Vai ei ottanut Perussuomalainen Ministeri ylä-savolaisia vastaan, vaikka oli aika varattu. Nyt on kyllä aihetta epäillä hänen luotettavuuttaan, taitaa olla samanlainen kuten Iisalmen perussuomalaiset, kirjoittavat ja puhuvat täyttä paskaa sekä valehtelevat. Ei ääniä seuraavissa vaaleissa!
Perusssuomalaiset.
Anonyymi-ap
13510
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Kyllä se näyttää tältäkin aloittajalta taas koville ottavan, kun persu veikin naisen häneltä.
Percel ei saa mitää
Tuskin on nämä Iisalmen kaupungin lähettiläät mitään aikaa edes varanneet. Hallituksen ja valtuuston puheenjohtajat toimivat periaatteella puhetta riittää, mutta tekoja ei niinkään. Ja sama pätee kaupunginjohtoonkin…
Petosjytky. Lupaukset petettiin, laikataan köyhiltä ja työntekijöiltä vaikka muuta luvattiin #petturipurra.
Olihan se selvää, kun kyseessä on äärioikeisto puolue. Onneksi en äänestänyt heitä, enkä tule ikinä äänestämään.
Huhu Etelä-Suomesta kertoo, että Ministeri ei halunnut vastaan ottaa koko lähetystöä, koska mukana oli eräs persu. Ilmankos ei näkynyt yhteiskuvassa.
Tämä persun menettely vahvistaa sen huhun, että he määrätietoisesti haluavat yöpäivystyksen lopetettavan Iisalmesta ja Varkaudesta. Kuvassa olo olisi pilannut koko sen päivän lehden.
Suomessa ei ole äärioikeistoa nähtykään sen jälkeen kun Saksalaiset lähti.
Koko tämä Kelan sivuilta löytyvä avustusten määrä on kästtämätön. Tämä on lähempänä kommunismia kuin oikeistolaisuutta.
Katsokaapa Kelan sivuilta mitä avustuksia on saatavana, lista on käsittämättömän pitkä.
Sen lisäksi päätökset ovat toiselle eduksi ja toiselle kielteisiä samanlaisissakin tapauksissa.
Äänestäjäkuntaa haalitaan puolueen kasvattamiseksi mitä erilaisilla avustuksilla ja organisaatioilla.
Täällä on kyllä varaa ylläpitää käsittämätöntä virkamiesjoukkoa eri asioiden valvomiseen.
Taksikyytejä korvataan virkistymisen varjolla osalle kansalaisia. Taksikuskien kanssa yhteisymmärryksessä tuttavat ja sukulaiset käyttävät näitä hyväkseen. Taksi Alkon pihassa on tuttu näky näiden jalkansa juoneiden virkistymisreissuihin. Samoin pitemmälle suuntautuvat kauppareissut.
Moneen naurettavaan asiaan täytyy hakea lupa. Yksi esimerkki on että omasta järvvenrannastaan saa viikatoida kaisloja, mutta polkumyllyllä, eli koneellisella niitolla ei sitten saakaan ( kyseessä ei siis ole ruoppaus ).
Näiden "virkamiesten" käyttäytyminen puhelimessa, jos onnistuu langan päähän saamaan, on ylimielistä ja omia virheitään he eivät myönnä.
Heidän Suomen kielen ymmärtämisensä on samalla tasolla kuin monen maahanmuuttajan.
Kielitaidoton mamu meni Upinniemen varuskunta-alueelle irtiolevan koiran kanssa joka kävi sotilaspoliisin kimppuun. Koira ammuttiin. Mitä tämä mamu teki varuskunta-alueella irrallaan olevan koiran kanssa ? Oliko koira opetettu käymään käteen kiinni.
Persut on oikeassa kun vaativat mamuilta Suomen kielen oppimista. Kielitaidottomuuden suojamuurin takana tehdään rikoksia.
Avustusten perusteita tarkistetaan ja ensi vuoden alusta osa muuttuu.
Perceiden ministeri Juuso valehteli, että Iisalmen yöpäivystyksen piirissä asuu 20.000 asukasta kun todellinen luku on n. 50.000
Siihen ei ole enää pitkä aika kun voidaan sanoa, että edellinen hallitus jne... Ja ministeri Juuso tekee sitä mitä Purra sanoo...
Persut luulevat saavansa lisä äänestäjiä matuista, unohtivat vain sen , että heillä ei ole äänioikeutta.
Olis pitänyt olla valtuuskunnan johtajana Jooko!