Sipilä jeesustelee, raiskaukset jatkuvat- muistaako marssivat vihervassarit?

Anonyymi-ap

Sipilä jeesustelee, raiskaukset jatkuvat
Ainoahelmi
Jenna Simula
11.1.2019 20:35
päivitetty 11.1.2019 20:35

Pääministeri Juha Sipilä on sanojensa mukaan syvän inhon vallassa. Hän on juuri julkaissut tiedotteen, jolla yrittää kertoa ymmärtävänsä kansalaisten huolen ja järkytyksen. Oulussa on nimittäin juuri paljastunut jälleen neljä uutta alle 15-vuotiaisiin tyttöihin kohdistunutta seksuaalirikosepäilyä. Pääministerin tiedote on epätoivoinen yritys jakaa ymmärrystä syvän vihan vallassa oleville suomalaisille, joita Sipilä vielä reilu viikko sitten moitti vihapuheen levittämisestä. Nyt on hieman eri ääni kellossa, liekö syynä Keskustan romahtaneet kannatuslukemat Sipilän omassa vaalipiirissä.

Tiedotteessaan Sipilä toistaa kulunutta mantraa siitä, miten maahanmuuttajien on noudatettava Suomessa maan lakeja. Mikäli tämä riittäisi ratkaisuksi, niin kaikki rikollisuushan loppuisi maastamme jo huomenna näillä Sipilän mahtavilla lääkkeillä, kun kaikki alkaisivat vain noudattaa lakia. Valitettavasti pääministerin esittämät kehotukset eivät ole toimineet aiemminkaan, sillä esimerkiksi HS:n eilisen uutisen mukaan alaikäiset saavat edelleen jatkuvasti seksuaalisviritteisiä viestejä ulkomaalaistaustaisilta miehiltä.

Hallitus on tosiasiassa ulkomaalaisten seksuaalirikollisten edessä täysin kädetön. Tämä kävi ilmi sisäministeri Mykkäsen (kok.) antamasta vastauksesta Olli Immosen (ps.) tekemään kirjalliseen kysymykseen, jossa Immonen vaati hallitukselta toimia maahanmuuton aiheuttamien ongelmien, kuten lapsiin kohdistuneiden seksuaalirikosten lopettamiseksi. Vastauksessa ei esitetty lähestulkoon mitään konkreettista, kuin "maahanmuuttajien valistuksen kehittämistä vastaanottokeskuksissa". Sekä Mykkänen että Sipilä molemmat piiloutuvatkin poliisin ja oikeusjärjestelmän taakse. Heillä ei ole pienintäkään halua puuttua näiden kammottavien tapausten syihin, vaan he haluavat vain viranomaisten hoitavan surkean maahanmuuttopolitiikan seuraukset. On hallitukselta aivan turhaa kehuskella uudella lakimuutoksella, johon he alituisesti tässä yhteydessä viittaavat: ulkomaalaisrikollisten karkottamisesta tulee kyllä nopeampaa, mutta se ei lisää karkotusten määriä, tai juuri ennaltaehkäise vaikkapa lapsiin kohdistuvia seksuaalirikoksia. Sitäpaitsi Suomesta ylipäänsä karkotetaan aivan olematon määrä ulkomaalaisrikollisia, joita vankilat ovat pullollaan.

Nämä Keskustan ja Kokoomuksen sankarit eivät siis halua luvata suomalaisille lapsille turvallisempaa Suomea, eivätkä tehdä mitään tiukennuksia maahanmuuttopolitiikassa. Perussuomalaiset ovat esittäneet esimerkiksi turvapaikanhakijoiden liikkumisvapauden rajoittamista, päiväkoti- ja kouluvierailujen lopettamista, Suomen kansalaisuuden ehtojen kiristämistä sekä kansalaisuuden perumista ja niin edelleen. Keinoja siis on, mutta tahtoa ainoastaan Perussuomalaisilla.

Vieläköhän kaiken tämän jälkeen Uuden Suomen päätoimittaja Huusko on sitä mieltä, että kevään vaaleissa ei edelleenkään puhuta maahanmuutosta? Ilmastopolitiikallako Huusko ja poliitikot aikovat torjua raiskaukset, vai ovatko ne vain edelleenkin kurja maahanmuuton sivutuote, jota on vain kestettävä, koska "monikulttuurisuus on rikkaus" ja "kyllähän ne suomalaisetkin".
0

62

1050

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      onko meininki sama yhä vai pahempi?

    • Anonyymi

      Eino Körnölle tiedoksi sinne Pietarin trollitehtaalle.
      Suomea ei uhkaa maahanmuutto eikä maahanmuuttajat vaan ainoa uhka on sysipaska äärioikeistohallitus jonka asiaa sinäkin ajat.

