Valtakunnallinen muistiviikko tällä viikolla

Anonyymi-ap

Valtakunnallista Muistiviikkoa vietetään vuosittain kansainvälisen Maailman Alzheimer-päivän (21.9.) ympärillä, tänä vuonna viikolla 38. Teemana on Kuljemme muistisairaan matkassa (Vi följer med den minnessjuka under resan). Muistiviikolla lisätään tietoa muistisairauksista sekä muistutetaan muistisairaiden ihmisten ja läheisten oikeudesta hyvään ja omannäköiseen elämään.

Siili

6

139

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Onkohan näin että muistisairaudet alkavat kiinnostaa vasta on asia alkaa olla läsnä kunkin omassa elämässä joko itsellä tai läheisellä. Jokainen voi kuitenkin tehdä itse jotain muistisairauksien ennaltaehkäisemiseksi.
      Siili

    • Anonyymi

      Minua kiinnostaa vaikka vielä muistankin vielä. Ja muutenkin kaikki mahdollinen vaivojen ennaltaehkäisy. Uskon eniten siihen, vaikka on jo yksi vaiva, jota pitää hoitaa ja pääsyt pukkaamaan esiin ennaltaehkäisystä huolimatta. Asuinalueellani on muistiin liittyvä tapahtuma tuolla viikolla.

      • Anonyymi

        Kaikkeahan ei voi ennaltaehkäistä koska pelkästään omista vääristä valinnoista ei muistisairaudet aiheudu.

        THL:llä on Finger-hanke FINGER-tutkimus pyrkii ehkäisemään muistitoimintojen heikentymistä ikääntyneillä. Tutkimuksessa on selvitetty, voiko monipuolinen elintapaohjelma auttaa ehkäisyssä.
        Siili


    • Hei ja tiedoksi kaikille,

      Muistiliitolla on monenlaista tukea ja toimintaa muistisairaille ja heidän läheisilleen tai muuten asiasta kiinnostuneille.

      Esimerkiksi Tukinetistä https://tukinet.net/ löytyy kaikille avoin Muisti ja muistisairaudet ryhmä, jossa keskustellaan muistihäiriöistä ja muistisairauksista. Ryhmässä voi turvallisesti jakaa kokemuksiasi elämästä muistisairauden kanssa.

      Ryhmää pääsee lukemaan kuka vaan, mutta osallistuaksesi keskusteluun luo Tukinettiin anonyymi uniikki nimimerkki.

      Ryhmä löytyy täältä: https://tukinet.net/teemat/muisti-ja-muistisairaudet-752231380/forum/

      Ystävällisin terveisin
      MIELI Kriisikeskus Helsinki/Kata

      • Anonyymi

        Kiitokset hyvästä infosta.
        Siili


    • Anonyymi

      Hienoa että tällaisia kriisikeskuksen kaltaisia toimijoita on myös täällä Suomi24:n palstoilla.
      Siili

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hyvästi, mies

      Tulen nyt tänne harvoin. Lakkasin unelmoimasta meistä. Päästin irti tästä meidän välisestä tilanteesta. Vaikka mitään ei
      Ikävä
      27
      2351
    2. Sä saisit kenet

      Sä vaan haluaisit
      Ikävä
      79
      1736
    3. Oikein hyvää perjantai päivää

      Hyvää huomenta ja kaikkea hyvää. ☺️🤍🍁✨🧡
      Ikävä
      222
      1062
    4. Hiihtäjälegenda Juha Mieto avautuu Farmin "leidien" käytöksestä - Tämä yllätti: "Me miehet oltiin.."

      Juha Mieto on mukana Farmi Suomi: Revanssi -realityssä. Tsemppiä Farmille, Mietaa! Lue Juha Miedon haastattelu: https:
      Suomalaiset julkkikset
      18
      989
    5. Semmonen juttu, että..

      ..ikävä iski. Mietin kaikkea sitä, mitä sä antaisit mulle ja mitä mä antaisin sulle. Millasta meillä olisi yhdessä, kos
      Ikävä
      28
      934
    6. Nuorempi mies, vanhempi nainen

      Olen aivan sekaisin itseäni n. 20 vuotta vanhemmasta naisesta. En saa häntä mielestäni millään, vaikka olen yrittänyt. E
      Ikävä
      61
      911
    7. Parisuhteettomuus- kyse valinnasta, kelpaamisesta vai siitä ettei osaa hakea

      Parisuhteettomuus- kyse valinnasta, kelpaamisesta vai siitä ettei osaa hakea? Ikivanhan aloituksen provosoimana mietin m
      Sinkut
      122
      891
    8. Mennäänkö sitten mies

      Naimisiin joskus? Haluaisitko?
      Ikävä
      43
      829
    9. Mietin vain sua

      Kuinka saat pään ihan pyörälle. Oltaisiin hyviä yhdessä. Joku uskomaton kemia meidän välillä. Ulkopuolisista varmaan näy
      Ikävä
      11
      771
    10. On ilta jälleen joten

      Uusi iltaketju tähän. Mukavaa iltaa vaan. Susi se täällä aina yksin tallustaa. 😊🐺🌃🌙☕🧡
      Ikävä
      118
      720
    Aihe