unta. Unessa pitelin sinua sylissäni. Oikeassa elämässä emme ole edes halanneet. Veit sydämeni vahingossa, en suunnitellut tällaista. Yhtäkkiä havahduin todellisuuteen jossa valtaat mieleni päivittäin, täyttäen sen kaipuulla.
A*** näin sinusta
Anonyymi-ap
32478
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 32
Vanhimmat
Emme ole halanneet emmekä tehneet mitään konkreettista, totta.
Tunteet silti samat kummallakin?
Ollaan me outoja mutta samanlaisia kuitenkin.
Ehkä se unikin vielä käy toteen.. haluaisitko? 😉
A
Hah hah älä unta nää!!😂
Kyllä me vaan nähdään 😂😂
Toivottavasti se uni käy toteen. Haluaisin kyllä. Mitkä sinun tunteesi ovat?
Niin me nähdään.
Samat on tunteet minullakin.
Mistä lähtien olet tuntenut noin? Kauanko olet tuntenut hänet?
Riippuu siitä kuka kysyy..
Minä noin vuoden olen tuntenut näin. Huomasin vain ihastuneeni. Sitä aiemmin tunsin positiivisia tunteita, mutta sitten huomasin tuntevani muutakin.
Viime syksynä huomasin hänet. Siitä pikkuhiljaa kiinnostus kasvanut.
Aina kyllä huomannut kun hän on lähistöllä.
Olen tuntenut hänet yli vuoden, mutta jossain vaiheessa huomasin tuntevani jotain enemmän, syvempää. Mikä hänessä kiinnitti huomiosi?
haluun babyn!
Unet joita näkee ilman ennakkoluuloja tai pelkoa. Niitä ei voi itse ohjata haluttuun suuntaan, vaan on katsottava loppuun asti halusi tai ei.
Kaikki ihmiset näkee unia vaikka eivät niitä muistaisikaan.
Tämä ihastumiseni ei tosiaan ole ennakkoluuloista.
Voi noita ihastumisen alkuaikoja, muistan kyllä. Konkarikaipaaja sivustalta toivottaa onnea ja täyttymystä.
Kiitos. On tässä jo vähän pidempään mennyt.
A:n päivittäinen rakkauskirje itselleen.
Ei ole A.lta itselleen. Minä kaipaan A***
Ei sitä noin kirjoteta. "Minä kaipaan anne"
Ai oikein opettajakin liikkeellä neuvomassa 😏
Jep.
Kateellinen taas liikkeellä. Voi sua raukkaa kun ei vaan kukaan kaipaa. Syy on kyllä näkyvissä 😏
Et sä unia nää
Ethän nuku
Kyllä nukun ja näin hänestä A*** unta.
Joku mustis exä vahtimassa? Äiti tuskin enää.
Taas poistettu viesti ihan ilman hyvää syytä!!
Idiootti modet !!
Me nähdään kyllä aika useinkin.
Täällä ei viitsi asustaa, joten Axxx ei nyt enää tänään kirjoita tänne mitään.
Miehelle kertoisin että ole hyvä ja lähesty ihan rauhassa, olen sitä odottanut ja hiukan pettynyt kun huomannut kuinka et ole ottanut kontaktia.
Ymmärrän toki ettei ole helppoa tämä, kummallekaan..
Olen silti valmis tulemaan puolitiehen vastaan, että saisimme tämän " haahuilun" päätökseen, ja tutustuminen voisi vihdoin alkaa!😉
Ikävä vain kasvaa kesäkuu-heinäkuu-elokuu-syys ja sinua ei näy. Ruuhkavuodet. Parasta oli hetket arkisin klo 7.15-7.30. Silloin kun olimme melkein aina ihan "kahdestaan".
Me olemme nähneet.
Vai sellaista A!!
Aloitus on A.lle.
Aa, mä ajattelin et se on A:alta:))