Älä elättele

Toiveita enää. Ihan turhaa. Sotku mikä sotku.
513428
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 51

Vanhimmat

Elättelenpäs. Ei kuulu sinulle eikä liity sinuun.

Äänestä
  • Sitten voit rauhassa elätellä. Et sinä minua saa enää. Pystyn kyllä kuolettamaan tunteeni myös täysin

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Sitten voit rauhassa elätellä. Et sinä minua saa enää. Pystyn kyllä kuolettamaan tunteeni myös täysin

    Enää? Ohi taas.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Sitten voit rauhassa elätellä. Et sinä minua saa enää. Pystyn kyllä kuolettamaan tunteeni myös täysin

    DramaQueen or King?

    Äänestä

Haaveeni eivät kaadu moisesta 😌

Äänestä

En elättele enää hänen suhteen. Kauan toivoin, että kaikki olisi pelkkää väärinkäsitystä ja hän näkisi minun arvoni. Hän oli minulle jotain aivan ihmeellistä.

Juteltiin tässä eräänä päivänä lapsuuden kaverin kanssa. Hän sitä mietti että miksi meitä on elämä kurittanut jo varhain ja sitten kuitenkin vielä edelleen. Varmaan juuri siksi. Ei pysty huonolle perustalle rakentamaan mitään pysyvää.

Tosin ystävä on saanut melko hyvän parisuhteen luotua kaikkien epäonnistumisten jälkeen. Minä en, koska voin aina vain huonommin ja olen lähes erakko.

Äänestä
  • Turha siitä on minua ainakaan syyttää. Se mitä sanot loukkaa niin paljon etten halua enää mitään. Pystyn kyllä siihen. Tiedän että elämäni muuttuu muilta osin melko varmasti tyytymättömyyteni vuoksi mutta sinua en pidä vaihtoehtona enää tämän jälkeen. Silloin ne tunteet lopetetaan. Oli tilanne mikä hyvänsä ja vaikka kuinka olisi suuria tunteita.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Turha siitä on minua ainakaan syyttää. Se mitä sanot loukkaa niin paljon etten halua enää mitään. Pystyn kyllä siihen. Tiedän että elämäni muuttuu muilta osin melko varmasti tyytymättömyyteni vuoksi mutta sinua en pidä vaihtoehtona enää tämän jälkeen. Silloin ne tunteet lopetetaan. Oli tilanne mikä hyvänsä ja vaikka kuinka olisi suuria tunteita.

    Jos olisit hän, tietäisit miten olet vuosia roikottanut minua. Välistä antanut almun. Luuletko että voisin antaa sellaista anteeksi? Meidän välillä on liikaa sellaista, mitä hän on omassa ylimielisyydessään ja "paremmuudessaan" aiheuttanut, välittämättä lainkaan tunteistani. Mitä tunnekylmällä sosiopaatilla tekee? Ei yhtään mitään. En menetä yhtään mitään. Vielä kun toipuisin kaikesta siitä ylenkatseesta ja mitätöinnistä. Olisi pitänyt osata viheltää peli poikki heti alkuunsa. Helppoa on tallata jalkoihin, kun toinen makaa jo valmiiksi maassa. Se oli sinulle nautintoa, joka on nyt siellä menneisyydessä. Voit vain runkata sen muistolle.

    Kuulitko suoraan minulta vai "minulta"?

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Jos olisit hän, tietäisit miten olet vuosia roikottanut minua. Välistä antanut almun. Luuletko että voisin antaa sellaista anteeksi? Meidän välillä on liikaa sellaista, mitä hän on omassa ylimielisyydessään ja "paremmuudessaan" aiheuttanut, välittämättä lainkaan tunteistani. Mitä tunnekylmällä sosiopaatilla tekee? Ei yhtään mitään. En menetä yhtään mitään. Vielä kun toipuisin kaikesta siitä ylenkatseesta ja mitätöinnistä. Olisi pitänyt osata viheltää peli poikki heti alkuunsa. Helppoa on tallata jalkoihin, kun toinen makaa jo valmiiksi maassa. Se oli sinulle nautintoa, joka on nyt siellä menneisyydessä. Voit vain runkata sen muistolle.

    Ja jos sinä olisit hän niin olet IRL roikottanut minua epätietoisuudessa. En tiedä löydänkö koskaan sitä rakkautta mikä meidän välillä on ollut. Täytyy uskoa että löydän. Se tuntuikin liian täydelliseltä. Mitä muuta vaihtoehtoa on kuin sinut unohtaa unohtaa ja unohtaa jos siihen pakotat.
    En uskonut ennen sinua että tällaista voisi tulla vastaan. On äärimmäisen nöyryyttävää käytöstä myös sinun osalta miten olet minua kohdellut. Olisin anteeksi antanut mutta mitä turhaa enää.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Yritän jatkossa selviytyä mutta sinä käyttäydyt myös minua kohtaan niin miten sanot

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Ja jos sinä olisit hän niin olet IRL roikottanut minua epätietoisuudessa. En tiedä löydänkö koskaan sitä rakkautta mikä meidän välillä on ollut. Täytyy uskoa että löydän. Se tuntuikin liian täydelliseltä. Mitä muuta vaihtoehtoa on kuin sinut unohtaa unohtaa ja unohtaa jos siihen pakotat.
    En uskonut ennen sinua että tällaista voisi tulla vastaan. On äärimmäisen nöyryyttävää käytöstä myös sinun osalta miten olet minua kohdellut. Olisin anteeksi antanut mutta mitä turhaa enää.

