Sellaista huliganismia.
Hänen mukaansa kaupunki murtautui Vinkeriin heinäkuussa ja rikkoi siellä esimerkiksi hälytys- ja kamerajärjestelmät.
– Meillä on rikosilmoitus menossa asiasta, Lahtinen toteaa.
Joensuun kaupungin rakennustarkastaja Jukka Hyttinen kiistää jyrkästi laivan omistajan väitteet murtautumisesta. Hyttisen mukaan kaupungin edustajat kävivät tarkistamassa laivan sen siirtoa varten.
Hänen mukaansa laivaan pääsi sisään ilman murtautumista. Hälyttimet täytyi vaientaa, mutta niitä lukuun ottamatta omaisuus jätettiin koskemattomaksi.
kaupunki murtautui Vinkeriin heinäkuussa ja rikkoi siellä esimerkiksi hälytys- ja kamerajärjestelmät
7
192
Vastaukset
- Anonyymi
Taitaa tulla linnareissu ja kunnon korvaukset.
- Anonyymi
Tuskin tulee, äijä jumitti vuosikausia veneensä vientiä.pois.Oma vika kun ei hoitanut asiaa aikaisemmin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuskin tulee, äijä jumitti vuosikausia veneensä vientiä.pois.Oma vika kun ei hoitanut asiaa aikaisemmin.
Eri äijä
- Anonyymi
Ihme kun herra rakennustarkastaja ei ole vielä ilmestynyt palstalle muita haukkumaan ja itseään puolustelemaan.
- Anonyymi
Kaupunki ollut pitkään kärsivällinen, vuosia, laivanraatojen suhteen. Liekö maksaneet edes omistajat satamamaksujakaan? Ainoa oikea päätös saada romut pois kaupungin paraatipaikalta. Erinomaista työtä Joensuun kaupunki!
- Anonyymi
HYVÄ HYVÄ!!
- Anonyymi
Hyvä joensuu ja hyvä koko rakennusvalvonta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuka maksaa Elokapinan töhrinnän?
Vieläkö tukevat Elokapinan toimintaa mm. Aki Kaurismäki, Sofi Oksanen, Paleface, Koneen Säätiö ym. ? Kenen kukkarosta ot5823856Muuttaisiko viesti mitään
Haluaisin laittaa viestin, mutta muuttaisiko se mitään. Oletko yhä yhtä ehdoton vai valmis kyseenalaistamaan asenteesi j483308- 382791
Valpuri Nykänen elokapina
Aikas kiihkomielinen nainen kun mtv:n uutiset haastatteli. Tuollaisiako ne kaikki on.662739Oon vähän ihastunut suhun nainen
Vaikka toisin jokin aika sitten väitin mutta saat mut haluamaan olemaan parempi ihminen :)192134- 322081
Se että tavattiin
Hyvin arkisissa olosuhteissa oli hyvä asia. Olimme molemmat lähestulkoon aina sitä mitä oikeasti olemme. Tietysti pieni121957- 291855
Oot pala mun sielua
Jos toivot, että lähden mä lähden. Jos toivot, että jään mä jään. Koen, että olet mun sielunkumppani, mutta lämmöllä my171800Hei T........
Ajattelin kertoa että edelleen välillä käyt mielessä.... En ole unohtanut sinua, enkä varmasti ikinä... Vaikka on kulunu471739