      • Anonyymi

        moktar gubta ?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        moktar gubta ?

        Eikun Lestat


    • Anonyymi

      berner-Sipilä kyydit

      muista äänestää PS

    • Anonyymi

      Hyeenat helsinki

    • Anonyymi

      Mikään muuttunut?
      Annala vas. Huutaa ps tuskaa
      Tappaa pitää

    • Anonyymi

      134PS

    • Anonyymi

      Jo on persuilla taas teemat kunnallisvaaleihin.Pietarin ja Brysselin trollitehtailla vauhti kiihtyy ja veronmaksajien rahoilla kymmenet avustajat väsäävät tik-tok ym.-sontaa.Mieti mieluummin mitä kaikkea paskaa olette hallituksessa saaneet aikaan.Kun katsoo Orpon ja Purran toimintaa ministeriaitiossa niin ei voi kuin halveksia heitä.Vahingoniloisina ivahymyt naamalla loistaen puolustelevat rikkaiden paapomista ja köyhien päähän potkimista.Sairaita kai tuollaisten täytyy olla.

      • Anonyymi

        Vihreät vasemmistoliitto ja sosiaalidemokraatit ovat olleet monissa hallituksissa leikkaamassa mm Suomen lapsilta ja vanhuksilta. Samalla jakaneet miljardien tukipaketteja muihin maihin. Järkyttävää.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vihreät vasemmistoliitto ja sosiaalidemokraatit ovat olleet monissa hallituksissa leikkaamassa mm Suomen lapsilta ja vanhuksilta. Samalla jakaneet miljardien tukipaketteja muihin maihin. Järkyttävää.

        Enemmänkin olisi leikattu ellei vasemmisto, vihreät ja demarit olisi olleet hillitsemässä leikkauksia, kuten Orpon ja Sipilän hallitukset todistavat, persut eivät leikkauksia hillitse, leikkaavat itse onnesta soikeana kaikkein köyhimmiltä niin paljon kuin kerkeävät.


    • Anonyymi

      taksiraiskaukset MOT areena

    • Anonyymi

      yhdessä moktar gubta

    • Anonyymi

      vieläkin?

    • Anonyymi

      lue juhasta seuralehdestä

      googlaa vaan

    • Anonyymi

      Vihervassareiden ei tarvi muistaa tai tehdä asialle mitään, sillä persut suojelevat heitä raiskaajilta ja muistavat jokaisen raiskaajan pärstän, siksi vihervassarit voivat delegoida koko ongelman persujen hoidettavaksi ja keskittyä itse muihin asioihin, kaikkien kun ei kannata yrittää yksin tehdä kaikkea, tiimityöskentely on tärkeää myös politiikassa.

      • Anonyymi

        Persut suojelevat😂😂😂


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Persut suojelevat😂😂😂

        Ai, meinaatko ettei persut suojele naisia, miksi sitten möykkäävät koko asiasta?


    • Anonyymi

      Sipilä jeesustelee, raiskaukset jatkuvat
      Ainoahelmi
      Jenna Simula
      11.1.2019 20:35
      päivitetty 11.1.2019 20:35

      Pääministeri Juha Sipilä on sanojensa mukaan syvän inhon vallassa. Hän on juuri julkaissut tiedotteen, jolla yrittää kertoa ymmärtävänsä kansalaisten huolen ja järkytyksen. Oulussa on nimittäin juuri paljastunut jälleen neljä uutta alle 15-vuotiaisiin tyttöihin kohdistunutta seksuaalirikosepäilyä. Pääministerin tiedote on epätoivoinen yritys jakaa ymmärrystä syvän vihan vallassa oleville suomalaisille, joita Sipilä vielä reilu viikko sitten moitti vihapuheen levittämisestä. Nyt on hieman eri ääni kellossa, liekö syynä Keskustan romahtaneet kannatuslukemat Sipilän omassa vaalipiirissä.

      • Anonyymi

        Lesta sipilä jeesustelee sen minkä ehtii


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lesta sipilä jeesustelee sen minkä ehtii

        Persut vastaavasti naulaavat minkä ehtivät, vasarat vain heiluu.


    • Anonyymi

      mrrrrr

    • Anonyymi

      meininki jatkuu?

    • Anonyymi

      Sipilän emämunaus oli tarjota oma luxusasunto pakolaisille ja pitää Ruotsin vastainen raja auki 30 000 muslimipakolaiselle. Ensimmäinen Irakilainen oli Suomessa jo 5 h kuluttua Sipilän antaman lupauksen jälkeen.
      Toinen Oulun kepulaisten munaus oli ylistää Esikoto-hankkeen autuutta, jossa muslimitaustaisia partajullikoita kierrätettiin päiväkodeissa ja ala-asteen luokissa vastoin lasten vanhempien lupaa.

      • Anonyymi

        Kierrätettävien joukossa oli rikollusia, Oulun poliisi-taustaiset valtuutetut luulis kyllä tietävän.


      • Anonyymi

        Esikoto-hankkeen kiivas puolustaminen vei keskustapuolueelta uskottavuuden ja puolueen kannatus suorastaan romahti Oulussa.


    • Anonyymi

      eikös se raiskattu jonkun poliitikon sukulainen myös?

      politiikka puras omaa persettä

    • Anonyymi

      Mahanmuuttajat kuskailee TAKSEILLA SIPILÄÄ KEPULAISET MAKSAA LASKUN

      • Anonyymi

        Maahanmuuttajia tulee Suomeen nyt enemmän kuin ikinä, kiitos Orpon hallitukselle.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Maahanmuuttajia tulee Suomeen nyt enemmän kuin ikinä, kiitos Orpon hallitukselle.

        Tilauksen jätti Marinin hallitus.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tilauksen jätti Marinin hallitus.

        Marinin hallitus ei ole vallassa, Orpon hallitus on, joten Orpon hallitus suorittaa nyt.


    • Anonyymi

      käännä peruSSmulkero kellos oikeaan aikaan

    • Anonyymi

      muista mitä keskustalaiset asiaa ajoivat

    • Anonyymi

      mummot jo pannaan väkisin

      • Anonyymi

        ...hoitokotiin ja jätetään heitteille.


    • Anonyymi

      vanhukset nyt...

    • Anonyymi

      pppa

    • Anonyymi

      yhdessä sanoo moktar gubta

    • Anonyymi

      Kannattaa kuunnella Ilkka Vakkurin puheita YouTube sta.

      • Anonyymi

        Onko taas joku kiihko, joka tietää kaiken paremmin kuin muut?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko taas joku kiihko, joka tietää kaiken paremmin kuin muut?

        Homo!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Homo!

        Ai että homo kiihko? No enpä olisi arvannut että on vielä homokin. Onko Sebun porukkaa?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ai että homo kiihko? No enpä olisi arvannut että on vielä homokin. Onko Sebun porukkaa?

        Lespo!


      • Anonyymi

        Purra valittaa miten oppositio syyttää hallitusta, tosin keksii itse ensin syytöksen sanoen, "vaikuttaa siltä että...", ja sitten keksii jonkin syytöksen ja syyttää oppositiota siitä.

        Vihervassarit ovat olleet enimmäkseen statistin roolissa kepun ja kokoomuksen tehdessä tuhotöitään parikymmentä vuotta, ja tulostahan tuo tuhotyö on saanut aikaan, nyt on kiva syytellä vihervassareita kaikesta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Purra valittaa miten oppositio syyttää hallitusta, tosin keksii itse ensin syytöksen sanoen, "vaikuttaa siltä että...", ja sitten keksii jonkin syytöksen ja syyttää oppositiota siitä.

        Vihervassarit ovat olleet enimmäkseen statistin roolissa kepun ja kokoomuksen tehdessä tuhotöitään parikymmentä vuotta, ja tulostahan tuo tuhotyö on saanut aikaan, nyt on kiva syytellä vihervassareita kaikesta.

        Paukkuu pallit!


    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Pallit paukkuu!

    • Anonyymi

      dse

    • Anonyymi

      islam ja finlandia hymni

    • Anonyymi

      ota suihin sanoo kepu

    • Anonyymi

      Maahanmuutto on kokopersuuden hallinnon alla huippulukemissa.

    • Anonyymi

      Nämä Keskustan ja Kokoomuksen sankarit eivät siis halua luvata suomalaisille lapsille turvallisempaa Suomea, eivätkä tehdä mitään tiukennuksia maahanmuuttopolitiikassa. Perussuomalaiset ovat esittäneet esimerkiksi turvapaikanhakijoiden liikkumisvapauden rajoittamista, päiväkoti- ja kouluvierailujen lopettamista, Suomen kansalaisuuden ehtojen kiristämistä sekä kansalaisuuden perumista ja niin edelleen. Keinoja siis on, mutta tahtoa ainoastaan Perussuomalaisilla.

    • Anonyymi

      Siis nään.

    • Anonyymi

      Timo Soini jatkaa Sipilän politiikkaa?

    Ketjusta on poistettu 14 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      251
      4535
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      127
      2971
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      41
      2742
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      74
      1710
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      105
      1553
    6. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      20
      1451
    7. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      55
      1304
    8. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      92
      1216
    9. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      204
      1083
    10. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      47
      1075
    Aihe