Hengenvaarallista politiikkaa
Euroopan unionin sisäasioista vastaava komissaari Ylva Johansson ei tarjonnut puheenvuorossaan muutosta unionin tähän asti harjoittamaan linjaan. Tynkkynen kuitenkin painotti, että nykyisen ongelman siemenet on kylvetty jo vuosia sitten.
– Merkel, Macron ja von der Leyen, say their names! Teidän politiikkanne ja saamattomuutenne on ollut hengenvaarallista Euroopalle. Ulkorajat on tukittava ja hyväksikäyttäjät on palautettava kotimaihinsa. Olemme nähneet tarpeeksi, olemme saaneet tarpeeksi, Tynkkynen jyrisi.
ote suomen uutiset
PS. oulussa taas marssimaan?
Teidän politiikkanne ja saamattomuutenne on ollut hengenvaarallista Euroopalle
9
104
Vastaukset
- Anonyymi
Noin 600 jengirikollista ulkomailla
Ruotsin poliisiviranomaisen kansallinen operaatio-osasto (NOA) on tunnistanut noin 600 henkilöä, jotka harjoittavat ulkomailta käsin järjestäytynyttä rikollista toimintaa Ruotsia vastaan 57 eri maasta eri puolilla maailmaa.
Rikolliset toimijat ovat tietoisesti asettuneet kansainväliselle areenalle vahvistaakseen rikollisia valmiuksiaan ja välttääkseen Ruotsin lainvalvontaa. He osallistuvat pääasiassa huumekauppaan, väkivaltaan ja rahanpesuun. Muita yleisiä rikoksia ovat asekauppa ja petokset.
Asiasta tiedotti Ruotsin poliisi.
SUOMEN UUTISET- Anonyymi
eikös näitä ulkomaalaisia ole oulussa jo saatu kiinni kymmeniä jos satoja?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
eikös näitä ulkomaalaisia ole oulussa jo saatu kiinni kymmeniä jos satoja?
Menee matematiikaksi, eikä tunnu sujuvan sekään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Menee matematiikaksi, eikä tunnu sujuvan sekään.
https://www.google.com/search?client=firefox-b-e&q=oulu+huumetuomiot
julkista tietoa... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
https://www.google.com/search?client=firefox-b-e&q=oulu huumetuomiot
julkista tietoa...hysss
- Anonyymi
Oulu aloitti terrorismin tukemisen vuonna 2015 joten todellakin pahuus alkoi vuosia sitten.
Miksiköhän juuri Oulu tykkää pedofiileista?
Onko siellä jokin historian KIROUS? - Anonyymi
Sebu on suuri
- Anonyymi
Wau miten hurjia te olette.
- Anonyymi
On ne hurjia wau wau!Vieläkö uskaltaisivat kusta sähköpaimeneen niin sitten ne vasta hurjia olisivat.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuka maksaa Elokapinan töhrinnän?
Vieläkö tukevat Elokapinan toimintaa mm. Aki Kaurismäki, Sofi Oksanen, Paleface, Koneen Säätiö ym. ? Kenen kukkarosta ot5873900Muuttaisiko viesti mitään
Haluaisin laittaa viestin, mutta muuttaisiko se mitään. Oletko yhä yhtä ehdoton vai valmis kyseenalaistamaan asenteesi j483338- 382811
Valpuri Nykänen elokapina
Aikas kiihkomielinen nainen kun mtv:n uutiset haastatteli. Tuollaisiako ne kaikki on.662779Oon vähän ihastunut suhun nainen
Vaikka toisin jokin aika sitten väitin mutta saat mut haluamaan olemaan parempi ihminen :)192154- 322101
Se että tavattiin
Hyvin arkisissa olosuhteissa oli hyvä asia. Olimme molemmat lähestulkoon aina sitä mitä oikeasti olemme. Tietysti pieni121997- 291875
Oot pala mun sielua
Jos toivot, että lähden mä lähden. Jos toivot, että jään mä jään. Koen, että olet mun sielunkumppani, mutta lämmöllä my171830Hei T........
Ajattelin kertoa että edelleen välillä käyt mielessä.... En ole unohtanut sinua, enkä varmasti ikinä... Vaikka on kulunu471759