Perintöasiat vaikeita

Anonyymi-ap

Olen jo useamman kerran nähnyt läheltä perintöasioiden vievän perheen välit rikki.

Ja usein on niin, että perinnönjättäjä on oikeastaan se syy tuohon tilanteeseen, hän saattaa olla oma vanhempi tai lähisukulainen.

Jaettava perintö on usein heillekin kasvanut edelliseltä sukupolvelta saadun perinnön avulla.

Perinnön jättäjä on useimmiten vanhus tai sairas ja kokenut erilaisia tunteita omaisiaan kohtaan herkässä tilassaan, joku on käynyt katsomassa ja itänyt yhteyttä.

Jos perinnön jättäjä on oma vanhempi, on varmasti valtavan raskasta kokea, että hän jaottelee omat lapsensa eri arvoon. Olisi vähintäänkin suotavaa, että jokainen oma lapsi perillisenä on saanut aivan samanlaisen tiedon vanhemmiltaan, niin että ketään ei poljettaisi tällaisessa asiassa.
Perintö on tavallaan turva elämään lapsille , sillä tämä maailma voi ykskaks, viedä elannon siltakin lapselta, joka tänään ehkä tulee toimeen palkallaan ja toinen voi näyttää ressukalta omien elintapojensa vuoksi ja saa näin ns. etuutta, kun elämä ei kanna.

Nyt juuri kuulin erään tädin testamentin, jossa täytyy sanoa, että täti ei ole koskaan itse ansainnut mitään, mutta on sukunsa kautta saanut suuren omaisuuden, jota nyt jakaa sitten omien kitkeryyksien ja kai vähän manipuloinnin vuoksikin niin, että varmasti satuttaa. Voi ajatella, oliko täysin valtainen edes tekemään näin sairautensa vuoksi.

Hänkin olisi voinut auttaa pari nuorta, joiden elämään on vaikuttanut suuresti vanhempien ero, saamaan turvaa opiskelujen ajaksi ja vähän maata jalkojen alle ja myöskin kunnioitusta suvultaan.

Järkyttävää, että ei anneta asioiden mennä oikeuden mukaan, vaikutetaan testamenttien ja lakisosan avulla aivan järkyttävästi.

Koettakaa jokainen ajatella asiaa, jossa omat vanhemmat ovat sitä mieltä, että jollekin melkein koko perintö ja toisille lakiosa, joka on vain puolet oikeasta perintöosuudesta.
Voiko järkyttävämmin toimia, minun mielestäni ei, sillä aina lapsi miettii, miksi .
Ja kun tämä vielä tehdään salaa, että pommi varmasti putoaa yllättäen ja satuttaa varmasti.

0

127

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Taas uusi PS:n rasismiKOHU!

        Nyt Mauri Peltokangas on taas huuliaan lepattanut. Suomen rasistisin puolue - PS! https://www.iltalehti.fi/politiikka/a
        Maailman menoa
        456
        925
      2. 56
        589
      3. Onnittelut taktiikan vaihdoksesta mies!

        Esität nykyisin varattua, ettei naiset jää roikkumaan , mutta sinä saat haluamasi. Oletpa sinä hieno mies. 👏🏻 Osasin o
        Ikävä
        160
        573
      4. Pitääkö minun pyytää

        Itse itseni sinun luo tällä viikolla vai tajuatko itse pyytää ??
        Ikävä
        51
        555
      5. Olen henkisesti väsynyt. Takki tyhjä.

        Olen joutunut elämään yksin liian kauan. Työttömänä ja somepaskaa. Työpaikoilla joudun kiusatuksi. En enää tiedä, mitä
        Maailman menoa
        165
        535
      6. Jarruton, viritetty ja kilvetön mopo

        Ajo-oikeudeton ja uppiniskainen kuski. Tuloksena vääntynyt aita, rusinaksi muuttunut mopo ja pari pipiä.
        Maailman menoa
        232
        514
      7. Katotaan miten jaksat tätä

        Olen valmis pelaamaan tätä seuraavat 10v. Voit kysyä tutuilta miten olen erittäin kärsivällinen.
        Ikävä
        72
        467
      8. Tiedätkö mitä mies

        Sinulla ei ole kaikki kunnossa päänupissa! Älä pilaa sitä, mitä sinulla on oikeassa elämässä. Tämä ei ole mitään rakkaut
        Ikävä
        20
        446
      9. Naisten liian suuret vaatimukset?

        Palstalla näkee usein vlituksia siitä, että naisilla on miehille liian suuria vaatimuksia. Haluankin nyt mielenkiinnosta
        Sinkut
        92
        445
      10. Peräti 12 000 ihmisen toimeentulo leikattiin puoleen kun eivät ilmoittautuneet työkkäriiin!

        Peräti 12 000 ihmisen (useimmat nuoria miehiä) toimeentulo leikattiin puoleen kun eivät ilmoittautuneet työkkäriiin! ht
        Maailman menoa
        187
        430
      Aihe