SCC meni täysin perseelleen, Rautakaupan keskittymä samoin, Ratasairaalaa ei sitten tullutkaan, Lukiohanke Myllymäkeen kaatui omaan mahdottomuuteensa, HAMKia yritetään epätoivoisesti tyrkätä linja-autoaseman seudulle, Aulangon Luxus-huvilat eivät ole vieläkään valmistuneet Pekolantien varteen rantaryteikköön kaupungin Golf-yhteisöltä ostamalleen tontille, Ruusulaaksoon piti tulla 80 kpl siirtolapuutarhamökkejä, 10 tuli ja miljoonia maksanut infra, Engelin ranta ja siinä puuhasteleet rahastivat kaupunkia palkka ym. kustannuksilla vuosia, sekin hanke kaatui. Näitä floppejahan on lisääkin vaikka kuinka paljon ja viimeisenä 54 000 € konsulteille Nato-esikunnan saamiseksi Näiveeseen, sekin menee sitten Mikkeliin. Rahaa on mennyt vuosien varrella kymmeniä miljoonia euroja erilaisiin epätoivoisiin puuhasteluihin ja tulos on ollut pyöreä Nolla (0). Vielä kun se Postin uusi jakeluterminaali ei tulekaan Näivelinnaan niin onhan kaupungin toiminta ollut vuosien saatossa taas todella säälittävää. Keskityttäisiin Näivelinnassa vaan niihin asioihin missä on edes teoreettiset mahdollisuudet onnistua jotenkin esim. Sibelius-kaivonkannet ja torin leikkipaikka lapsille, niissäkin oli jo ihan tarpeeksi puuhaa Näiveen hallinnolle.
Mitä Näivelinna hamuaa seuraavaksi
53
597
Vastaukset
- Anonyymi
Panostamme Engelinrantaan, siihen uusi jäähalli, pysäköintitalo, kelluva kaupunginosa viereen ja ilmarata keskustan ja tapahtumattomuus puiston väliin
- Anonyymi
Noihan kuuluu tuohon listaan ehdottomasti eli Torinalusparkki + Pööli ja Tapahtumaton Puistikko ja lisäksi sinne tapahtumattoman seudulle paljon hehkutettu ja mainostettu Ravintolamaailman kokonaisuus. Noista mainituista on kaksi jo toteutettu eli Pööli ja Tapahtumaton ja molemmat täydellisiä mahalaskuja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Noihan kuuluu tuohon listaan ehdottomasti eli Torinalusparkki Pööli ja Tapahtumaton Puistikko ja lisäksi sinne tapahtumattoman seudulle paljon hehkutettu ja mainostettu Ravintolamaailman kokonaisuus. Noista mainituista on kaksi jo toteutettu eli Pööli ja Tapahtumaton ja molemmat täydellisiä mahalaskuja.
listaan voisi lisätä vielä HHT kasvukäytävän eli Helsinki-Hämeenlinna-Tampere janan. Sekin taitaa olla keksitty vain Hämeenlinnan omissa mielipuolisissa suuruudenhulluissa unelmissa. Hämeenlinna on kaupunkilistauksissa taantuva paikkakunta ja läheltä kun ottaa esim. Hyvinkään, Lempäälän, Kangasalan ja Tampereen, niin ne ovat selvästi voittajia muuttovoiton ja elinkeinoelämän suhteen tarkasteltuna 10-15 vuoden aikajanalla.
- Anonyymi
Listaan voisi vielä lisätä että Gäry The Pers on taasen aktiivinen ja kovinkin katkera Suopon lausunnon suhteen. Tuo talousnero.
- Anonyymi
Listaan voisi vielä lisätä että KokDem-Paskotrolli on taasen aktiivinen ja kovinkin katkera Suoli-24- lausunnon suhteen. Tuo tunkionero.
- Anonyymi
Nuo ovat siis rakennushankkeita.
Kunnan ja valtion viranomaisen hallinnon perustekeminen on noin 100 %:sti 💩:aa.
Veroloiset eivät ainoastaan loisi veronmaksajien rahoilla, vaan he myös tehtäviensä häröilyllä tuhoavat kuntaa ja valtiota ja sen kansalaisten elinolosuhteita, toteuttamatta tehtävää jota varten yhteiskunta heidän virkansa on luonut.
Miksi näin, kun osa tehtävänsä kuvasta on joskus toteutunut.
