KAUPUNGIN YT-NEUVOTTELUT

Anonyymi-ap

Kiuruvesi lehdessä uutisoitiin kaupungin aloittavan yt-neuvottelut tavoitteena 30 henkilötyövuoden vähentäminen vuosina 2025 - 2026. Suomennettuna se tarkoittaa henkilöstön irtisanomisia.

Perus Pete, Turhalan mies ja Tenhus Jukka ovat viimeiset kolme vuotta varoittaneet ja saarnanneet videoillaan, valtuustopuheillaan ja lehtikirjoituksilla kaupungin taloudenpidon olevan kuralla. He ovat kaikki kolme vaatineet talouden kuntoon saattamista ja kritisoineet mm. kouluinvestoinnin hintaa ja perusteita.

Nyt ilmenee, että he ovat koko ajan olleet oikeassa. Kaupungin paras voimavara, osaava ja motivoitunut henkilöstö, pannaan maksamaan päättäjien lyhytnäköisyys.
Kiitokset näille kolmelle muskettisoturille asioiden julkituomisesta. Sitä on ollut monien vaikeaa uskoa kun johtava viranhaltija ja johtavat luottamusmiehet ovat tuoneet esille kaiken olevan hyvin ja kaikilla on ollut mukavaa. Oikeassa muskettisoturit ovat olleet ja heitä olisi kannattanut kuunnella ajat sitten, ennen kaikkea muiden luottamushenkilöiden.

Avoimuus päätöksenteossa on tärkeämpää kuin kulissien takana toimiminen.

60

2298

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Muutamalle turhalle hapen kuluttajalle ennemmin lopputili kuin se että sadat lapset saa olla terveessä koulussa.

    • Anonyymi

      Tekniseltä puolelta vaikka ottas puolet lapioon nojaajista pois ni mikkää ee muuttus

    • Anonyymi

      Mitäs toimenpiteitä nämä kolme mainittua ovat esittäneet tilanteen kohentamiseksi?

      • Anonyymi

        Luuletko että tuommosilla riittää älykkyysosamäärä asiaa ratkomaan. Turhia pellejä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Luuletko että tuommosilla riittää älykkyysosamäärä asiaa ratkomaan. Turhia pellejä.

        Kiuruvesi tuki, vakituisten asuntojen kiinteistöveron alentaminen, kouluratkaisun muiden vaihtoehtojen tarkastelu, yt:menettylyn sijaan muita säästötoimenpiteitä yms. Jo se on saavutus, että he ovat tuoneet talousongelmat esille on suuri asia. Ei tule kysyä mitä he ovat esittäneet tilanteen kohentamiseksi. Kysymyksen tulee kuulua näin. Mitä muut päättäjät ovat tilanteen kohentamiseksi. Eiväthän he ole tilannetta edes havainneet ennen kuin nyt. Ja henkilöstö kärsii. Tulee pelkoa työpaikan puolesta jne.

        Kouluasiassa joutaa viskata romukoppaan kaikki ratkaisut, mitkä sisältää ala tai ylä asteen korjauksen. Kauniin ulkokuoren alla on vuosikymmenten aikana moneen kertaan ja samalla pilalle remontoidut rakennukset.
        Se on tosiasia vaikka kuinka pahaa tekee

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kiuruvesi tuki, vakituisten asuntojen kiinteistöveron alentaminen, kouluratkaisun muiden vaihtoehtojen tarkastelu, yt:menettylyn sijaan muita säästötoimenpiteitä yms. Jo se on saavutus, että he ovat tuoneet talousongelmat esille on suuri asia. Ei tule kysyä mitä he ovat esittäneet tilanteen kohentamiseksi. Kysymyksen tulee kuulua näin. Mitä muut päättäjät ovat tilanteen kohentamiseksi. Eiväthän he ole tilannetta edes havainneet ennen kuin nyt. Ja henkilöstö kärsii. Tulee pelkoa työpaikan puolesta jne.

