Sairastavuus porissa

Anonyymi-ap

Ei ole ihme että sairastelu on yleistä kun katsoo katukuvaa ja lehtien palstoilla ja telkkarin ohjelmia, ylipaino näkyy kaikessa. Ihmiset ovat ihan hukassa elämänhallinta kanssa, sähkömoottorien avulla liikutaan, puhelin annetaan 1 vuotiaalle ja siinä pysyy, koulupäivät, myöhemmin aikuisena. Liikuntaa harrastetaan hyvin vähän. Sitten ei nuoren keho ei saa liikettä jota tarvitaan luuston tukemiseen lihaksien kasvuun. Syödään pikkuvauvasta jotain valmis tuubeista, sitten viedään pikaruokapaikkohin kun pystyy istumaan lastentuoleissa. Murrosikäiset vetää energiajuomia ja muuta tyhjiä kaloreita ruokatunnilla. Kunnon ruokaa ei laiteta kotona vaan kalliita eineksiä. Kaikenkaikkiaan tulee olemaan sairaimmat sukupolvet nyt 30 vuotiaat ja sitä nuoremmat. Työssäolovuosia on toivottu lisää mutta ei nykyiset ihmiset tee yhtään pidempiä työvuosia näillä kilolla ja kunnolla. Elämän mielekkyys tuntuu olevan velttoilu, ja jatkuva syöminen ja juominen. Kaupoissa energiajuomia metritolkulla hyllyillä. Sen lisäksi kaljat ja viinit, karkit ja sipsit. Sitä varten pitää kauppojen olla hehtaarihalleja.

23

239

    Vastaukset 23

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Oon huomannut, että Porissa on poikkeuksellisen paljon lihavia, rumia, päihdeongelmaisia ja kehitysvammaisia ihmisiä.

      Olen liikkunut Suomessa paljon eikä missään muualla edellä mainitut ryhmät korostu yhtä voimakkaasti. Ei anna hyvää kuvaa Porista. No, kai se on ihan todenmukainen kuva silti.

      • Anonyymi

        Nää samat vajaat on myös pomoina työpaikoilla, käy joskus paikallisissa virastoissa lurkkaamassa niin näet kunnon vajakkeja.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nää samat vajaat on myös pomoina työpaikoilla, käy joskus paikallisissa virastoissa lurkkaamassa niin näet kunnon vajakkeja.

        Pahempaa on vapaaehtoisjärjestöissä, niihin on pahimmat nuppivikaiset luoneet omia narsistisia imperiumejaan.
        Urheiluseurat ja uskonnolliset yhdistykset näin ensimmäisinä tulee mieleen, unohtamatta tietenkään Kaupungin virastoja :D


    • Anonyymi00005

      Suuri syyllinen ylipainoon, liikkumattomuuteen, apatiaan ja sairasteluihin on Porin kaupungin psykiatrian poliklinikka, joka syöttää jo alakouluikäisistä alkaen erittäin terveydelle haitallisia aivomyrkkyjä. Tämä näkyy kstukuvassa riehumisena, agressiivisuutena, tuhopolttoina, itsetuhoisuutena, vandalismina ja pahimmillaan itsemurhina kaiken päätteeksi. Tämä on joka päivä nähtävissä, joka päivä kuultavissa ja luettavissa julkaisuista ja raporteista, mutta jostain syystä sitä ei haluta ymmärtää, tai oikeammin kielletään sen ymmärtäminen koska liian suuresta ja pelottavasta asiasta kysymys.

      • Anonyymi00007

        Lisänä rokassa mönkjällä meluavat Kristukset, ilman ammattiapua tietenkin


      • Anonyymi00013
        Anonyymi00007 kirjoitti:

        Lisänä rokassa mönkjällä meluavat Kristukset, ilman ammattiapua tietenkin

        LÄÄKKEET ⚠️💊💊💊


    • Anonyymi00006

      Psykiatri tappaa talossa ja puutarhassa, soittaa jopa ensin.

      • Anonyymi00008

        Saitko reseptin Doctor Raidilta?


    • Anonyymi00009

      Minä en saa reseptejä, enkä käy lääkäreissä. Terveyttään ei kannata vaarantaa.

    • Anonyymi00010

      Kun varttuneen ihmisen suurin saavutus on naljailla nuorille netissä, se kertoo enemmän kirjoittajasta kuin nuorista. Kunnioitusta ei ansaita iällä, vaan omalla käytöksellä.

      • Anonyymi00011

        Ap todennäköisesti narsistinen pulla


      • Anonyymi00014

        Kuka tarvitsee mielenvikaisten kunnioituksen? Yhdentekeviä ihmisiä eikä niiden päässä liiku muutenkaan mitään tervettä, joten se siitä.


      • Anonyymi00019
        Anonyymi00014 kirjoitti:

        Kuka tarvitsee mielenvikaisten kunnioituksen? Yhdentekeviä ihmisiä eikä niiden päässä liiku muutenkaan mitään tervettä, joten se siitä.

        määrität ihmisen painon mukaan, täysin tuntemattoman henkilön josta et tiedä mitään

        se kertoo sinun olevan kallu


    • Anonyymi00015

      Kyllä nuoret on nykyään todella törkeän ylimielisiä ja kielenkäyttöä, v....u kuluu tosi usen

      Ajo tyyli on sitten mopo, skuutti, mönkijä, auto
      aina talla pohjassa, puhelin kädessä

      päivittäin joku ojassa, ajanut tolppaan, toisen kanssa kolari, metsään ajaneita niin että puita, poikki, ei ihan muuten helpolla mene

      milloin on itse ajaja loukkaantunut, milloin kaverit kyydissä, moni menehtynyt

      aina on syy jossain muussa kun ajajassa, on huonot kelit, joita ei ole ottanut
      huomioon,
      Yleensä ylimielinen ote liikennesäännöistä
      kavereille näyttäminen
      puhelimen käyttö ajan aikana

      Kalliiksi tulee yhteiskunnalla, poliisi, ambulanssi, sairaala reissut, loppuelämän invalidi ja aivovammat, vai poissa, toisten hoidettavana

      • Anonyymi00016

        vika on kotona, vanhemmat koppiin


    • Anonyymi00017

      Saadaanpa nähdä että ikäluokka joka on nyt 30-45, sen porukan kuolinikä tulee olemaan melko matala. Sanoisin että hyvä jos kuuttakymppiä näkee.

      • Anonyymi00018

        Tulis sota ja nälänhätä, niin loppuis tämä jatkuva syöminen ja juominen.


      • Anonyymi00020
        Anonyymi00018 kirjoitti:

        Tulis sota ja nälänhätä, niin loppuis tämä jatkuva syöminen ja juominen.

        mutta sinähän leijailisit sen kaiken yläpuolella edelleen


      • Anonyymi00021
        Anonyymi00020 kirjoitti:

        mutta sinähän leijailisit sen kaiken yläpuolella edelleen

        luodit ei osu narsisteihin


      • Anonyymi00022
        UUSI
        Anonyymi00018 kirjoitti:

        Tulis sota ja nälänhätä, niin loppuis tämä jatkuva syöminen ja juominen.

        Katukuva kaunistuisi, kun kaikki olis laihoja, ja kauniita.


      • Anonyymi00023
        UUSI
        Anonyymi00022 kirjoitti:

        Katukuva kaunistuisi, kun kaikki olis laihoja, ja kauniita.

        Päästäisi helpommalla, kun sinivihreäksi leimatut vitivalkoiset selluliittidilaardit leikkaisi sen sinisen tukkansa pois ja pitäisi yököttävät tatulointinsa piilossa julkisilla paikoilla. Ei lihavuuden tarvitse näyttää yököttävältä, se voi näyttää myös normaalilta.


      • Anonyymi00024
        UUSI
        Anonyymi00023 kirjoitti:

        Päästäisi helpommalla, kun sinivihreäksi leimatut vitivalkoiset selluliittidilaardit leikkaisi sen sinisen tukkansa pois ja pitäisi yököttävät tatulointinsa piilossa julkisilla paikoilla. Ei lihavuuden tarvitse näyttää yököttävältä, se voi näyttää myös normaalilta.

        Tahdot nuo selluliittilaardit kaljuiksi? Se vasta olisikin näky.


    • Anonyymi00025
      UUSI

      Pori tarkoittaa viroksi kuraa.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      177
      1600
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      105
      807
    3. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      735
    4. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      203
      608
    5. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      128
      561
    6. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      48
      546
    7. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      50
      528
    8. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      37
      526
    9. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      15
      510
    10. toivottavasti kohta jo kohdataan

      😍😍😍😍😍 sinua olen odottanut varmasti koko elämäni
      Ikävä
      25
      493
    Aihe