On vain todettava, että kun hallinto alkaa pyörimään johtoonsa asettuneiden 💩-poliitikoiden ja heidän 💩-suosikkiensa mukaan, syntyy lumipalloeffektin kaltainen hallinnollinen kakkapalloeffekti, ja koko hallinto on sitä itseään, 💩:aa.
Ongelmaa voidaan lähteä ratkaisemaan, kaiken yhteiskunnallisen tarkoituksenmukaisuuden ja järkevyyden asettaessa ohjenuoran, tarkastelemalla ns. häröilevää lumiukkoa, lumipalloeffektin kontekstissa.
Ja kas, huomataan että lumiukolla, häröilyllä tai ilman, sillä on aikansa, ja vuoden aikojen syklin mukaisesti, se sulaa aina keväällä.
Samalla tavalla ja asymmetrian analogiassa, kakkaukolla on aikansa, ja yhteiskunnan syklin keväässä, se maatuvi yhteiskunnan kesän tieltä.
Ja se kesä on sosialismi.
Nukkuva, seuraavissa vaaleissa ääni vasemmalle.
—✌️—
Vivaldi - kesä https://www.youtube.com/watch?v=JkJ4Semwdzk
Emme myöskään pahoittele lainatessamme Antonio Vivaldia yhteiskuntapoliittista analyysia tunnelmoittamaan, sillä Vivaldin musiikissa, jos missä, soi jakamattoman yhteiskunnan, ja ihmisen vaatima humanismi.- Anonyymi
Putinia tukeva kommunisti jaksaa selittää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Putinia tukeva kommunisti jaksaa selittää.
Näino. Joskus humanismi ei vaan riitä mullakaan näihin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näino. Joskus humanismi ei vaan riitä mullakaan näihin.
Näin on. Kommunismilla ei ole mitään tekemistä humanismin kanssa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näin on. Kommunismilla ei ole mitään tekemistä humanismin kanssa.
Päivän Hämeen Sanomissa on juttu, että Hämeenlinnan kaupunki lahjoittaa 50 000 €:n summan mainosrahaa jollekin elokuvatuottajalle, että jossain kohtaa siinä täysin marginaalisessa filmin pätkässä näkyy myös Hämeenlinnaa. Juurikin meni kaupunkilaisten rahoja 54 000 € konsulttitoimistolle täysin turhaan Nato-esikunnan kosiskeluun Hämeenlinnaan. Toisaalta, sieltähän rahastetaan helppoa rahaa missä siihen maaperä on kaikkein otollisin eli Hämeenlinnasta

Pitäisi kieltää nämä tositeeveet ainakin missä kaupunki suurelta osalta maksaa tuotantoa. Taannoihan oli joku parinvaihto-ohjelma jossa parit kiikutettiin ympäri Hämeenlinnaa jotta kaikki mahdollinen mitä voi kehua kauniiksi näkymäksi kuvattiin välillä siis enemmän kuin kyseisiä pareja. Eipä ole tietoa paljollako kaupunki sponsoroi tuota matkailupiilomainostaan mutta varmasti enemmän kuin ohjelma imaisi turisteja katsomaan näitä linnanpuistoja ja tekosaaria missä parinvaihtoa harrastettiin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näin on. Kommunismilla ei ole mitään tekemistä humanismin kanssa.
Kapitalismillako on?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kapitalismillako on?
Kommari jaksaa itkeskellä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kommari jaksaa itkeskellä.
Suurin ongelmansa kun yrittää ajatella eikä tuu mitää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suurin ongelmansa kun yrittää ajatella eikä tuu mitää.
Toivottavasti siinä filmin pätkässä muistetaan mainita rantareitti, Sibelius-kaivonkannet ja torin kiipeilypaikka lapsille, unohtamatta muutamaa valko-oranssista roskakoria keskustassa . Kaupungin Vetovoimatekijöitä ovat nämä kaikki.
- Anonyymi
Mä olen tyytyväinen ainakin torin ja Hämeensaaren leikkipaikkoihin. Ihan hyvä ettei suurlukiota tullut myllymäkeen. Turhaa liikennettä olisi vaan tullut ja rakennukset ovat jo käyttö ikänsä päässä. Ykköskorttelia pitäisi saada eteen päin. Harmi vaan kun kaupunki on taas ruvennut madaltamaan taloja. Siitä ei koskaan hyvää seuraa. Ei ne vaan tajuu, että mitä korkeampi talo, niin sitä tiiviimpi kaupunkirakenne ja sitä vähemmän pysäköintipaikkoja tarvitaan. Mutta perinteinen malli jyrää. Maksimissaan kolme kerrosta ja hehtaarin parkkipaikka. Ei se oo ihmisen asumista se.
