aivan. Tuo varmasti selkeytti asian. Molemmat ovat nyt todistaneet olevansa oikeassa — omassa todellisuudessaan.

Syntyy eräänlainen teologinen peilisali. Muslimi kysyy kristityltä, miksi tämän pitäisi hyväksyä Raamatun ilmoitus. Kristitty kysyy muslimilta, miksi tämän pitäisi hyväksyä Koraanin ilmoitus. Molemmat esittävät historiallisia, teologisia ja tekstuaalisia perusteita. Mutta aivan pohjalla on kysymys, jota kumpikaan kirja ei voi ratkaista pelkästään vetoamalla itseensä: miksi juuri tämä ilmoitus on Jumalasta?
Ja tässä on se kohta, jossa ihmisen pitäisi ehkä hetkeksi laskea kirjansa pöydälle.
Koska jos vastaus lopulta on ”koska kirjani sanoo niin”, olemme palanneet lähtöpisteeseen. Jos vastaus taas on historiallinen tapahtuma, profeetan elämä, tekstin säilyminen, ihme, profetia, filosofinen johdonmukaisuus tai jokin muu peruste, silloin keskustelu muuttuu kiinnostavaksi. Silloin voidaan oikeasti kysyä, mitä näyttöä on, kuinka vahvaa se on ja selittääkö se paremmin toisen vai toisen väitteen.

Koraani ja Raamattu astuvat näyttämölle kuin kaksi kosmista hallitsijaa, kumpikin pukeutuneena ikuisuuden viittaan ja kumpikin ilmoittamassa olevansa se viimeinen sana, jonka jälkeen ei enää tarvitse keskustella.

Mahtipontisuudessa ei siis säästellä.
Toinen ilmoittaa olevansa alku ja loppu. Toinen puhuu Jumalan viimeisenä ilmoituksena. Molemmissa on sama hämmästyttävä retorinen ratkaisu: Jumala sanoo olevansa Jumala.

Tässä tullaan uskonnollisen tiedonmuodostuksen ehkä herkullisimpaan paradoksiin. Kristitty voi katsoa muslimin uskonnollista kokemusta ja todeta, että kyseessä ei ole Jumalan kohtaaminen vaan eksytys, väärä henki tai peräti Saatanan vaikutus. Muslimi voi puolestaan tarkastella kristityn kokemusta ja päätyä täsmälleen vastaavaan diagnoosiin, vain vaihtamalla potilaskertomuksen uskonnolliset termit omalle teologiselle kielelle sopiviksi.

Kristityn kokemus on siis potentiaalisesti autenttinen transsendenttinen kokemus, kun taas muslimin kokemus on epistemologisesti epäilyttävä. Muslimin kokemus toimii samalla logiikalla: hänen kokemuksensa vahvistaa oikean jumalasuhteen, kun taas kristityn kokemus on väärin tulkittu tai johdettu harhaan. On suorastaan vaikuttavaa, kuinka nopeasti universumin näkymätön hallintoelimistö onnistuu ilmoittamaan kummallekin osapuolelle, että juuri heidän puhelinnumeronsa on oikea.

Tieteellisessä tutkimuksessa tällaista asetelmaa pidettäisiin melko ongelmallisena, jos hypoteesi olisi rakennettu siten, että kaikki mahdolliset havainnot voidaan jälkikäteen sovittaa sen vahvistukseksi. Jos oma uskonnollinen kokemus havaitaan, se tulkitaan hypoteesin vahvistavaksi evidenssiksi. Jos toinen ihminen raportoi vastakkaisen kokemuksen, tämä voidaan luokitella harhaksi, kulttuuriseksi ehdollistumiseksi, psykologiseksi ilmiöksi tai hengelliseksi eksytykseksi. Hypoteesi siis voittaa joka kierroksella.

Kuvitellaanpa esimerkiksi tutkimusasetelma, jossa koehenkilö A kertoo kokeneensa Pyhän Hengen läsnäolon ja koehenkilö B Allahin läsnäolon. Jos tutkija vastaisi: ”A:n kokemus todistaa A:n jumalallisen tulkinnan, mutta B:n kokemus on osoitus siitä, että B on eksytetty”, tutkija ei varsinaisesti olisi vielä tehnyt tiedettä. Hän olisi lähinnä päättänyt etukäteen, kumpi koehenkilö saa olla oikeassa, ja käyttänyt tulosta sen jälkeen päätöksensä perusteluna.

Tässä piilee uskonnollisen kokemuksen epistemologinen ongelma. Kokemus voi olla subjektiivisesti erittäin voimakas, muuttava ja jopa elämää mullistava. Mutta kokemuksen fenomenologinen voimakkuus ei automaattisesti kerro sen ontologisesta alkuperästä. Se, että jokin tuntuu jumalalliselta, kertoo varsin varmasti jotakin kokemuksen kokijasta ja hänen kokemuksestaan. Se ei vielä kerro, mikä metafyysinen entiteetti kokemuksen aiheutti — jos mikään.

Anonyymi00029 kirjoitti:

Koraani ja Raamattu astuvat näyttämölle kuin kaksi kosmista hallitsijaa, kumpikin pukeutuneena ikuisuuden viittaan ja kumpikin ilmoittamassa olevansa se viimeinen sana, jonka jälkeen ei enää tarvitse keskustella.

Mahtipontisuudessa ei siis säästellä.
Toinen ilmoittaa olevansa alku ja loppu. Toinen puhuu Jumalan viimeisenä ilmoituksena. Molemmissa on sama hämmästyttävä retorinen ratkaisu: Jumala sanoo olevansa Jumala.

Tässä tullaan uskonnollisen tiedonmuodostuksen ehkä herkullisimpaan paradoksiin. Kristitty voi katsoa muslimin uskonnollista kokemusta ja todeta, että kyseessä ei ole Jumalan kohtaaminen vaan eksytys, väärä henki tai peräti Saatanan vaikutus. Muslimi voi puolestaan tarkastella kristityn kokemusta ja päätyä täsmälleen vastaavaan diagnoosiin, vain vaihtamalla potilaskertomuksen uskonnolliset termit omalle teologiselle kielelle sopiviksi.

Kristityn kokemus on siis potentiaalisesti autenttinen transsendenttinen kokemus, kun taas muslimin kokemus on epistemologisesti epäilyttävä. Muslimin kokemus toimii samalla logiikalla: hänen kokemuksensa vahvistaa oikean jumalasuhteen, kun taas kristityn kokemus on väärin tulkittu tai johdettu harhaan. On suorastaan vaikuttavaa, kuinka nopeasti universumin näkymätön hallintoelimistö onnistuu ilmoittamaan kummallekin osapuolelle, että juuri heidän puhelinnumeronsa on oikea.

Tieteellisessä tutkimuksessa tällaista asetelmaa pidettäisiin melko ongelmallisena, jos hypoteesi olisi rakennettu siten, että kaikki mahdolliset havainnot voidaan jälkikäteen sovittaa sen vahvistukseksi. Jos oma uskonnollinen kokemus havaitaan, se tulkitaan hypoteesin vahvistavaksi evidenssiksi. Jos toinen ihminen raportoi vastakkaisen kokemuksen, tämä voidaan luokitella harhaksi, kulttuuriseksi ehdollistumiseksi, psykologiseksi ilmiöksi tai hengelliseksi eksytykseksi. Hypoteesi siis voittaa joka kierroksella.

Kuvitellaanpa esimerkiksi tutkimusasetelma, jossa koehenkilö A kertoo kokeneensa Pyhän Hengen läsnäolon ja koehenkilö B Allahin läsnäolon. Jos tutkija vastaisi: ”A:n kokemus todistaa A:n jumalallisen tulkinnan, mutta B:n kokemus on osoitus siitä, että B on eksytetty”, tutkija ei varsinaisesti olisi vielä tehnyt tiedettä. Hän olisi lähinnä päättänyt etukäteen, kumpi koehenkilö saa olla oikeassa, ja käyttänyt tulosta sen jälkeen päätöksensä perusteluna.

