Kaislikossa Suhisee

Astu sisään iki-ihanan lastenkirjan vallattomaan ja värikkääseen tarinaan. Näytelmä kertoo joenvarren hassuista eläimistä, jotka käyttäytyvät ihmisten tapaan: pukeutuvat vaatteisiin, asuvat taloissa, juovat teetä ja kaahaavat ylinopeutta. Tarinan keskiössä seikkailee tiukasti omaa napaansa tuijottava Konna sekä juuri ensimmäiseen omaan koloonsa muuttanut ujo Myyrä. Konnan vauhdikas elämäntyyli aiheuttaa ristiriitoja muutoin rauhallisessa ja idyllisessä ympäristössä, jossa asustavat muun muassa viisas Mäyrä, kirjoja ja seikkailuja rakastava Vesirotta sekä ruuhkavuosiaan viettävä Saukko.
Kati Kaartisen hieno sovitus tuo yli 100-vuotta vanhan klassikon vauhdikkaasti 2000-luvulle. Koko perheen näytelmä Kaislikossa suhisee tarjoilee hervotonta sanailua, ratkiriemukkaita hahmoja, mutta myös tärkeän sanoman ystävyyden merkityksestä sekä toisten kanssaolijoiden huomioimisesta.
Perustuu skottilaiseen Kaislikossa suhisee -lastenkirjaan (The Wind in the Willows, 1908).
Hyppää neuvokkaan Vesirotan, suloisen Myyrän ja vauhtihirmun Konnan kanssa seikkailuun, jossa ystävyys ja rohkeus punnitaan!
Ensi-ilta 13.4.2024
Viimeinen esitys 19.10.2024!

Käsikirjoitus Kati Kaartinen
Ohjaus Janne Jämsä
Lavastus Mirja Ryytty
Puvustus ja piirretty kuvitus Emmi Laitinen
Tarpeisto Misa Turunen ja Mirja Ryytty
Valot Marko Etelärinne
Äänet Jussi Heiskanen
Kampausten ja maskien suunnittelu Miia Immonen
Alkuperäisteos Kenneth Grahame
Oikeudet Nordic Drama Corner
Arvioitu kesto 1 tunti 50 minuuttia sisältäen 20 minuutin väliajan.

Rooleissa Pekka Johansson, Jukka-Pekka Löhönen, Pietari Pentikäinen, Saara Saastamoinen, Marja Sundgrén ja Ville-Veikko Valtanen.
069
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Astu sisään iki-ihanan lastenkirjan vallattomaan ja värikkääseen tarinaan. Näytelmä kertoo joenvarren hassuista eläimistä, jotka käyttäytyvät ihmisten tapaan: pukeutuvat vaatteisiin, asuvat taloissa, juovat teetä ja kaahaavat ylinopeutta. Tarinan keskiössä seikkailee tiukasti omaa napaansa tuijottava Konna sekä juuri ensimmäiseen omaan koloonsa muuttanut ujo Myyrä. Konnan vauhdikas elämäntyyli aiheuttaa ristiriitoja muutoin rauhallisessa ja idyllisessä ympäristössä, jossa asustavat muun muassa viisas Mäyrä, kirjoja ja seikkailuja rakastava Vesirotta sekä ruuhkavuosiaan viettävä Saukko.
Kati Kaartisen hieno sovitus tuo yli 100-vuotta vanhan klassikon vauhdikkaasti 2000-luvulle. Koko perheen näytelmä Kaislikossa suhisee tarjoilee hervotonta sanailua, ratkiriemukkaita hahmoja, mutta myös tärkeän sanoman ystävyyden merkityksestä sekä toisten kanssaolijoiden huomioimisesta.
Perustuu skottilaiseen Kaislikossa suhisee -lastenkirjaan (The Wind in the Willows, 1908).
Hyppää neuvokkaan Vesirotan, suloisen Myyrän ja vauhtihirmun Konnan kanssa seikkailuun, jossa ystävyys ja rohkeus punnitaan!
Ensi-ilta 13.4.2024
Viimeinen esitys 19.10.2024!

Käsikirjoitus Kati Kaartinen
Ohjaus Janne Jämsä
Lavastus Mirja Ryytty
Puvustus ja piirretty kuvitus Emmi Laitinen
Tarpeisto Misa Turunen ja Mirja Ryytty
Valot Marko Etelärinne
Äänet Jussi Heiskanen
Kampausten ja maskien suunnittelu Miia Immonen
Alkuperäisteos Kenneth Grahame
Oikeudet Nordic Drama Corner
Arvioitu kesto 1 tunti 50 minuuttia sisältäen 20 minuutin väliajan.

Rooleissa Pekka Johansson, Jukka-Pekka Löhönen, Pietari Pentikäinen, Saara Saastamoinen, Marja Sundgrén ja Ville-Veikko Valtanen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu