Aletaan olla "meikäläisiä" !

Hyvät suhteet naapureihin on kullan arvoiset. Maalla naapurit on yleensä kauempana, mutta sitäkin tutumpia. Meillä on sopimus toisen yksin asuvan kanssa, että jos ei valoja näy aamulla 9 mennessä, soitetaan ja jos ei vastata, tullaan tarkistamaan. Omista jälkeläisistä joku soittaa aina aamulla, joku päivällä, joku illalla, on sellaiset sopimukset ja muutenkin tulee paljon soittoja. Turvaranneke on tirtysti myös.
Paljon kuulee tarinoita, että kerrostaloissa ja rivitaloissa ei edes tervehditä, saati välitetä mitä seinän takana tapahtuu.


Palstan yhteisöllisyydestä en ole oiken käsitystä saanut. Jotkut täällä on ainakin koko ajan esillä ja riitaa hakemassa ja haastamassa, kaipa viihtyvät sellaisessa torailussa. Suurin osa ihan tolkun kirjoittajia ja tulevat juttuun muiden kanssa.

Hyvä aloitus tärkeästä aiheesta.
Kyllä kaikki ihmiset tarvitsevat toisten ihmisten seuraa ja läheisyyttä.
Kun ihminen vanhenee, suvun ja nuoruuden aikaisten ihmisten joukko pienenee ja tulee aika, jolloin onkin yksin sitä ikäluokkaa.
Puoliso saattaa olla kuollut ja hänenkin sukunsa on loppunut, eikä yhteyksiä enää ole.
Lapset saattavat asua kaukana eikä yhteyksiäkään tiiviisti pidetä.

Siksi olisikin tärkeää luoda hyvät välit naapureihin ja talojen muihin ihmisiin.
Ainakin tervehdittäisiin kohdatessa.

Joku ihminen saattaa arkuuttaan vetäytyä omiin oloihinsa, eikä tule oma-aloitteisesti juttelemaan toisten kanssa ja siitä sitten aikaa myöten aletaan pitää häntä omituisena ja hän joutuu yhä eristetympään asemaan.

Tällaisia ihmisiä on paljon nuoremmissakin ikäluokissa, on syrjäytyneitä, tai syrjäytettyjä, joita ei huolita joukkoon.
Syrjintä ja huomiotta jättäminen on eräs kiusaamisen muoto.

Vanhemmiten omat voimat vähenevät ja on helpompi jäädä kotiin kuin vaikkapa mennä harrastuksiin joissa on ennen viihtynyt.
Siksipä olisikin hyvä saada vaikkapa pari kolme samanhenkistä keskustelu kaveria jotka viikoittain tapaisivat toistensa luona, taikka virkeimmät kävisivät baarissa kahvittelemassa.
tepa

Kun yksikseni aamulla tein pienen hitaan korttelikierrokseni ei ollut
ristin sielua liikkeellä missään. Oli hieman sateista.
Yllättäen minut ohitti tuntematon söpö nuori tyttö, joka toivotti ystävällisesti
hymyillen "Hyvää huomenta !".
Se valaisi hetkessä sydämeni !

Kun on monta vuotta ollut yksikseen ja yksinäisenä pienellä asialla voi olla
suuri merkitys.

Viihdyn hyvin yksiksenikin, en sentään ihan yksin ole, on minulla kissakaveri.
Puolet vuodesta olen kerrostalossa pikkukaupungissa.
Päivisin käyn kävelylenkillä. Toisinaan juttelen ihan tuntemattomienkin kanssa ja talonväen, jos pihalla vastaan tulevat.

Kesäisin, kun asun maalla, täällä hyörii vähän väliä omaisia, joka sekin on mukavaa.
3-sukupolvea on jo jälkeeni tullut.

Kun on tehnyt ikänsä työtä, jossa alituiseen tapaa uusia ihmisiä, laidasta laitaan, sitä nauttii hiljaisuudesta ja rauhasta. Ei ole kiire minnekään, saa järjestää aikansa niinkuin itse haluaa.

Sosiaaliset kontaktithan ovat elintärkeitä ihmisen kokonaisvaltaiselle terveydelle ja yleiselle hyvinvoinnille.
Jos yksin olisi maapallolla, mitä mieltä siinä olisi.
Samahan se on eläinlapsillakin, jos ajattelee lemmikkieläimiäkin, niidenkinpitää sosiaalistua, tullakseen toimeen ihmisen maailmassa.

Meitä on moneksi, ymmärrän hyvin ihmisiä, jotka eivät haluaisi olla hetkeäkään yksin.
Jotkut vain ovat niin ulospäinsuuntautuvia, että kaipaavat kontakteja useasti.
Myös pelko pärjäämisestä saa kaipaamaan jonkun lähitukea.

Myöskin, jos kymmeniä vuosia on ollut 1 ihmisen kanssa yksissä ja toinen poistuu, saattaa se tyhjä paikka olla ylitsepääsemätön.

No tällaisia mietteitä putkahti esiin.

Joskus ainakin oltiin. Onkohan ikä vienyt kyvyn kaveerata hyvänpäiväntuttujen kassa.
Kun ei tuo kasvomuistikaan oikein enää toimi kaihin vaurioittamilla silmillä.