        Löytyykö yhteistyökykyä? Vai meneekö itkupotkuraivarin ja selkäänpuukottamisen puolelle, jos asiat ei mene oman mielen mukaan?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kiuruvesi tuki, vakituisten asuntojen kiinteistöveron alentaminen, kouluratkaisun muiden vaihtoehtojen tarkastelu, yt:menettylyn sijaan muita säästötoimenpiteitä yms. Jo se on saavutus, että he ovat tuoneet talousongelmat esille on suuri asia. Ei tule kysyä mitä he ovat esittäneet tilanteen kohentamiseksi. Kysymyksen tulee kuulua näin. Mitä muut päättäjät ovat tilanteen kohentamiseksi. Eiväthän he ole tilannetta edes havainneet ennen kuin nyt. Ja henkilöstö kärsii. Tulee pelkoa työpaikan puolesta jne.

        Empähän lähtisi nykyisiä päättäjiä kunnan suurista kuluista tai rahan riittämisen vaikeudesta kovin syyttämään. Kyllä on paljon aiemmin tehty vankka pohja sille, että nyt ollaan kaulaa myöten liemessä. Esimerkkinä jäähallin osto kunnan ylläpidettäväksi (kultaisella kädenpuristuksella?).

    • Anonyymi

      No nythän onkin tuhannen taalan paikka tuleville kunnallisvaaliehdokkaile alkaa lyödä tiskiin omia säästöehdotuksia. Laitetaanko kenties kiinni jäähalli, uimahalli tai kulttuuritalo? Lopetetaanko uusien kevyenliikenteenväylien ja viheralueiden rakentaminen tai vanhojen ylläpitäminen, kun porukka koko ajan vaan vähenee ja vanhenee? Kivahan se olis kun olis kaikkea kaikille, mutta jos ei raha riitä, niin jostain pitää luopua.

    • Anonyymi

      No nythän aloittaja vitsin murjaisi kaupungista missä tarkastuslautakuntakin on lähinnä kampaviinerikerho, joka hyväksyy kelle pimeillä markkinoilla ne "haudatut" salaojaputket myydään pöydän alta diilatusta kiinteistöstä pitkäaikaistyöttömille varatuilla rahoilla.

      • Anonyymi

        Poliisille olisi pitänyt tehdä tutkintapyyntö jo vuosikymmeniä sitten näiden hyvävelirakentajien ja " työmies" pipparaisten pimeistä puuhista joissa kaupungin omaisuutta varastettiin surutta. Kiinnijäämisestä kun ei ollut pelkoa koska kaikki ovat mukana tavalla tai toisella.

        Juurikin näin asiat menevät, olin hetken mukana minäkin mutta kysyin vääriä asioita ja lähtö tuli.

    • Anonyymi

      Lateeköhän Muhammad Ali ja Osama Bin Laden ehdolle ensi kierrokselle?

      • Anonyymi

        Voipi olla ehdolla myös Pekka ja Pätkä.

      • Anonyymi

        Jos Muhammad Ali eläisi, hänestä itsestään ei olisi omin käsin äänestämään,
        ainakin toinen käsi kun vapisi viime vuosina Parkinsonin taudista.
        Taisi tulla nyrkkeilyuran aikana liian monta tälliä nuppiin.
        Oli vähän samanlainen vaiva kuin Palestiinan Vapautusrintaman puheenjohtajalla Jasser Arafatilla, jonka alahuuli väpätti itsekseen niin, ettei pystynyt syömään lusikalla liemiruokaa.
        Osama Bin Laden lienee Pirun oikeana kätenä Helvetissä.
        Piru saa pitää varansa.

        Osama Bin Laden oli siinä uskossa,
        että taistelussa vääräuskoisia vastaan kaatunut
        pääsee Paratiisiin, jossa on kaikenlaisia ihanuuksia,
        mukaan luettuna 72 neitsyttä.
        Olikin sarvipää Saatana, jota myös Piruksi sanotaan.

    • Anonyymi

      Potkut vaan kaikille virka tantoille ja uusiksi valinnat ei kannata niitä areenoita rakentaa jos velkaantuu näin pahasti sitä on bileita ja pullaa kakkua vedetty juhlien lomassa näkee jo herrojen ulkonäöstä

      • Anonyymi

        Valtuutetut ne on päätökset tehneet ostoista ja rakentamisista, eikä kunnan virkamiehet. Ja monesti virkamiesten valmistelusta ja esityksestä poiketen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Valtuutetut ne on päätökset tehneet ostoista ja rakentamisista, eikä kunnan virkamiehet. Ja monesti virkamiesten valmistelusta ja esityksestä poiketen.

