Olen hankimassa H323:seeni uutta purjekertaa,
kannattaako hankkia täysi läpilattapurje vai vain kaksi ylimmäistä, Elvström tarjoaa myös läpilatta itseskuuttaavaa fokkaa, kokemukisa?
niin vielä, hupipurjehduksia ja ei tiukkapipoista pienimuotoista kilpailua
Läpilatat vai ei?
3
1043
Vastaukset
- JH
Läpilatat on hyvä ratkaisu vallankin matkapurjehdusta harrastavalle. Itselläni on ollut ne Senoritassa jo 6 vuotta. Purje on vastakäännöksissä rauhallisempi eikä lepata ja taitaa kestääkin pidempään. Iso istuu kohtalaisen hyvin lähes aina. Purjeen alasotto on helpompaa ja lazy-jacks'ien kanssa suorastaan helppoa.
'Tosi kilpailutarkoituksia' ajatellen läpilatat vievät (marginaalisesti) purjeen säätömahdollisuuksia, mikä ei minua ole isosti harmittanut. Sellaiseen käyttöön hyvä kompromissi voisi olla kaksi ylintä läpilattaa ja kaksi alinta pitkiä mutta ei ihan läpi.
Olen käyttänyt 5 v. itseskuuttaavaa fokkaa, jossa on kaksi lattaa: ylhäällä lyhyt ja puolessavälissä toinen läpilatta. Toimivat oikein hyvin: rauhoittavat ylimmän osan lepattamista kovalla tuulella ja fokkaan sai hieman lisää pintaakin yläosaan. Parempi kuin alkuperäinen lataton itseskuuttaava.
Hankaluus on, että fokkaa laskiessa ei purjetta voi taitella pussiin, kun latat ovat tiellä, vaan se pitää rullata makkaraksi. Lattoja ei viitsi joka kerta irroitella. Ehkä isopurjeen peitemateriaalista tehty alaliikin mittainen pussi olisi hyvä säilytystapa lattafokallekin.
Viime kesänä laitoin rullagenuan eteen, ja lattafokka ei tietenkään ole rullan kanssa kovin kätevä.- H323
Elvström tarjoaakin tällaista peitettä fokalle, voi olla aika mukava
- Waltti
Itse mietin samaa asiaa pitkään. Eri tahojen kanssa käymien keskustelujen jälkeen ostin läpilattaison, kaikki latat läpi meneviä.
Purjeen käyttäytymisestä ei ole vielä kertynyt mitään kokemusta.
Kysele eri purjemaakarien mielipiteitä, ne osaavat kyllä kertoa hyvät ja huonot puolet.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ensi kesänä
Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta663372Tukalaa kuumuutta
Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh453184Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.
Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa1222688- 432538
- 311953
Okei, myönnetään,
Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘271860- 481636
Mihin hävisi
Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä861487- 391330
- 821199