Arvoisat matkustajat, saavumme juuri Intian Uttar Pradeshin provinssin ilmatilaan, se ei näkyä muuten kuin miljoonina valoina, koska on yö.
Nukuin tuossa ainakin kuusi tuntia kahdessa pätkässä ja nyt ei nukuta. Ei jaksanut leffaakaan alkaa katsoa, niin katselin läppäriltä tubesta vanhoja videoita ja järjestelin valokuvia läppärille talteen ja pilvipalvelimeen.
Löysin pilvipalvelimelta muistoja herättäviä kuvia jostakin vuodelta 2000- jotakin, kun kävin vielä ottelemassa muutamia kertoja ja moikkaamassa tuttuja.
Oli yksi thaimaalainen tyttö, jonka tapasin leireillä jo paljon aiemmin. Pieni sisupussi joka pysyi kärkikastissa sarjassaan läpi uransa. Hän sai lempinimen "Maniac", sillä hän käytti biisiä motivoimaan itseään ja soitti sitä treenatessaan.
Biisissä on hyvin motivoivat sanat:
Teräskaupungin tyttö lauantai-iltana
Etsii elämänsä taistelua
Reaaliaikaisessa maailmassa kukaan ei näe häntä ollenkaan
He kaikki sanovat, että hän on hullu
Lukitsee rytmit sydämensä sykkeisiin
Liikkeen muuttaminen valoksi
Hän on tanssinut vaara-alueelle
Kunnes tanssijasta tulee tanssi
Se voi leikata sinua kuin veitsi, jos lahjasta tulee tuli
Nuoralla tahdon ja tulevan välillä
Hän on hullu, hullu lattialla...
Ja hän tanssii niin kuin ei ole koskaan ennen tanssinut
https://www.youtube.com/watchv=324it5DKoXU&ab_channel=ClassicVideos80s
"Kunnes tanssijasta tulee tanssi". Kun hallitset jonkin asian 110% ja se on luissa ja ytimissäsi sillä hetkellä, olet voittamaton. Liittyy taas olennaisesti buddhalaisuuteen tuo valaistuminen, hetki jona olet ylimaallista.
Näin ne on suuret voitot saavutettu ja maailmanennätykset rikottu.
Biisi ja leffa oli kova juttu nuoruudessa, ja tytöt matkivat tanssiliikkeitä saaden aikaan meissä pojissa ennenkokemattomia asioita.
2010 Maniac, tilaa kohta uuden tuplaviskin yhdellä jääpalalla
Sbugeilua busineksessa
Anonyymi-ap
3
89
Vastaukset
- Anonyymi
Linkki meni pätkiks
https://www.youtube.com/watch?v=324it5DKoXU&ab_channel=ClassicVideos80s - Anonyymi
Mersumiehenä ja historian ystävänä kysyn Kymppi että tiesitkö mistä Mercedes Benz nimi juontaa juurensa? Daimlerille tuli kylään 1900 luvun alussa itävaltalainen Yellenek, joka oli teollisuusneuvos. Hän pyysi Daimleria ja Maybachia (pääinsinööriä) tekemään auton jolla voitetaan kilpailu. Hän voitti kilpailun ja hänen ehtonaan voitosta oli että auto nimetään hänen tyttärensä Mercedeksen mukaan. Näin tapahtui.
- Anonyymi
Vapaa suomennos Mercedes Benzille on bensamersu.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuka maksaa Elokapinan töhrinnän?
Vieläkö tukevat Elokapinan toimintaa mm. Aki Kaurismäki, Sofi Oksanen, Paleface, Koneen Säätiö ym. ? Kenen kukkarosta ot5853879Muuttaisiko viesti mitään
Haluaisin laittaa viestin, mutta muuttaisiko se mitään. Oletko yhä yhtä ehdoton vai valmis kyseenalaistamaan asenteesi j483318- 382801
Valpuri Nykänen elokapina
Aikas kiihkomielinen nainen kun mtv:n uutiset haastatteli. Tuollaisiako ne kaikki on.662759Oon vähän ihastunut suhun nainen
Vaikka toisin jokin aika sitten väitin mutta saat mut haluamaan olemaan parempi ihminen :)192144- 322091
Se että tavattiin
Hyvin arkisissa olosuhteissa oli hyvä asia. Olimme molemmat lähestulkoon aina sitä mitä oikeasti olemme. Tietysti pieni121967- 291865
Oot pala mun sielua
Jos toivot, että lähden mä lähden. Jos toivot, että jään mä jään. Koen, että olet mun sielunkumppani, mutta lämmöllä my171810Hei T........
Ajattelin kertoa että edelleen välillä käyt mielessä.... En ole unohtanut sinua, enkä varmasti ikinä... Vaikka on kulunu471759