Ilkka Koskimäki ei kertonut, että Kelan puute aiheuttaa rikoksia ja sosiaalitoimiston puute.
Koskimäki syyttää nuoria (miehiä) itseään elämän hallinnan puutteesta, vaikka rikokset ovat elämän hallinnan yritystä.
Minulle tuli ajatus kuinka pienentää 22 000 rikosjuttua.
Kun suomalainen sosiaalipolitiikka on lopettamassa vuosi vuodelta toimeentulotukea, niin pitää järjestää iso jättimäinen kaatopaikka, joka olisi avoin kaikille köyhille, niin kuin entisissä köyhissä 3D maissa ja nykyisissä Suomeakin rikkaimmissa Dubaissa.
Suomeen mahtuu vanhan kaavan mukaan kaatopaikka, minne köyhä voi mennä asua.
Siellä olisi niitä viidakon lakeja ynnä sun muuta.
Se olisi heidän reviirinsä ja köyhyys olisi tyytyväisempää kuin tänään, jossa kaupungilla ei ole enää yhtään asuntoa tarjota.
Suomen Köyhäin yhdistys kannattaa myös aitojen ITE TAIDE slummien perustamista.
Lisäkseen kun Niinistö muuttaa Helsinkiin, syntyy vaara, että hän ei saa ylitettyä katua tai kuljettua toisilla alueilla.
jättimäinen jätepaikka voi pienentää rikostilastoja
Anonyymi-ap
0
123
Luetuimmat keskustelut
- 1091310
- 45901
Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi
Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....50726Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r129674- 70666
- 67616
- 53597
- 55555
Onko Sofia jälleen jätetty?
Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.93473Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?20470- 34457
Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?115453Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32448- 51445
Mitä jos...
Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät142443- 5438
- 49437
Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .
EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuusongelmien vuoksi, sanoo alan e83434- 52403
- 42400