        Tuo on kyllä hupatusta. Virkaiehet esittää ja päättäjät päättää niin kuin virkamiehet esittävät. Äärettömän harvoin päätösesitys on erilainen kuin virkamiesten esitys.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo on kyllä hupatusta. Virkaiehet esittää ja päättäjät päättää niin kuin virkamiehet esittävät. Äärettömän harvoin päätösesitys on erilainen kuin virkamiesten esitys.

        Näinhän se meni yt-menettelykin. Virkamies esitti ja päättäjät olivat esityksen siunaajia. Kaksi änkyrätä yritti panna hanttiin, vaan toisespa jäivät.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo on kyllä hupatusta. Virkaiehet esittää ja päättäjät päättää niin kuin virkamiehet esittävät. Äärettömän harvoin päätösesitys on erilainen kuin virkamiesten esitys.

        Silloiset virkamiehetkö ne keksineet omasta päästä esittää että Ostetaampa ammattikoulu ja tehdään siitä kulttuuritalo! tai Ostetaampa hyvältä kaverilta jäähalli!

    • Anonyymi

      Onkohan ollut miten paljon uudella urheilukentällä arvokilpailuja kun vanha oli niin huono että niitä ei pystytty pitämään? Ei oltu köyhiä kun sitä rakennettiin ja koronatuet kuittas kassaa kuntoon. Vielä talvella tuntu olevan varoja ja velanottokykyä tehä seurukunnan mahtavin koulu. Nyt sitten pistetään lappukouraan työläisille. Kukahan ne hommat sitten hoitaa vai onko siellä tuommonen määrä joutilaita oikeesti?

      • Anonyymi

        On siellä ainakin puolet joutaa kartanolle!

    • Anonyymi

      Millään mitään väliä, kunhan paperilla näyttää hyvältä. Vaalialan kuntayhtymäkin oli paperilla tuloskunnossa ja kassa täynnä. Todellisuudessa kassa olikin tyhjä.

      • Anonyymi

        Tarkastuslautakuntakin vain kehuu, että hyvin männöö. Silläkään lautakunnalla ole mitään virkaa, ainoastaan se että puheenjohtaja saa vuosipalkkion. Se tosin edellyttää, ettei mitään voi moittia.

    • Anonyymi

      Virkahenkilöillä yleensä on parempi tietämys asioista kuin luottamushenkilöillä, jotka saattavat tehdä päätöksiä enemmän tunteella kuin tietämyksellä ja älyllä.
      Suuressa maailmassa presidenteilläkin on neuvonantajat, varsinkin Amerikassa, kuten joissakin dokumenteissa on näytetty.

      • Anonyymi

        Luottamushenkilöillä on myös virkavastuu ja velvollisuus selvittää taustat päätöksille. Ei Kiuruveden päättäjät paria kolmea lukuunottamatta älyä mitään mistä päättävät. Se onkin ollut yksi syy tähän tilanteeseen.

        Kuntien tilanteeseen ylipäänsä on syynä myös se,
        että valtiovalta on säätänyt kunnille
        jatkuvasti lisää lakisääteisiä tehtäviä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuntien tilanteeseen ylipäänsä on syynä myös se,
        että valtiovalta on säätänyt kunnille
        jatkuvasti lisää lakisääteisiä tehtäviä.

        Kiuruvesi ei ole ainoa.
        TV1 teksti-tv tänään 19.9:
        "Kunnissa YT-neuvotteluaalto."
        "Joka kymmenes Suomen kunta on
        kuukauden sisällä ilmoittanut
        aloittavansa YT-neuvottelut, kertoo
        Uutissuomalainen.
        Neuvottelut ovat joko käynnissä
        tai alkamassa 31 kunnassa. Kuntia on
        kaikkiaan yli 300.
        Alustavien tietojen mukaan noin tuhat
        ihmistä voi olla vaarassa menettää
        työpaikkansa tai joutua osa-aikaistetuksi."

        Kiuruvesi ei siis ole tässä asiassa "eturivin kunta".
        Monessa muussa kyllä, öhöm!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kiuruvesi ei ole ainoa.
        TV1 teksti-tv tänään 19.9:
        "Kunnissa YT-neuvotteluaalto."
        "Joka kymmenes Suomen kunta on
        kuukauden sisällä ilmoittanut
        aloittavansa YT-neuvottelut, kertoo
        Uutissuomalainen.
        Neuvottelut ovat joko käynnissä
        tai alkamassa 31 kunnassa. Kuntia on
        kaikkiaan yli 300.
        Alustavien tietojen mukaan noin tuhat
        ihmistä voi olla vaarassa menettää
        työpaikkansa tai joutua osa-aikaistetuksi."

        Onkohan osa näistä työpaikoista jo alun alkaen turhia?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onkohan osa näistä työpaikoista jo alun alkaen turhia?

        Hyvä kysymys,
        lakisääteisten toimintojen lisäksi on myös
        Kiuruveden omatekemiä hankkeita,
        joiden taloudellista kannattavuutta
        ja edullisuutta on perusteltu sillä,
        että niihin on saatu niin ja niin paljon
        valtionosuutta.
        Niistä päätettäessä ei ainakaan
        ensimmäiseksi kysytty,
        mistä valtio ne rahat ottaa.

        Jälkikäteen me kaikki olemme viisaampia,
        mutta kaiken kaikkiaan on todettava,
        että paljon myönteistä Kiuruvedellä
        on kunnan toimin ja yksityisin voimin
        aikaan saatu.

      • Anonyymi

        Niin ikään luottamushenkilöt tekevät päätöksiä jonkin ideologian vaikutuksen alaisena. Kun he siitä ideologiastaan raitistuvat ja ottavat järkikullan käteen, voi tulla hyvinkin hyviä päätöksiä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onkohan osa näistä työpaikoista jo alun alkaen turhia?

        On todellakin.

    • Anonyymi

      Moni virkamies on valittu jäsenkirjalla tai nuoleskelulla. Heitähän ei tietenkään irtisanota. Nyt, jos löytyy ketään, jolla osaaminen ja työmotivaatio on tallella, on työpaikka todellisessa vaarassa.

    • Anonyymi

      Työtä tekevänä ihmetyttää, että vasemmistoliiton kahdesta kaupunginhallituksen jäsenestä vain toinen puolusti työntekijöitä. Toiselta lienee työväestön etujen puolustaminen unohtunut kumpujen yöhön. Persut todistivat tässä asiassa olevansa työväen puolue puheittensa mukaisesti. Kiitos Persuille suoraselkäisyydestä.

      • Anonyymi

        Voi ajatella myös niin että kyseiset kaksi henkilöä ei perusta selvittää kaikkia keinoja kaupungin talouden parantamiseksi, vaan irtopisteitä itselleen keräävät. Ei yt-neuvottelujen aloittaminen automaattisesti tarkoita lopputilien antamista.

      • Anonyymi

        Väpökki "hoitaja"😆

        Näin sivusta seuranneena voin todeta, että katsot vaan edellisiä valtuustonkokouksia youtubesta. Sieltä löytyy totuus, että ovat perehtyneitä. Kolme vuotta on Turhalan mieheltä kuultu talouden todellinen tilanne vaan ei ole häntä voitu uskoa. Kumpikin on taatusti perehtynyt yt-neuvottelujen edellytyksiin. Eivät nämä irtopisteitä tarvitse ja lopputilien antaminen tai lomauttaminen on aina yt-neuvottelujen yksi tehokkain tavoite.

        Niin että taloudellinen tilanne on tiedossa, mutta ei saa tarkastella, onko henkilöstön määrä tarkoituksenmukainen?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin että taloudellinen tilanne on tiedossa, mutta ei saa tarkastella, onko henkilöstön määrä tarkoituksenmukainen?