Tässä piilee uskonnollisen kokemuksen epistemologinen ongelma. Kokemus voi olla subjektiivisesti erittäin voimakas, muuttava ja jopa elämää mullistava. Mutta kokemuksen fenomenologinen voimakkuus ei automaattisesti kerro sen ontologisesta alkuperästä. Se, että jokin tuntuu jumalalliselta, kertoo varsin varmasti jotakin kokemuksen kokijasta ja hänen kokemuksestaan. Se ei vielä kerro, mikä metafyysinen entiteetti kokemuksen aiheutti — jos mikään.

Muuten päädymme eräänlaiseen teologiseen kaksinkertaiseen kirjanpitoon:

Kun minä koen yliluonnollista, havainto.
Kun sinä koet yliluonnollista, harha.

Kun minun rukoukseni tuottaa rauhaa, Jumalan läsnäolo.
Kun sinun rukouksesi tuottaa rauhaa, psykologinen mekanismi.

Kun minun uskonnollinen kokemukseni vahvistaa uskoni, henkilökohtainen todistus.
Kun sinun kokemuksesi vahvistaa vastakkaista uskontoa, eksytys.

Ja jos tämä ei vielä riitä, voidaan aina ottaa käyttöön Saatana. Se on teologisesti kätevä muuttuja, koska sillä on poikkeuksellisen laaja selitysvoima ja vieläpä se etu, ettei sen olemassaoloa tarvitse ensin osoittaa sille ihmiselle, jota ollaan vakuuttamassa. Vastakkainen havainto? Saatana. Vastakkainen kokemus? Saatana. Vastakkainen uskonto? Saatana. Epämiellyttävä argumentti? No, ehkä ei sentään, mutta konsepti on jo mukavasti käytettävissä.

Tässä vaiheessa skeptikko joutuu kuitenkin esittämään hyvin epämukavan kysymyksen: jos Saatana toimii selityksenä vastakkaisille uskonnollisille kokemuksille, millä riippumattomalla menetelmällä erotetaan Saatanan aiheuttama kokemus Jumalan aiheuttamasta kokemuksesta?

Jos vastaus on ”Raamatun perusteella”, muslimi voi vastata samalla rakenteella Koraaniin vedoten. Jos vastaus on ”koska Pyhä Henki todistaa sisimmässäni”, muslimi voi kertoa vastaavanlaisesta sisäisestä varmuudestaan. Jos vastaus on ”koska kokemukseni oli erilainen”, olemme jälleen palautuneet subjektiiviseen kokemukseen, jonka juuri piti alun perin toimia todisteena.

On melkein koomista, kuinka täydellisesti järjestelmä suojaa itseään falsifioitumiselta: oma kokemus vahvistaa teoriaa, vastakkainen kokemus vahvistaa teoriaa, ja teoriasta poikkeava kokemus todistaa, että vastapuoli on juuri siinä vaarallisessa eksytyksen tilassa, jonka teoria jo etukäteen ennusti. Hypoteesi ei siis koskaan joudu tilanteeseen, jossa se voisi yksinkertaisesti hävitä.

Tämä ei todista kristinuskoa vääräksi. Eikä se todista islamia oikeaksi. Eikä päinvastoin.

Se osoittaa jotakin paljon vaatimattomampaa mutta samalla paljon kiusallisempaa: henkilökohtainen uskonnollinen kokemus ei yksinään pysty toimimaan puolueettomana erotuomarina kilpailevien ilmoitusväitteiden välillä.

Jos kristitty sanoo muslimille: ”Sinun kokemuksesi oli Saatanasta”, muslimilla on täysin oikeutettu vastakysymys:

”Millä menetelmällä päädyit tähän tulokseen ilman, että olet ensin olettanut oman teologiasi olevan oikeassa?”

Ja jos muslimi antaa saman vastauksen kristitylle, hän kohtaa täsmälleen saman ongelman.

Universumin näkymättömät toimijat saavat toki edelleen esittää todistusaineistoa puolestamme. Harmillisesti vain näyttää siltä, että jokaisella uskonnolla on yksinoikeus tulkita juuri nämä todistusaineistot oman maailmankuvansa hyväksi.

