Näin susta unta mies

Jälleennäkeminen oli kaunis. Katseemme kohdatessa oli selvää ettei kumpikaan halunnut riidellä vaan aloittaa tutustumisen alusta toista kunnioittaen. Sanoja ei tarvittu.
22360
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Yök

Äänestä
  • Onko sinustakin tämä naisena esiintyvän äijän panetus hieman etovaa luettavaa?

    Äänestä

Toimitaan tämän unen mukaan. ☺️

Äänestä

Unet on unia. Se jälleenkohtaaminen saattaisi olla vähemmän kaunis todellisuudessa. Kenties tuo uni näytti sinulle sen puolen siitä kohtaamisesta, minkä sinä toivoisit sen olevan. Se alitajunta. Se vaikuttaa myös uniin.

Äänestä

Kun näemme seuraavan kerran, hymyilen ja sanon: "Ihana nähdä sinuakin pitkästä aikaa."

Äänestä
  • Ihan samoin olen päättänyt sanoa kaivatulleni, miehelle. Tai jollain sanoilla osoittaa, että näkeminen on tärkeää ja kivaa. sivusta naiselta

    Äänestä

👋❤️❤️❤️

Äänestä

Miksi riitely edes olisi vaihtoehto? 🫤 Outo asetelma.

Äänestä
  • Jos ne on riidoissa eronneet? Tuota minäkin ihmettelin. Sivullinen

    Äänestä

  • Jospa tämä nainen jonka puolesta mies unelmoi on ”vähän” vastahakoinen, eli tarvitsee aikaa, erotomaanille asumusero ns

    Äänestä

Jos hänet kohtaan, en ole näkevinäänkään. Vetoan siihen että lasit jäi kotiin.

Äänestä

en nää mitään.

Äänestä

onko A-mies ?

Äänestä
  • Yritätkö kantaa luun suututtamiesi ihmisten eteen? Siltä tämä näyttää, kirjainexperttinen

    Äänestä

  • Miksi tunget tuota joka aloitukseen. Kaikki kuulostaa samalle täällä.

    Äänestä

Kiva uni. Jotain sellaista on itsellä ollut haaveissa ihan valveillakin.
Mutta todellisuus kutsuu, ja tässä todellisuudessa on hyvästit sanottu ja vielä jyrkät sellaiset.

Äänestä

Miksi täällä jotkut kaipaa ja samaan aikaan puhutaan riitelemisestä. Outoa on.

Äänestä

Höpö höpö...

Äänestä
  • Tarkenna mikä tässä miehen lirkuttelussa oli sitä höpöhöpöä, tuota sisältääkin vielä kerkiät

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Tarkenna mikä tässä miehen lirkuttelussa oli sitä höpöhöpöä, tuota sisältääkin vielä kerkiät

    Sisältöä*

    Äänestä

Juna meni

Äänestä
  • Uusia tulee. sivusta

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Jälleennäkeminen oli kaunis. Katseemme kohdatessa oli selvää ettei kumpikaan halunnut riidellä vaan aloittaa tutustumisen alusta toista kunnioittaen. Sanoja ei tarvittu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu