Ei se aina riitä vaik ois kuinka paljon antamaan itsestään. En mä pidempi aikaista parisuhdetta nää muiden kaa :), kyllä se alussa on hauskaa, mut haluun ihmisen jonka kaa se on kivaa 24/7. En oo koskaan tuntenut et kukaan nainen saa mua näin hulluks ja mun oloa näin hyväks, mut oot tehnyt valintasi, ja oot ilmeisesti täysin rakastunut sun poikaystävääs. Ja mun vaa pitää hyväksyä se ja kunnioittaa sun suhdetta ja toivoa et oot onnellinen ja toinen ihminen kohtelee sua hyvin, arvostaa sua ja rakastais ees 10% niistä tunteista mitä mä koen sua kohtaan.
Oon täysin yksin tässä maailmassa, ja välil se hajottaa mun päätä tosi paljon ja saa mut tunteen oloni tosi epätoivoseks. Kuvittelet et oot yks vaan "muista", mut et tiedä mitä merkkaat mulle, sä tiedä miten erityinen oot, miten sussa on jotain tosi kaunista, kauniimpaa kuin muissa, jopa maagista.
Voisinpa vaa sanoa et oot vaa fyysisesti mun unelmien kumppani.. mut sä oot sitä monella muullakin tasolla. Persoonaltas, energialtas ja muuten.. niin ihana ihminen, just munlainen. Sellasel selittämättömällä tavalla niin ihana ja turvallinen, rakastettava.
Kirjoittaisin sulle henkilökohtaisesti ,mutta tuntuu että et kaipaa multa näitä rakkauskirjeitä, joten kirjoitan tänne sit. Ehkä päiväkirjaan joku päivä. No toivon, että oot onnelline, ja sua ei kaltoinkohdella tai satuteta tai mitään muuta ikävää.
Mä en luota ihmisiin ja tiedän pahuuden joihin he ovat kykeneviä, sua en koskaan satuttais, loukkais tai mitenkää vahingoittaisi. Hellästi rakastaisin koko sydämellä, jos se olisi sallittua. Toisin sulle kaiken mitä haluut ja enemmän, sä olisit mulle tärkein ja rakkain, ja olisin lojaali vain sulle. <3 Ehkä onnellisuutta ei oo sit tehty mulle.
Sulla on avain mun sydämeen ja en tiedä onko sitä kellään muulla. Edes 7,8 miljardista ihmisestä en menis takuuseen. Ehkä onnellisuutta ei oo vaan tarkoitettu mulle ja tämä tarina on traaginen loppuun asti. Mietin vaan, mitä jos olisin alusta asti kuunnellut mun sydäntä täysillä ja oisin vaa .. edistänyt asioita meidän välillä nopeammin? Oltaisko me nyt yhdessä.. ja asiat ois normaalimmin ja paremmin.. sanoit mulle, että mun pitäis kuunnella mun sydäntä ja niin mä tein.
Se sykkii vaan sulle. Ainoastaan sulle, ainoastaan sunkaa oon onnellinen oikeesti, mut sun onni on mulle tärkein niin oon valmis riutuun täs kivus vaik ikuisesti, jos et oikeesti olisi onnellinen mun kaa, vaik antasin kaikkeni? Jos en vaan riitä sulle.. niin haluun et ainakin sä oot onnellinen ihmisen kaa joka saa sut onnelliseks, vaik se sattuu, että se en ole minä. Se sattuu kun ei pysty tekeen toista onnelliseks vaik yrittäis kaikkensa. </3
Oon täysin yksin tässä maailmassa, ja välil se hajottaa mun päätä tosi paljon ja saa mut tunteen oloni tosi epätoivoseks. Kuvittelet et oot yks vaan "muista", mut et tiedä mitä merkkaat mulle, sä tiedä miten erityinen oot, miten sussa on jotain tosi kaunista, kauniimpaa kuin muissa, jopa maagista.
Voisinpa vaa sanoa et oot vaa fyysisesti mun unelmien kumppani.. mut sä oot sitä monella muullakin tasolla. Persoonaltas, energialtas ja muuten.. niin ihana ihminen, just munlainen. Sellasel selittämättömällä tavalla niin ihana ja turvallinen, rakastettava.
Kirjoittaisin sulle henkilökohtaisesti ,mutta tuntuu että et kaipaa multa näitä rakkauskirjeitä, joten kirjoitan tänne sit. Ehkä päiväkirjaan joku päivä. No toivon, että oot onnelline, ja sua ei kaltoinkohdella tai satuteta tai mitään muuta ikävää.