    Epäilen, että emme ole tuttuja. Minä puran täällä nyt tunteita, olen kuumeessa ja netti ainoa mitä jaksan. En halua kenellekään mitään pahaa ja olen oikeastaan pahoillani siitä, mitä kirjoitan täällä nyt. En edes häneen haluaisi purkaa tätä pahaa oloani. Ymmärrän sisimmässäni kuitenkin, että tämä on minun polkuni. Siihen kuuluu kovat elämän tuskat ja menetykset, jotta jalostuisin ihmisenä. Mutta en voi välttyä vihan tunteiltakaan ja siksi niitä puran täällä. Ei ole kenenkään yksittäisen ihmisen vika, että voin näin huonosti. Elämä on välillä sellaista, ettei aamulla haluaisi enää herätä. Se mitä yritän välttää, on katkeroituminen. Siksi on tärkeää kohdata kaikki tunteet ja käsitellä ne. Yhteiskunnalle kyllä olen katkera siitä mitä tekivät, mutten yksittäisille ihmisille. Oikeastaan se mitä eniten toivoisin olisi se, että edes joku ymmärtäisi. Siitä olisi helpompi jatkaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Turha siitä on minua ainakaan syyttää. Se mitä sanot loukkaa niin paljon etten halua enää mitään. Pystyn kyllä siihen. Tiedän että elämäni muuttuu muilta osin melko varmasti tyytymättömyyteni vuoksi mutta sinua en pidä vaihtoehtona enää tämän jälkeen. Silloin ne tunteet lopetetaan. Oli tilanne mikä hyvänsä ja vaikka kuinka olisi suuria tunteita.

    Ei ole kyse tunteista jos ne pystyy yksinkertaisesti lopettamaan päätöksellä.

    Äänestä

  • Anonyymi00035 kirjoitti:

    Ei ole kyse tunteista jos ne pystyy yksinkertaisesti lopettamaan päätöksellä.

    Vaikuttaako tämä kitso nettiukko siltä, että sillä on sellaisia? Ja miks tunget sen dialogeihin jos se larppaa vuorovaikutusta jo jonkun muun kanssa tod henkevien aiheiden merkeissä?

    Äänestä

höpönlöpö.

Äänestä
  • Ei enää mitään usko jo

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Ei enää mitään usko jo

    eihän tunteille mitään voi? mutta jos olisit eräs avoimessa suhteessa oleva niin voit olla varma en tule koskaan kuulumaan elämääsi.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    eihän tunteille mitään voi? mutta jos olisit eräs avoimessa suhteessa oleva niin voit olla varma en tule koskaan kuulumaan elämääsi.

    Mie meen huomenna sieneen

    Avoin suhde

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Mie meen huomenna sieneen

    Avoin suhde

    no eihän siinä mitään. lopuksi sitten tattisoossihit tulille.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    no eihän siinä mitään. lopuksi sitten tattisoossihit tulille.

    Mites sitten jos käypi puolukassa, puurot pakettiin vai?

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Mites sitten jos käypi puolukassa, puurot pakettiin vai?

    kyllä juu puurot ja tattivellit puolukoineen päivineen siinäniin mättähän päällä.. sotkuhan se on sekin toki mutta muan mettäläisiltä luonnistuu tuon sorttinenkin taitelu .. lehtipeite vaikka piälle.

    Äänestä

Toive päästä sotkemaan sut kunnolla ei kuole koskaan!

Äänestä
  • Joulumielellä joutuin

    Äänestä

  • Oletpa katkera olio

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Oletpa katkera olio

    Ei ole varmaan päässyt tavoitteeseensa hänkään ja on shokissa tai jotai

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Ei ole varmaan päässyt tavoitteeseensa hänkään ja on shokissa tai jotai

    Vaikuttaa huonolta. Välillä mies on ja välillä ei ole. ON/OFF seikkailu on alkamassa. Suhde etenee vuosia eikä mitään tule tapahtumaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00044 kirjoitti:

    Vaikuttaa huonolta. Välillä mies on ja välillä ei ole. ON/OFF seikkailu on alkamassa. Suhde etenee vuosia eikä mitään tule tapahtumaan.

    Nyt ei narratiivigubbe oltu sun näkemystä vailla

    Äänestä

Hei. Vaikka tuossa yllä on jo paljon vastauksia, niin jotenkin tuntuu, että ehkä aloitus oli tarkoitettu kuitenkin minulle?
En ole sen kummemmin elätellyt toiveita, kun tätä aikaakin on jo kulunut. Muistelen, että jo joskus aikoinaan kerroit ( et minulle) olevasi aina sotkussa.
Sovitaanko kuitenkin niin, että saan pitää sinut jossain sydämeni sopukassa?!