        Kyllä saa ja pitääkin. Ensin on vaan tehtävä kaikki muu mahdollinen ja viimeksi käydä henkilöstön kimppuun. Mielenkiintoiseksi tämän sirkuksen tekee tosiasia, että elokuussa kaupunginhallitus antoi kolmen toimen täyttöluvan. Muutaman viikon kuluttua päätöksellään aloitti yt-menettelyn. Sama virkamies oli esittelijänä molemmissa asioissa. Päätösten välilläkö hänelle kirkastui uusi näkemys. Tulevaan kouluinvestointiin ei haluta hakea vaihtoehtoja uuden rakentamiselle ja siten säästää investoinnista. Kaikki näkyy kaupungin nettisivuilta. Tämä on faktaa, ei mielikuvituksen tuotetta. Kunhan ei kävisi kuin entisessä sirkuksessa, pellet lähtevät mutta sirkus jää. Nimimerkillä entinen pääluottamusmies.

        Öö... eikös se kaupunginhallituksen tehtävä ole antaa tai olla antamatta toimen täyttölupa asian käsittelyn päätteeksi esittelijän esityksestä riippumatta? Ja jos jostain osastolta on tullut tieto, että toimi on avautunut, on asia varmaankin kuulunut tuoda hallituksen käsiteltäväksi, kun yt neuvotteluista ei siinä vaiheessa vielä ollut mitään tietoa?

    • Anonyymi

      Voisi myös ajatella niin, ettei kunnan tehtävä ole työllistää, vaan pyörittää verovaroin välttämättömiä palveluita, kuten koulutointa ja terveydenhoitoa.
      Eli ne palvelut ovat ykkösasia.
      Ja niiden pyörittämiseen palkataan väkeä tarpeellinen määrä.
      Sama koskee valtiota.
      Varsinainen työllistäminen on yksityisen sektorin asia.
      Ja työllistyminen eli työn etsiminen yksityisen ihmisen asia.
      Ja työllistymiseen tarvitaan erityisesti työhaluja.

      • Anonyymi

        Tämä oli oikeata asiata. Muistaako kukaan kuinka monta henkeä oli Kiuruveden kaupungilla töissä 70-80 luvuilla.?Väkimäärä taisi olla tuplaten.

      • Anonyymi

        Vielä tarkentaen voisi ajatella, että yksityisen sektorin eli yksityisen yrityksen perustarkoitus on yrityksen punaisena lankana olevan idean toteuttaminen.
        Ja siihen toteuttamiseen tarvitaan työntekijöitä.
        Ja sellaisia henkilöitä varten, jotka eivät työtä löydä ja jotka eivät pysty itse itseään oman yritystoiminnan kautta työllistämään, tarvitaan sosiaalitointa ja toimeentulotukea.
        Lähtökohtana kaikessa on, että terveen, työkuntoisen ihmisen tulee itse vastata toimeentulostaan, oman ja perheensä toimeentulosta.
        Ja se taas edellyttää, että ihminen on työhaluinen.
        Ainakin menneinä aikoina se oli Suomessa kunnia-asia.
        Poikkeuksiakin oli, mutta poikkeus vain vahvistaa säännön.

        Ääripään vaihtoehtona on, että kunta työllistää kaikki työikäiset kuntalaiset.
        Käytännössä se tietysti on mahdoton ajatus.
        Siihen kun tarvittaisiin sitä, mitä köyhät sanovat rahaksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämä oli oikeata asiata. Muistaako kukaan kuinka monta henkeä oli Kiuruveden kaupungilla töissä 70-80 luvuilla.?Väkimäärä taisi olla tuplaten.

        Työntekijämäärä on enemmän, kuin puolittunut 80-luvusta, mutta niin on kunnan lakisääteisten tehtävienkin määrä vähentynyt ja esim. rakentamisen määrä romahtanut.
        80-luvun jälkeen on kuntaan hommattu paljon uutta elämisen laatua ja viihtyvyyttä lisäävää, mutta ei pakollista ylläpidettävää. On iso kultturitalo, jäähalli, puistoalueita, kevyen liikenteen väyliä jopa kahta puolen teitä plus muita reittejä.

