Olen jännittynyt ja samalla hieman onnellinenkin. Olen pitkästä aikaa tavannut ihmisen jonka kanssa kaikki asiat jotenkin menee yksiin, ajatukset ja mielenkiinnot yms. Olemme tavanneet ja tuntustuneet useamman kerran ja nyt taidan olla valmis antamaan itselleni luvan hyppäämään johonkin, en tiedä mihin mutta tunnen oloni nyt rauhalliseksi pitkään aikaan ja varmaksi. Seesteiseksi myös kun ei enää tarvitse etsiä ja olla epävarma että löytääkö enää mahdollista rakkautta, kun se voi olla ja ehkä on tässä. En puhu pitkään aikaan vielä rakkaudesta mutta, kiinnostuksesta ja ihastuksesta, tuntuu että nyt olisi hyvä olla ja se loppuelämän kumppani mahdollisesti.
Olen helpottunut
Anonyymi-ap
2271
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Mulla on samanlainen tunne mun ihmisestäni, rakkaastani😘😍 on hän sellanen pakkaus!
Samaa mietin myös 😍