(Tämä palsta on kylläkin ihan kamala ja vihoviimeinen paikka, mitä sopimisiin tms. tulee ylipäätään. Niin tolkuttoman rumasti jotkut kirjoittelevat, ettei yhtään mitään rajaa. Ja osa tekee ihan tahallaan kiusaakin esiintyen ties kenenä keskusteluihin osallistuen).

Äänestä
  • Se on sinun asiasi.

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Se on sinun asiasi.

    Kiitti. Mutta miksi olet noin tyly?

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Kiitti. Mutta miksi olet noin tyly?

    Tunnen inhoa sinua kohtaan

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Tunnen inhoa sinua kohtaan

    Miksi ihmeessä? Mitä minä olen tehnyt tai jättänyt tekemättä?

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Tunnen inhoa sinua kohtaan

    Olisit ihan jollain muulla palstalla kirjoittamassa jos ikävän sijaan tuntisitkin jotain muuta.

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Tunnen inhoa sinua kohtaan

    Miksi tunnet inhoa ?

    Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    Olisit ihan jollain muulla palstalla kirjoittamassa jos ikävän sijaan tuntisitkin jotain muuta.

    Käytkö aina ahistemassa tätä miestä joka tätä puutaheinää puhelee sillä perustella, että mikä ketju nousee eniten?

    Äänestä

Kattoo ny miten lakaisee ensin

Äänestä

Ohi meni tämä

Äänestä

Mikä sotku? Ei tässä mitään sotkua ole, toiveita vaan.

Äänestä

Hyvä elämä tuli ja meni. Vai sillä lailla, sanoi Tarvajärvi.

Äänestä

Luulen että kuljemme eri suuntiin, sinulla on joku pakottava tarve tehdä jotain juuri niin kuin teet ja minä koen sen epömieluisana, ahdistavana ja tunkkaisenaomaan elämään, sinulla se ei näyttäydy niin. Klassinen toteamus, kasvoimme erilleen ja kohtalon polut vievät eri suuntiin.

Äänestä
  • Mun lempiväri on keltainen.

    Äänestä

  • Miten niin kasvoitte erilleen oliko teillä pitkäkin suhde ? Olitteko tai oletteko edelleen aviopari vai työtovereita vai mitä ?

    Äänestä

sekä minulla sinulle on must ja pakko, on täällä tosi outo ja herättää kummastusta. joskus se on vähän näin mutta liika on liikaa. ei se tee meistä kummastakaan huonoja, paitsi toisillemme.

Äänestä

Sanoppas sitten suoraan sama. Kiitos.

Äänestä

Ei sitä voi antaa anteeksi vaikka näki siinä kaikessa vissin perän. Hyvin huolimatonta ja sekavaa. Tunteilla leikkimistä. Esineitä ja ihmisiä hajottavaa. Ja sen jälkeistä vetäytymistä takaisin omaan loukkoon tai mihin tahansa seuraavaan vaiheeseen. Jättää sotkun muiden huoleksi. Jotkut vaan ovat sellaisia.

Äänestä

en minä elättele, mutta tiedätkö on ihmisiä jotka tietää vielä enemmän ja ne leikkii teidän kanssa. seuraavaksi alkaa rikosvyyhti jokainen tehdään niin että jäätte kiinni teoistanne ja "hakkauksistanne". olisi varmaan kannattanut lopettaa ajoissa, monia naisia hakattu ja uhrattu, teidänkin porukalle. ja elämiä tuhottu tehty niin paskoja juttuja, että. väkisin ne tulee teille takaisin. teko kerrallaan. minä jään nyt pois. tunnen jo rahaa ja muuta hyvää. vielä kun se yx pysyy poissa ja ei vaikuta huonosti, olikin jo tosi hyvä olo itsellä. kyllä se tästä. kai niitä vituttaa että asiat ei mennyt niin kuin suunnittelivat, olen yksi nainen ja hyvää elämässä, varsinkin raha ja muu hyvä arki, työkin, on kuin punainen vaate heille. ja ihan ilman syytä.

Äänestä
  • Mille lahkolle mies oikein nakuttelet näitä juttuja?

    Äänestä

ne kokee Raivoa jos ovat syyllisiä ja kierrättävät sitä muille, jotta ei selviäisi ja välttyisivät samalta mitä tekivät. en oo ollut missään mukana tai tehnyt mitään, joten turha tänne laittaa. muuta kuin eronnut, ja aiheesta.

Äänestä
  • Mitä jos mies soittaisit sinne ”pääkeskukseen” ja kysyisit mikä on tämä homma?

    Äänestä

Kuunnelkaa Filttiketjua! T. Vaasa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Toiveita enää. Ihan turhaa. Sotku mikä sotku.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu