Mutta sen sanon sinulle, että jos kohdataan vielä niin halaan sinua tiukasti. Olet silti unelmieni nainen. Olet se kenen kanssa olisin tahtonut nyt elämääni jatkaa. Kasvaa yhdessä ja tutkia tätä maailmaa. Ihmetellä tätä elämän kauneutta ja varjopuoliakin. Niin onnellinen olen jo ajatuksesta kun näen itseni onnellisena sinut vierelläni. Voi luoja kun sinä näytit minulle miten kaunis, upea, hohtava ja kuinka hedelmällinen suloinen voi nainen ollakaan. Näytit minulle kuinka ihanaa on olla toisen huomiossa. Katsella silmiä uppoutuen kauniimpiin uniin.
En valehtele miten paljon jo haaveilin yhteisestä tulevaisuudesta täällä. Olisimme jatkaneet kesken eräiset asiat pois ja kerryttäneet suunnitelmiamme tulevaisuuttamme varten. Lähtisimme sitten yhdessä minne ikinä kutsu kuuluukaan. Yhdessä meiltä ei mitään puuttuisi.
Minä ihan rehellisesti uskoin sinun tarkoittavan minua silloin kun kysyin statustasi. Jotenkin muistot viiden vuoden takaa heräsivät ja yhdistin yhden ihmisen sinuun, koska teillä oli erittäin samankaltaiset korvakorut. En tiedä olitko se sitten oikeasti sinä silloin siellä. Olen halunnut kysyä asiaa sinulta, mutta tilaisuutta en ole saanut.
Sinut valitsen jos joskus vain saisin. Olet rakas ihminen joka tapauksessa. Älä ikinä luule että olen mistään sinulle negatiivinen. Hyvä nainen olet ja pelkkää hyvää olet minulle antanut. Aina!
Ikävä tulee sua jos lähdet, mutta se kertoo vain kuinka tärkeä ihminen olet minulle. Voi luoja kun olisit vain sylissäni.

Vastaukset 10
Vanhimmat
Millaiset korvakorut ne oli?
Valkeat helmet. Loistavat kuin täysikuu taivaalla.
Tiesin🩷ennenkuin edes luin.
elämän nälkä💭 -pavelta
Hitsi, mistä tämän voit muistaa...
Herätät aina näillä toivon
Niin tulee minullakin ikävä jos lähden.
Olisi paras aloittaa joku lääke tähän oloon. En ole ennen tätä harkinnut
Olet oikeassa. Riiput olemattomassa yksipuolisessa tunteessa. Lääkitys ja keskusteluapu auttaa.
Keneltä ja kenelle tämä on?😒
En ole lähdössä minnekkään. Aloitus ei siis koske minua / sivu