Mä en luota ihmisiin ja tiedän pahuuden joihin he ovat kykeneviä, sua en koskaan satuttais, loukkais tai mitenkää vahingoittaisi. Hellästi rakastaisin koko sydämellä, jos se olisi sallittua. Toisin sulle kaiken mitä haluut ja enemmän, sä olisit mulle tärkein ja rakkain, ja olisin lojaali vain sulle. <3 Ehkä onnellisuutta ei oo sit tehty mulle.
Sulla on avain mun sydämeen ja en tiedä onko sitä kellään muulla. Edes 7,8 miljardista ihmisestä en menis takuuseen. Ehkä onnellisuutta ei oo vaan tarkoitettu mulle ja tämä tarina on traaginen loppuun asti. Mietin vaan, mitä jos olisin alusta asti kuunnellut mun sydäntä täysillä ja oisin vaa .. edistänyt asioita meidän välillä nopeammin? Oltaisko me nyt yhdessä.. ja asiat ois normaalimmin ja paremmin.. sanoit mulle, että mun pitäis kuunnella mun sydäntä ja niin mä tein.
Se sykkii vaan sulle. Ainoastaan sulle, ainoastaan sunkaa oon onnellinen oikeesti, mut sun onni on mulle tärkein niin oon valmis riutuun täs kivus vaik ikuisesti, jos et oikeesti olisi onnellinen mun kaa, vaik antasin kaikkeni? Jos en vaan riitä sulle.. niin haluun et ainakin sä oot onnellinen ihmisen kaa joka saa sut onnelliseks, vaik se sattuu, että se en ole minä. Se sattuu kun ei pysty tekeen toista onnelliseks vaik yrittäis kaikkensa. </3
Vastaukset 7
Vanhimmat
Edelleen erittäin hämmentävä fiilis
kuin hyvin nää osuu ja kolahtaa tänne. </3
Tässä on liikaa tunnistettavia asioita. Jopa sellaisia, joita olen itse kirjoitellut tänne. 💔Voisitko kertoa milloin puhuimme viimeksi irl? Ja kerro myös jotain mistä vain sinä ja minä keskustelimme.
Minä sitten vastaan itselleni.
Minä kerroin sinulle ap tuon 24/7 jutun. Sinä vastasit siihen, ettei elämä ole aina pelkkää ruusuilla tanssimista.
En usko et hän tääl käy tai lukee näitä : D
Oon myös jutellu hänelle jo :P, kunhan tänne avauduin jos joku pystyis samaistuun näihin tuntemuksiin ja ajatuksiin, saisi vertaistukea tai pystyisi ymmärtämään mun ajatuksia ja tunteita.. Ja siitä on tosi pitkä aika kun nähtiin viimeks irl.
Ootko varma? Tuo teksti kuulostaa ihan kuin suoraan meidän kahden väliseltä keskustelusta. Olemmeko nähneet viimeksi reilusti yli 10 v sitten?
Jos hän Mies kirjoittaisi suoraan, olisin enemmän kuin onnellinen. ( Vaikka jonkun kaverin mukaan laittaisi minulle ..)
Joskus epäilen ettei hän uskoo minun olevan ihastunut, yritän sen aina paremmin näyttää siis.
Onhan hänen pakko edes aavistaa kuinka asia on!
Me tulemme näkemään nyt syksyn mittaan useinkin. Hänestä riippuu kuinka eteneminen sujuu. Itselläni ei ole mitään sitä vastaan että hän lähestyisi viimeinkin, olemmehan jo ihan aikuisia ihmisiä. Näemme tässä yhdessä ja samassa paikassa aina. Minua ei haittaa jos lähestyy, vaikka siellä onkin muita ihmisiä!
Ei ole kyse työkaverista eikä olla varattuja!
Enkä ole myöskään ajatellut kenenkään muun kanssa olla suhteessa enää tässä elämässä, jos meistä ei jostain syystä tulisikaan mitään.
- Se Aikuinen nainen
Jos vertaisajatuksia kaipaat, niin täältä löytyy. Samankaltainen tarina, mutta toisesta näkökulmasta. Menee ehkä jonkin verran ohi aiheen, mutta menköön.
Olen itse suhteessa, mutta henkilökohtaista sisäistä, syvintä onneani varjostaa toinen mies.
Olen päällepäin onnellinen tässä hetkessä, minulta ei puutu mitään. Sitä itselleni uskottelen. On meillä ollut todella vaikeaakin, ollaan yhdessä selvitty ihan kaikesta mitä elämä eteen voi heittää, opittu kantapään kautta miten toista kuuluu rakastaa.
