Olen ollut ihan ymmälläni, kun kävi niin hassu juttu...
tapasin miehen eräänä iltana.. hän on naimisissa ja isä jollekin ja myös itse elän onnellisessa parisuhteessa, mutta silti ihastuin korviani myöten silmän räpäyksessä jutellessani tämän miehen kanssa.. tuli vain sellainen tunne, että tämä olis mulle juuri SE OIKEA... vaikken ole koskaan ajatellut, että on olemassa VAIN YHTÄ OIKEAA. Meillä synkkasi ihan täydellisesti ja tunne todellakin oli molemmin puolinen.
Vielä seuraavana päivänä näin tän miehen ja edelleen sama tunne hiipi sydämeen. Nyt sitten olenkin ollu ihan muissa maailmoissa... enkä toisaalta halua sitä tunnetta unohtaakaan, enkä sitä miestä! Mitään sen kummempaa ei tietenkään ole tapahtunut, enkä mitään aio asialle tehdäkään, vaikka voisinkin. Olen ajatellut, että tämä kai kuuluu jollain tavalla asiaan kaikissa pitkissä parisuhteissa... KUULUUKO???!!!! Olen seurustellut kolme vuotta. Siinä hetkessä toivoi vain niin hartaasti, että kunpa olis vielä vapaa ja se toinen kans!
Kuulostaahan se älyttömältä, että muka johonkin voisi niin rakastua ensi silmäyksellä... muutaman tunnin kun vain juttelee, niin eihän sitä toista voi oikeasti tuntea ollenkaan. Kyse siis onkin vain siitä TUNTEESTA, että kuuluu yhteen kyseisen henkilön kanssa. Haluaisin kuulla mielelläni, jos jollain on vastaavanlainen tarina.
tapasin miehen eräänä iltana.. hän on naimisissa ja isä jollekin ja myös itse elän onnellisessa parisuhteessa, mutta silti ihastuin korviani myöten silmän räpäyksessä jutellessani tämän miehen kanssa.. tuli vain sellainen tunne, että tämä olis mulle juuri SE OIKEA... vaikken ole koskaan ajatellut, että on olemassa VAIN YHTÄ OIKEAA. Meillä synkkasi ihan täydellisesti ja tunne todellakin oli molemmin puolinen.
Vielä seuraavana päivänä näin tän miehen ja edelleen sama tunne hiipi sydämeen. Nyt sitten olenkin ollu ihan muissa maailmoissa... enkä toisaalta halua sitä tunnetta unohtaakaan, enkä sitä miestä! Mitään sen kummempaa ei tietenkään ole tapahtunut, enkä mitään aio asialle tehdäkään, vaikka voisinkin. Olen ajatellut, että tämä kai kuuluu jollain tavalla asiaan kaikissa pitkissä parisuhteissa... KUULUUKO???!!!! Olen seurustellut kolme vuotta. Siinä hetkessä toivoi vain niin hartaasti, että kunpa olis vielä vapaa ja se toinen kans!
Kuulostaahan se älyttömältä, että muka johonkin voisi niin rakastua ensi silmäyksellä... muutaman tunnin kun vain juttelee, niin eihän sitä toista voi oikeasti tuntea ollenkaan. Kyse siis onkin vain siitä TUNTEESTA, että kuuluu yhteen kyseisen henkilön kanssa. Haluaisin kuulla mielelläni, jos jollain on vastaavanlainen tarina.
Vastaukset 11
Vanhimmat
kun rakastuu ja ihanaa kun rakastuu ja ensisilmäyskin voi jäädä ikuseti mieleen, niin kävi mulle eikä taru vielä loppu ole, alkaa ehkä vasta.....
..ihastele rauhassa, nauti, ajanmitttaan selviää onko hän se oikea.............
kyllä te naiset ootte kieroja ku savolaiset!
ollaan.
itselläni vähän samanlainen tilanne olen itse varattu ja olen ihastunut yhteen mieheen hän on kylläkin tietääkseni vapaa ei meillä mitään vakavaa ole ollut viestitelty ja kyllä tiedän että se mies on ihastunut minuun tai ainaki ollut oma suhteeni on välillä aika takkuista toisinaan menee paremmin . mutta minulla on kaveri joka aina ihastuu varattuihin miehiin. mkäpä siinä toisia himottaa varatut tyypit eikait siinä mitään pahaa ole . pärjäile t. tyttö kainuusta,.