        Oliko oikeasti kunnantalolla muka niin paljon porukkaa.? Olen kuullut muita juttuja..
        Nyt on kyllä näitä höpö höpö virkoja. Ja kaffee pöydässä ollaan paljon. Plus yksi asia ihmetyttää. Miten voi päivittää Henk koht Facea työaikana .

        Kunnan työntekijöistä suurin osa on aina ollut muualla kuin kunnantalolla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kunnan työntekijöistä suurin osa on aina ollut muualla kuin kunnantalolla.

        Jep vaan kunnantalolla on käsittääkseni eniten lisääntynyt henkilökunta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jep vaan kunnantalolla on käsittääkseni eniten lisääntynyt henkilökunta.

        Käsittääkseni ei ole lisääntynyt, vaan vähentynyt jatkuvasti viimeisen 30 vuoden ajan. Sosiaalipuoleltakin siirtyvät aikanaan Soten palkkalistoille, kuten myös eläinlääkärit, ympäristönsupjelusihteeri ja terveystarkastaja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jep vaan kunnantalolla on käsittääkseni eniten lisääntynyt henkilökunta.

        Opetuspuolen työntekijämäärä se kyllä paisuu, kun kohta joka toisella oppilaalla on kaikenlaisten ADHD- ja muiden ongelmien takia henkilökohtainen avustaja.

    • Anonyymi

      Jos työtä pitää vähentää, eikö helpoin olisi kun jokainen tekee vähän hitaammin, vähän vähemmän. Näin toimimalla ketään ei tarvitsi irtisanoa.

      • Anonyymi

        Niin ja maksetaan sen verran vähemmän palkkaa, että säästötavoite täyttyy.

    • Anonyymi

      Tuliko eilen tieto miten käy?

    • Anonyymi

      Julkinen virastosektori
      mahdollisimman pieneksi,
      tuottavaa työtä
      mahdollisimman paljon lisää.

    • Anonyymi

      Lapioon nojailijat joutaakin pois. Olen kyllä huomannut kuinka ahkeria kesätyöntekijöitä naiset ovat. Kokoajan puuhaavat jotain, mutta...jotkut "miehet" senkun vaan vötöstelevät. Ee tule valmista ee millään. Kahvitaukoja pitävät vähänväliä ja pitkiä. Turhaa sakkia sellaiset.

    • Anonyymi

      näin pienellä paikkakunnalla on liian suuri hallinto

    • Anonyymi

      Entäs tämä Kaupungininsinööri

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 473
      6753
    2. Kun katsoin häntä

      Niin ajattelin että hän on niin rakas ❤️
      Ikävä
      26
      2501
    3. Mitä sanoisit kolmella sanalla

      kaivatullesi ja tunteidesi kohteelle? 🙎💝💝
      Ikävä
      218
      2457
    4. Miksi Pekkaa ei hyväksytä maailmalla julkisiin virkoihin?

      On mennyt jo monta hommaa ohitse.
      80 plus
      139
      1752
    5. Haluisin niin

      Selvittää sun kanssa asiat. Kumpa uskaltaisin. Haluatko sinä?
      Ikävä
      114
      1698
    6. Minkälainen koti

      kaivatullasi on?
      Ikävä
      74
      1113
    7. Nyt mielipiteitä kehiin?

      Niin ,onko arvon kuhmolaiset teidän mielestänne kaupungin hommissa turhia työpaikkoja/työntekijöitä? Mielipiteitä tu
      Kuhmo
      60
      1103
    8. IS: Paljastus - Tästä syystä Marika jätti Diilin kesken -Tilittää: "Jäi vähän karvas maku, koska..."

      Diilissä lähti yllättäen yksi kisaaja. Voi harmi, leikki loppui liian varhain… Diilissä Jaajo Linnonmaa etsii vetäjää Ka
      Tv-sarjat
      4
      1095
    9. Martina miehensä kanssa Malediiveilla.

      Miksi täällä puhutaan erosta? Lensivät Dubaista Malediiveilĺe.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      137
      1017
    10. Ei lumous lopu koskaan

      Kerran kun tietyt sielut yhdistyvät kunnolla, ei irti pääse koskaan. Vaikka kuinka etsit muista ihmisistä sitä jotain tu
      Ikävä
      62
      897
    Aihe