Tiedän että mieheni rakastaa minua enemmän kuin mitään tässä maailmassa., ja sydämeni täyttää valtava häpeä ja tuska siitä etten ole hänen arvoisensa, vaikka samaan aikaan hän on itse toiminut tavoilla, jotka ovat saaneet minut tuntemaan itseni niin petetyksi, tyhmäksi, arvottomaksi.
Tässä viimeisten vuosien aikana elämä on ollut sellaista kriisiä että en enää tiedä mihin pitää uskoa. Mihin voi luottaa. Kuuluuko minun sittenkin elää yksin, sillä en jaksa enää itkeä? Itken kuitenkin, myös tätä kirjoittaessa.
Tämä toinen mies on taas nuoruuden rakkaus. Jos sitä sellaiseksi voi kutsua. Hänen kohdallaan tein "virheen", ja sain häneltä säkillisen suolaa haavoihini. Olen edelleen siitä hänelle vähän katkera, kuinka hänestä sen jälkeen tuli niin lapsellinen toisen tunteilla leikkijä. Olen varmaan hölmö, kun "roikun" hänessä vuosikaudesta toiseen.
Hän on mielestäni ärsyttävän sulkeutunut, tai ainakin kuvittelee olevansa salaperäinen. Yritän lähestyä, mutta minusta tuntuu että hän samantien pakenee. Minua turhauttaa, kun en saa hänestä mitään otetta. Ja ehkä se on se todellinen syy mikä hänessä kiehtoo.
Se mausteisempi versio sitten, se "harha" jossa itse elän, se josta kärsin: Koen hänen kanssaan jotain selittämätöntä yhteyttä. Muistan, että hänen energiansa tuntui tutulta, lämpimältä, turvalliselta, kun ensikerran suudeltiin ja oltiin lähekkäin. Rakastuin häneen ensi silmäyksellä, ja tämäkin tapahtui ihan sattumalta. Tiedän että silloin hän halusi minut, minä halusin hänet, mutta jostain syystä emme koskaan päätyneet virallisesti yhteen. Olimme molemmat tosi ujoja, valtavien tunteiden vallassa, näimme kuitenkin satunnaisesti.
Vuosien mittaan on ollut pitkiäkin aikoja, kun en ole miettinyt häntä. Ensin mietin häntä aina silloin, kun olin onneton. Mietin häntä lopulta myös silloin, kun olin onnellinen. Koen häneen jotain selittämätöntä yhteyttä, josta olen hänelle avannut vain pienen pienen osan. Luulen että hän pitäisi minua aivan sekopäänä, jos tietäisi oikean totuuden. Välillä minusta tuntuu, kuin kävisin hänen kanssaan telepaattista keskustelua. Minusta tuntuu että se mitä hän antaa irl, ei vastaa sitä mitä hänen sielunsa minulle puhuu. Hän puhuu kanssani musiikin kautta, saan merkkejä yhteydestämme myös lukuisilla muilla tavoilla.
Tavallaan sekin on antanut itselleni vahvistusta siitä, että en ehkä olekaan niin sekaisin kuin kuvittelen olevani. Olen ehkä vain henkisesti korkeammalla tietoisuuden tasolla kuin hän. En todellakaan tiedä uskooko hän tällaiseen "hömppään", mutta itse vahvasti uskon. :D
Näen hänestä unia, joskus voin kutsua häntä uneen tapaamaan minua. Koen häneen valtavaa seksuaalista vetovoimaa,, sellaista jota en ole koskaan ennen tuntenut kenenkään muun kanssa. Hän on kuin henkimaailman olento, jonka voin kutsua viereeni lohduttamaan. Voin tuntea hänen energiansa satojen kilometrien päästä... Kuulostaa harhaiselta, mutta yritän pitää tässä myös järjen mukana, ja mennä sen faktatiedon mukana, mitä oikeassa elämässä tapahtuu minun ja hänen välisessä kommunikoinnissa.
En pääse lähelle. Luovutin. Ei ole kuitenkaan päivääkään ettenkö häntä ajattelisi.
Ehkä jonain päivänä saan selityksen tälle kaikelle. Viimeistään sitten, kun päiväni päättyvät ja pääsen selvittämään olenko tehnyt sielujensopimuksen hänen kanssaan. Haluaisin enemmän kuin mitään, tietää mikä on hänen merkityksensä elämässäni. Kuuluuko meidän olla yhdessä tässä elämässä ja varmaan seuraavissakin, aina ja ikuisesti? Kuuluiko meidän löytää toisemme? Olemmeko yksi ja sama? :)
T. Ikuisesti epätietoinen 🩷