Samma här, eli olen toivottoman ihastunut varattuun mieheen. Luulin pystyväni pitämään periaatteeni, että varattuihin ei kosketa. Ei ole koskettu, ei mutta tunteilleni en mahda mitään. En tule tekemään aloitetta hänen suuntaansa, koska tilanne on mikä on. Mutta riipaisevaa tämä on eikä mitenkään kovin mukava tilanne. Onnekseni ihastukseni kohde ei tiedä tunteistani ja mikäli se minusta riippuu, ei myöskään tule tietämään.
Mutta hirveetä on huomata itsessään sellaisia tunteita, että vaimo veke hinnalla millä hyvänsä (!). Ee oo herkkuvva tämä :(
Kävipä eräänä iltana kotibileissä kummallinen juttu. Juhlijoita oli moneen menoon ja mukavaa oli kaikilla. Jahka yön pikkutunteuna me äijät pääsimme saunasta (ei edes kauheessa kännissä) niin ulkona jotenkin eksyin toisen juhlavieraan,kauniin naisen kanssa, juttusille. Ilman mitään ennakkovaroitusta, ilman mitään aikaisempaa peliä tai katseita...suutelin häntä ja hän minua. Voi luojani...olen naimisissa, isä, ja muka herrasmies...ja elin lujempaa sinä hetkenä kuin kymmeneen vuoteen ja voi v***u mikä sotku. Todettiin siinä yhdessä, että ehkä meidän pitäisi mennä sisälle. Myöhemmin yöllä vähän nojailimme, tanssimme mutta ei muuta ja sitten itkimme ja podimme morkkista.
Aikaa on kulunut ja kaiken pitäisi olla ohi. Soittelin myöhemmin, päivän parin päästä ja pyysin anteeksi tökeröä käytöstäni. Asiallisesti lopeteltiin puhelut ja totesimme, että eteenpäin, mitään vakavaahan ei edes päässyt tapahtumaan. Paskanmarjat vai ei vakavaa...en saa häntä mielestäni. Mulla ei ole aavistustakaan, että mitä hän ajattelee tästä jos mitään ylipäätäänkään. Voisin kuvitella, että varattuun mieheen ei kukaan halua ryhtyä ja varattu mies ei halua ryhtyä, mutta kyllähän tässä nyt jotain on, koska en saa häntä mielestäni. Ensin ajattelin, että kärsin koko shown ja annan ajan parantaa. Sitten tajusin, että eihän se onnistu, koska olo vaan huonontuu ja ajaa kirjoittelemaan tänne. En mä hänesta halua mitään "toista naista" tms. vaan jonkun jonka kanssa jutella. Periaatteessa olen yhden naisen mies, mutta nyt varmaankin väärän naisen mies. V***U! Eipä silti, hepposemminkin perustein erotaan ja semmosta. Mistä helevetistä mä tiedän olisko tässä nyt jotain parempaa tai upeeta ja että mihin tää veisi? Tämä ensisilmäysjuttu, no mun silmät taisi avautua vasta sen jumalaisen suudelman jälkeen. Siksipä tämä onkin vähän kinkkistä. Oma elämä on rutinoitunutta ja säännöllistä, pitkästi toistakymmentä vuotta vaimon kanssa takana ja nyt tämä. Asiat on ulkoisesti hyvin, enkä tietoisesti hae mitään uusia naisystäviä tms. Voi hitto tätä...
Surullisinta tässä lienee se, että tämä foorumi on ainoa keino purkaa mun fiiliksiä, koska rohkeus ei riitä enempään. Ja tietysti se, että tämä "ystäväni" tunnistaa itsensä tästä tekstistä ja mä häpeen tekemisiäni taas. Voi paska, ei pitäis lähettää tätä ollenkaan.
*30 min. myöhemmin*
Tätä tuli nyt muokattua jo niin paljon...puolet tekstistä meni onneksi roskikseen. Mutta hei P, jos näet tämän ja jos haluat jutella, niin mailaa mulle joskus, oso löytyy hakusanalla Googlesta.
P
Teki mieli vielä jatkaa vähän juttua, koska mulla on kans tollainen fiilis, että tämä foorumi on ainut keino purkaa tätä tunnetta. Tottakai mun tekisi mieli ihan älyttömästi mailata tälle ihmiselle ja kertoa, kuinka mielettömän vaikutuksen se on muhun tehnyt... ja osa minusta toivoo, että HÄN olisi edes käynyt tällä foorumilla ja aavistanut (vaikka tämä viesti aika salaperäinen onkin), että juuri minä kirjoittelen tunteestani häneen.
Tuntuu vaan niin älyttömältä se, että yht'äkkiä sitä vaan voisi jättää kaiken... ei paljon paina lapset ja vaimot ja miehet siinä vaiheessa! ONNEKSI on järki mukana, eikä tule/tullut tehtyä mitään hätiköityä. Tulihan sitä vähän sylissä istuttua ja siliteltyä, mutta siihen kaikki jäi. Mä kans elän siinä toivossa, ettei tämä ollutkaan mikään elämää suurempi juttu, vaan joku hämäävä tunne, joka kaikkoaa ajan myötä. Saa nähdä kuin käy.
Jotenkin vaan on sellainen tunne, että samalla kertaa inhoaa itseään, kun voi kumppaniaan näin ajatuksen tasolla pettää, mutta kun ei tunteitaan vaan voi hallita, vaikka kuinka yrittäisi. Ja toisaalta tuntuu niin hyvältä ajatella sitä toista!
Onko sulla ollut ikinä vaimosi kanssa sitä paljon puhuttua alkuhuumaa ja suurta tunnetta vai koitko sitä ekan kerran?
Ittestä tuntuu ainakin nyt, ettei omaan kumppaniin ole koskaan ihastunut sillai, että jalat olis menny alta. Onko se tunne vain arjen keskellä unohtunut?! Tunsitko sitä naista kohtaan enemmän seksuaalista vetoa vai oliko siinä jotain suurempaa yhteyttä?
On tämä kummallista!
Täällä Anna ihan samankaltaisissa fiiliksissä kanssanne; itse 10v. naimisissa ja äiti joka on ihastunut samassa elämäntilanteessa olevaan mieheen. Voi Itku!
Enkä todellakaan ole ollut haku päällä, iltana jona tapasimme olin viihteellä mutta nökötin ystävättäreni kanssa viettämässä naisten iltaa. En edes ollut huomannut koko iltana vaikka tämä mies oli ollut monessakin samassa paikassa kuin itse. Mutta kun sitten haki muo tanssimaan se vei jalat alta. Ollaan nähty, käyty syömässä, viestitelty ja vähän suudeltu mutta siinä kaikki. Emme puhu puolisoistamme emmekä omista suhteistamme, vaan kaikkea muuta taivaan ja maan väliltä; hän on samalla aaltopituudella, samalla alallakin ja meillä on paljon yhteisiä puheenaiheita ja ajatuksia. Ihan jotain muuta kun mitä oman miehen kanssa. En yhtään sano, niikuin ette varmaan tekään - että puoliso on huonompi mutta itse havahduin tajuamaan kuinka vähän meillä loppujen lopuksi on yhteistä ja kuinka vähän yleensä puhuttavaa.
Olen itse ihan pyörällä päästäni ja vain siksi että tajusin tämän yhden elämän dilemman ja sen että mitä oikeastaan elämältä halusinkaan. Mä en aio tehdä asialle nyt mitään vaan antaa ajan kulua ja kärvistellä itsekseni. En ole fatalisti mutta sitä mieltä että oma tarkoituksensa tällä on pakko olla, hyvässä tai pahassa. Olen silti onnellinen että olen saanut tutustua tähän mieheen ja vaikka tämä ihastus nyt ohi menisinkin olisimme aina ystäviä.
Moikka!
Kun oikein tarkasti muistelen,niin joskus kauan aikaa sitten olin ihastunut silloiseen tyttöystävääni ja nykyiseen vaimooni. Muistan tunteen kyllä, mutta se ei vetänyt jalkoja alta kuten tämä juttu...tietysti aika kultaa muistot ja rakkaus lentää ikkunasta kun arki astuu ovesta. Nyt on jotenkin niin tasapaksua ja harmaata, jatkuvaa pahaa mieltä ja epäonnistumisia. Onkohan se sitten kummallista kun toinen nainen suutelee, niin jalat notkahtaa ja kaikki aistit hyppää punaiselle. Se iski kuin sähköisku...
Mä en toisaalta inhoa itseäni ollenkaan. En ajatuksista enkä teoista. No, eipä tekoja paljoa ollutkaan, mutta silti. Uskon, että mitä tapahtui oli jotenkin luonnollista ja helppoa, viatonta mutta silti kiihkeätä. Juuri suunnitelmallisuuden puute ja täysin odottamaton tilanne teki siitä niin mielettömän kaunista. Kaikki mitä tapahtui on piirtynyt tulikirjaimin syvälle sydämeeni ja otan ne kaikki ihanat asiat ja muistot esille silloin kun huvittaa, autolla ajaessa, yksin ollessani tai illalla juuri ennen nukahtamista. Hymy huulilla on helppo nukahtaa. Aktiivinen unohtaminen on silkkaa itsensä kiduttamista ja sinällään turhaa hommaa; tapahtunut tulee pienuudessaan ja lohduttomassa merkityksettömyydessään aina näyttelemään osaa meidän välisessä suhteessa (tai suhteettomuudessa) ja sitä en koskaan unohda. No,kai me jossain joskus vielä tavataan, illalla baarissa tai kaupan kassajonossa. Toivottavasti osaan käyttäytyä silloin paremmin.
...Tunsitko sitä naista kohtaan enemmän seksuaalista vetoa vai oliko siinä jotain suurempaa yhteyttä...?
No kyllähän silmä vaeltaa aina ja mies osaa arvostaa naiskauneutta. Tämä ystäväni on todellakin tyrmäävän kaunis nainen, mukava ja älykäs. Siinä tilanteessa en mitenkään pyrkinyt "iholle" koska se tuli niin nopeasti ja koska kunnioitan häntä ihmisenä liian paljon, että illan päätteeksi täytyis alkaa vonkaamaan...ei ei. Mutta jos pelkkä suudelma voi antaa lupauksia, niin niitä sain ja niitä annoin. Ja kyllä siinä minusta oli jonkinlainen seksuaalinen värinä aistittavissa...no tottakai oli kun suutelimme, kun pitelin hänen kasvojansa käsieni välissä ja upotin sormeni hänen hiuksiinsa...sen kymmenen sekunnin aikana tunnetta oli enemmän mukana kuin koskaan missään ja se olikin sitten kaikki. Taisi olla tunnetta riittämiin, koska se vieläkin valvottaa ja mietityttää.
Nyt on aika tyhjä olo.
P
jos niin vain haluaa. Mutta helpompaa on tietenkin mässäillä nahdollisuuksien maailmassa, eikö? Olisit reilu kumppanillesi ja lakkaisit ajattelemasta "mitäs jos". Ja tää:
// En mä hänesta halua mitään "toista naista" tms. vaan jonkun jonka kanssa jutella.//
tää on ensimmäisiä merkkejä itsepetoksesta. Olet ihastunut ja siksi hakeudut keinolla millä hyvänsä ihastuksesi läheisyyteen, tajuamatta mihin se saattaa johtaa. Miksi haluaisit ehdoin tahdoin asettaa elämäsi tärkeimmät asiat vaakalaudalle? Suosittelen, että alkaisit pikkuhiljaa tiedostaa ihastumisesi uhkaksi perheellesi ja liitollesi. Uhkana pitäisin myös sitä, ettet ole ollut rehellinen heille. Hiljaa mielessäsi pohdit eroa, uutta suhdetta ja tulevaisuutta, vaikka noilla asioilla on aivan helvetisti vaikutusta monen muun kuin sinun elämään.
Mietin, että miksi et ole kertonut suudelmasta vaimollesi. Koska se loukkaisi? Koska menettäisit kasvosi? Koska se saattaisi kaventaa mahdollisuuksia valita? Koska kertominen haittaisi yhteydenpitoa naiseen, vaikkapa vain muka viattomana juttuseurana?
Välttele sitä naista, välttele ajatuksia hänestä, ja kerro kumppanillesi, että olet ihastunut
kiitos sinulle.:)satuin lukemaan tätä viestiketjua ja helpotti kovasti tuo sinun tekstisi.:)
olen muutama vuosi takaperin itsekin osannut ajatella noin fiksusti kun on tullut ihastumisia, mutta nyt tämä uusin juttu omalla kohdallani ei anna rauhaa!!!:(olisi pitänyt ottaa järki käteen jo paljon aiemmin, mutta menin ja sorruin ja maksan kovaa hintaa siitä.
mitä pitemmälle asiat päästää näissä ihastumishommeleissa niin sitä vaikeammin niistä enää pääsee irti.:(kantapään kautta opittua..
itse olen havainnut että jos ihastuksesta haluaa päästä se kyllä onnistuu (paitsi jos on vienyt asiat liian pitkälle) esim välttelemällä kyseistä henkilöä.toivon kaikille tunteidensa kanssa kamppaileville paljon voimia ja harkintaa asioiden eteenpäin viemisessä varsinkin jos jompi kumpi osapuoli on varattu.
helppoa ei ole, mutta mikäpä tässä elämässä loppujen lopuksi edes on?:)