Mikä ihana epistemologinen järjestelmä.

Anonyymi00029 kirjoitti:

Muuten päädymme eräänlaiseen teologiseen kaksinkertaiseen kirjanpitoon:

Kun minä koen yliluonnollista, havainto.
Kun sinä koet yliluonnollista, harha.

Kun minun rukoukseni tuottaa rauhaa, Jumalan läsnäolo.
Kun sinun rukouksesi tuottaa rauhaa, psykologinen mekanismi.

Kun minun uskonnollinen kokemukseni vahvistaa uskoni, henkilökohtainen todistus.
Kun sinun kokemuksesi vahvistaa vastakkaista uskontoa, eksytys.

Ja jos tämä ei vielä riitä, voidaan aina ottaa käyttöön Saatana. Se on teologisesti kätevä muuttuja, koska sillä on poikkeuksellisen laaja selitysvoima ja vieläpä se etu, ettei sen olemassaoloa tarvitse ensin osoittaa sille ihmiselle, jota ollaan vakuuttamassa. Vastakkainen havainto? Saatana. Vastakkainen kokemus? Saatana. Vastakkainen uskonto? Saatana. Epämiellyttävä argumentti? No, ehkä ei sentään, mutta konsepti on jo mukavasti käytettävissä.

Tässä vaiheessa skeptikko joutuu kuitenkin esittämään hyvin epämukavan kysymyksen: jos Saatana toimii selityksenä vastakkaisille uskonnollisille kokemuksille, millä riippumattomalla menetelmällä erotetaan Saatanan aiheuttama kokemus Jumalan aiheuttamasta kokemuksesta?

Jos vastaus on ”Raamatun perusteella”, muslimi voi vastata samalla rakenteella Koraaniin vedoten. Jos vastaus on ”koska Pyhä Henki todistaa sisimmässäni”, muslimi voi kertoa vastaavanlaisesta sisäisestä varmuudestaan. Jos vastaus on ”koska kokemukseni oli erilainen”, olemme jälleen palautuneet subjektiiviseen kokemukseen, jonka juuri piti alun perin toimia todisteena.

On melkein koomista, kuinka täydellisesti järjestelmä suojaa itseään falsifioitumiselta: oma kokemus vahvistaa teoriaa, vastakkainen kokemus vahvistaa teoriaa, ja teoriasta poikkeava kokemus todistaa, että vastapuoli on juuri siinä vaarallisessa eksytyksen tilassa, jonka teoria jo etukäteen ennusti. Hypoteesi ei siis koskaan joudu tilanteeseen, jossa se voisi yksinkertaisesti hävitä.

Tämä ei todista kristinuskoa vääräksi. Eikä se todista islamia oikeaksi. Eikä päinvastoin.

Se osoittaa jotakin paljon vaatimattomampaa mutta samalla paljon kiusallisempaa: henkilökohtainen uskonnollinen kokemus ei yksinään pysty toimimaan puolueettomana erotuomarina kilpailevien ilmoitusväitteiden välillä.

Jos kristitty sanoo muslimille: ”Sinun kokemuksesi oli Saatanasta”, muslimilla on täysin oikeutettu vastakysymys:

”Millä menetelmällä päädyit tähän tulokseen ilman, että olet ensin olettanut oman teologiasi olevan oikeassa?”

Ja jos muslimi antaa saman vastauksen kristitylle, hän kohtaa täsmälleen saman ongelman.

Universumin näkymättömät toimijat saavat toki edelleen esittää todistusaineistoa puolestamme. Harmillisesti vain näyttää siltä, että jokaisella uskonnolla on yksinoikeus tulkita juuri nämä todistusaineistot oman maailmankuvansa hyväksi.

Mikä ihana epistemologinen järjestelmä.

>>Katsoppa tämä video
siinä käsitellään koraania. . https://www.youtube.com/watch?v=x-1XwJlrgZc>>

Miksi et kerro päinvastaisia kokemuksia, jossa kristinuskosta siirrytään islamiin?


Katsoppa nämä videot.

https://www.facebook.com/Islamforallhumanity/posts/-from-church-to-islam-️-i-cried-when-i-heard-the-quranamerican-woman-susan-hitto/1507366431420430/
KIRKOSTA ISLAMIIN ”ITKIN KUN KUULIN KORAANIN”

https://www.youtube.com/watch?v=yKI-Kr0ig60
Miksi käännyin kristinuskosta islamiin - Tämä inspiroi minua eniten islamissa


https://www.facebook.com/islamtheultimatepeace/videos/christian-lady-grew-up-in-church-converted-to-islam/1415165736624175/
KRISTITTY NAINEN KASVOI KIRKOSSA JA KÄÄNNYTI ISLAMIIN


https://aboutislam.net/reading-islam/my-journey-to-islam/jesus-christ-inspired-me-to-convert-to-islam/
Jeesus Kristus innoitti minua kääntymään islamiin


https://www.youtube.com/watch?v=iU5LiJ6V3-A
Takbeer, pappi ja 2500 hänen kirkostaan ​​kääntyivät islamiin | Sheikh Samih Jad

https://nadministerial.com/stories/islam-converts
Miksi kristityt kääntyvät islamiin… ja miten siihen reagoidaan

https://www.youtube.com/watch?v=q-wTQ7f1_Zc
Menin Etelä-Arabiaan saarnaamaan kristinuskoa… Mutta minusta tuli muslimi” – Islamiin kääntynyt lähetyssaarnaaja

https://www.youtube.com/watch?v=aZ7kCYaNZg8
Uudestisyntynyt kristitty kääntyy islamiin luettuaan Raamattua


https://www.youtube.com/watch?v=-Jrmp0XON7I
Pappi kääntyy islamiin

https://www.youtube.com/watch?v=Aj-o0eGj920
Kristitty saarnaaja kääntyi islamiin!

Miksi et kerro päinvastaisia kokemuksia, jossa kristinuskosta siirrytään islamiin?

Jos kristinuskoon kääntynyt ihminen kertoo, että kuolemanrajakokemus sai hänet uskomaan Jumalaan, kuolemanjälkeiseen elämään tai Jeesukseen, kertomusta voidaan helposti käyttää argumenttina kristinuskon puolesta. Tällöin on kuitenkin esitettävä symmetrinen kysymys: mitä pitäisi päätellä tapauksesta, jossa muslimi kertoo vastaavan kokemuksen vahvistaneen hänen uskoaan Allahiin, tuonpuoleiseen ja islamilaiseen käsitykseen kuolemanjälkeisestä elämästä? Entä jos ihminen, joka ei aikaisemmin ollut uskonnollinen, alkaa kokemuksensa jälkeen etsiä islamia ja päätyy lopulta muslimiksi?



Jos ensimmäistä tapausta pidetään uskonnollisesti merkityksellisenä, mutta jälkimmäinen jätetään mainitsematta, analyysi ei enää ole neutraali. Silloin ei tutkita ensisijaisesti sitä, mitä kuolemanrajakokemukset tekevät ihmisille, vaan sitä, miten tietty uskonnollinen maailmankuva pystyy käyttämään valikoituja kokemuksia oman totuusväitteensä tukena.
Tämä ei tietenkään tarkoita, että islamilaiseen tulkintaan johtava NDE todistaisi islamin olevan totta. Sama pätee kristinuskoon. Yksittäinen kokemus voi olla kokijalle erittäin vakuuttava, mutta kokemuksen vakuuttavuus ja sen metafyysisen tulkinnan totuus ovat kaksi eri kysymystä. Ihminen voi aidosti kokea tavanneensa Jeesuksen, enkelin, kuolleen läheisen, Jumalan tai jonkin sanoinkuvaamattoman läsnäolon. Tämän jälkeen hän joutuu kuitenkin tulkitsemaan, mitä kokemus merkitsee.

Anonyymi00029 kirjoitti:

>>Katsoppa tämä video
siinä käsitellään koraania. . https://www.youtube.com/watch?v=x-1XwJlrgZc>>

Miksi et kerro päinvastaisia kokemuksia, jossa kristinuskosta siirrytään islamiin?


Katsoppa nämä videot.

https://www.facebook.com/Islamforallhumanity/posts/-from-church-to-islam-️-i-cried-when-i-heard-the-quranamerican-woman-susan-hitto/1507366431420430/
KIRKOSTA ISLAMIIN ”ITKIN KUN KUULIN KORAANIN”

https://www.youtube.com/watch?v=yKI-Kr0ig60
Miksi käännyin kristinuskosta islamiin - Tämä inspiroi minua eniten islamissa


https://www.facebook.com/islamtheultimatepeace/videos/christian-lady-grew-up-in-church-converted-to-islam/1415165736624175/
KRISTITTY NAINEN KASVOI KIRKOSSA JA KÄÄNNYTI ISLAMIIN


https://aboutislam.net/reading-islam/my-journey-to-islam/jesus-christ-inspired-me-to-convert-to-islam/
Jeesus Kristus innoitti minua kääntymään islamiin


https://www.youtube.com/watch?v=iU5LiJ6V3-A
Takbeer, pappi ja 2500 hänen kirkostaan ​​kääntyivät islamiin | Sheikh Samih Jad

https://nadministerial.com/stories/islam-converts
Miksi kristityt kääntyvät islamiin… ja miten siihen reagoidaan

https://www.youtube.com/watch?v=q-wTQ7f1_Zc
Menin Etelä-Arabiaan saarnaamaan kristinuskoa… Mutta minusta tuli muslimi” – Islamiin kääntynyt lähetyssaarnaaja

https://www.youtube.com/watch?v=aZ7kCYaNZg8
Uudestisyntynyt kristitty kääntyy islamiin luettuaan Raamattua


https://www.youtube.com/watch?v=-Jrmp0XON7I
Pappi kääntyy islamiin

https://www.youtube.com/watch?v=Aj-o0eGj920
Kristitty saarnaaja kääntyi islamiin!

Miksi et kerro päinvastaisia kokemuksia, jossa kristinuskosta siirrytään islamiin?

Jos kristinuskoon kääntynyt ihminen kertoo, että kuolemanrajakokemus sai hänet uskomaan Jumalaan, kuolemanjälkeiseen elämään tai Jeesukseen, kertomusta voidaan helposti käyttää argumenttina kristinuskon puolesta. Tällöin on kuitenkin esitettävä symmetrinen kysymys: mitä pitäisi päätellä tapauksesta, jossa muslimi kertoo vastaavan kokemuksen vahvistaneen hänen uskoaan Allahiin, tuonpuoleiseen ja islamilaiseen käsitykseen kuolemanjälkeisestä elämästä? Entä jos ihminen, joka ei aikaisemmin ollut uskonnollinen, alkaa kokemuksensa jälkeen etsiä islamia ja päätyy lopulta muslimiksi?



Jos ensimmäistä tapausta pidetään uskonnollisesti merkityksellisenä, mutta jälkimmäinen jätetään mainitsematta, analyysi ei enää ole neutraali. Silloin ei tutkita ensisijaisesti sitä, mitä kuolemanrajakokemukset tekevät ihmisille, vaan sitä, miten tietty uskonnollinen maailmankuva pystyy käyttämään valikoituja kokemuksia oman totuusväitteensä tukena.
Tämä ei tietenkään tarkoita, että islamilaiseen tulkintaan johtava NDE todistaisi islamin olevan totta. Sama pätee kristinuskoon. Yksittäinen kokemus voi olla kokijalle erittäin vakuuttava, mutta kokemuksen vakuuttavuus ja sen metafyysisen tulkinnan totuus ovat kaksi eri kysymystä. Ihminen voi aidosti kokea tavanneensa Jeesuksen, enkelin, kuolleen läheisen, Jumalan tai jonkin sanoinkuvaamattoman läsnäolon. Tämän jälkeen hän joutuu kuitenkin tulkitsemaan, mitä kokemus merkitsee.

https://www.youtube.com/watch?v=7EPQgOwAkgc&pp=ygUJbmRlIGFsbGFo
Islam - Tapasin Allahin(Jumalan) kuolemanläheisessä kokemuksessani (NDE) Tapaamiseni Allahin kanssa | Video Essee |

Anonyymi00029 kirjoitti:

https://www.youtube.com/watch?v=7EPQgOwAkgc&pp=ygUJbmRlIGFsbGFo
Islam - Tapasin Allahin(Jumalan) kuolemanläheisessä kokemuksessani (NDE) Tapaamiseni Allahin kanssa | Video Essee |

Nainen kuolee näkee profeetta Muhammedin sanoman jumalallisen ilmestyksen kuolemanläheisessä kokemuksessaan
https://www.youtube.com/watch?v=TZUupVwc-Uk

Noista lopunajan sanoista on syytä luopua,
- koska elämä on vain läpikäyntejä ajasta aikaan hengen viemänä ja kaikki natsaa siis justiisa, mikään ei ole sattumaa vaan kaikella on tarkoitus elämässä

Anonyymi00009 kirjoitti:

Noista lopunajan sanoista on syytä luopua,
- koska elämä on vain läpikäyntejä ajasta aikaan hengen viemänä ja kaikki natsaa siis justiisa, mikään ei ole sattumaa vaan kaikella on tarkoitus elämässä

Taivas on MIELEN TAVAS

Kaikki kuolee ja samanverran uutta alkaa

Elämä on ikuisuus pienin välipäin

Anonyymi00009 kirjoitti:

Noista lopunajan sanoista on syytä luopua,
- koska elämä on vain läpikäyntejä ajasta aikaan hengen viemänä ja kaikki natsaa siis justiisa, mikään ei ole sattumaa vaan kaikella on tarkoitus elämässä

Raamattuun uskova ja aikaansa seuraava tajuaa, että elämme Raamatun profetioimia viimeisiä hetkiä juuri ennen uskovien ylöstempausta ja sitä seuraavaa seitsenvuotista antikristuksen hirmuhallintoa. Pahempaa aikaa ei ihmiskunnan kuusituhatvuotisessa historiassa ole ollut eikä tule.

Elämä on henkilökohtainen kauppa ja synnytys ottaa vastaan elämän totuus

KJB:a on verrannut kaupallisiin väännöksiin Gail Rplinger. Häneltä on valtavan kattava ja selkeä kirja 'New Age Bible Versions'.

Anonyymi00017 kirjoitti:

KJB:a on verrannut kaupallisiin väännöksiin Gail Rplinger. Häneltä on valtavan kattava ja selkeä kirja 'New Age Bible Versions'.

...Riplinger...

Iisraelin Egyptin reissu kuvaa ihmisen maalista matkaa, mikä oli tämän matkan anti ja tarkoitus setvikääs sitä sielunne sivistyksesti

Egyptiläisten takaa ajo hytyi virtaan ...

Anonyymi00019 kirjoitti:

Iisraelin Egyptin reissu kuvaa ihmisen maalista matkaa, mikä oli tämän matkan anti ja tarkoitus setvikääs sitä sielunne sivistyksesti

Egyptiläisten takaa ajo hytyi virtaan ...

Sielu tai henki ei kotoudu maalisuuteen - mutta tämän lenkin sen täytyy tehdä kierossaan

Miten maalisuuden sitten käypi lyhyt on sen tulevaisuus

Jeesus kuvaelmassakin meinataan jottei taivasta tarvitse etsiä,
- VAAN SE ON JOKAISESSA TEISSÄ

EI SE OLE TUOLLA EIKÄ SIELLÄ VAAN JOKAISESSA MEISSÄ

Kyllä elämä on satua ja tosisaan kaikki meidän ymmärtämätömissämme

ELÄMÄN MITOISTA EI MEILLÄ OLE MITÄÄN KÄSITYSTÄ JA KUOLEMAN VIRRAN YLITYS ON MEISTÄ ELÄMÄN LOPPU