- Anonyymi
Paitsi että ex-huoltistontille Linnanniemeen rakentui tuplasti korkeampia peittämään kaikki näkymät. Talot ovat arkkitehtonisesti ala-arvoisia ja huoneistot tietysti samanlaista kuraa.

Samaa mieltä hyvän näköisiä rakennuksia ja sisältäkin edustavia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Samaa mieltä hyvän näköisiä rakennuksia ja sisältäkin edustavia.
Nukkumalähiön valittu slummilinja.
- Anonyymi
Gary Park Ojoisten avovankilaan.
- Anonyymi
Onhan meillä Suomen suurin liikennekartio joka tuli halvalla kun se saimme suoraan Virosta. Sitä sopii vieraidenkin ihmetellä.
- Anonyymi
Kyllä, alvillinen hinta oli 198 400 € . Kova hinta 20 000 €:n tötsästä mutta jos kerran kaupungilla on edelleenkin ylimääräistä rahaa niin noinkin voidaan kauppaa tehdä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä, alvillinen hinta oli 198 400 € . Kova hinta 20 000 €:n tötsästä mutta jos kerran kaupungilla on edelleenkin ylimääräistä rahaa niin noinkin voidaan kauppaa tehdä.
Nyt Gäry ei tiedä ees mistä kiukuttelee.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nyt Gäry ei tiedä ees mistä kiukuttelee.
Hintahan tötsälle oli 160 000 ja siihen 24% alv päälle niin loppuhintahan on sitten tuo 198 400 €
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hintahan tötsälle oli 160 000 ja siihen 24% alv päälle niin loppuhintahan on sitten tuo 198 400 €
Yksityisille ja julkisiin hankkeisiin on olemassa aina eri hinnastot. Ei niihin voi vaikuttaa.
- Anonyymi
Persut tekee miljardivelkaa hallituksessa ja täällä itketään jostain kartiosta.
- Anonyymi
Ukraina ja Nato maksaa miljardeja pakko niille on rahaa lahjoittaa.
- Anonyymi
Tavastehusissa ääoo riittää juurikin kartioon, mikä on muuallakin huomattu.
- Anonyymi
Yrittävät paikkailla Sannulin aiheuttamia tuhoja
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yrittävät paikkailla Sannulin aiheuttamia tuhoja
Marjaana varsinainen kartio
- Anonyymi
Kuinka monta miljoonaa se persujen kusetus Käikäälän päiväkodista maksoi?
- Anonyymi
Persut pettää aina.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Persut pettää aina.
Kuinkahan monta miljoonaa eli kymmeniä miljoonia on Näivelinnassa tuhlattu kaikkiin epäonnistuneisiin hankkeisiin ja projekteihin viimeisen 20-vuoden aikana.? Luvun luulen olevan tällä hetkellä jo reilusti yli 50 000 000 (50 miljoonaa) euroa ja loppua ei näy. Kun edes joskus onnistuttaisiin edes jossain, niin jo se aiheuttaisi hämeenlinnalaisissa pienen toivon kipinän syttymisen mutta kun aina vaan tulee suurempia ja suurempia täydellisiä mahalaskuja.

Unohdit Gäry The Pers poistettiin kaupungista ja se on suuri onnistuminen. Tuo talousnero.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuinkahan monta miljoonaa eli kymmeniä miljoonia on Näivelinnassa tuhlattu kaikkiin epäonnistuneisiin hankkeisiin ja projekteihin viimeisen 20-vuoden aikana.? Luvun luulen olevan tällä hetkellä jo reilusti yli 50 000 000 (50 miljoonaa) euroa ja loppua ei näy. Kun edes joskus onnistuttaisiin edes jossain, niin jo se aiheuttaisi hämeenlinnalaisissa pienen toivon kipinän syttymisen mutta kun aina vaan tulee suurempia ja suurempia täydellisiä mahalaskuja.
Vain persujen talousnero kykenee laskemaan näin suuria lukuja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vain persujen talousnero kykenee laskemaan näin suuria lukuja.
Mainitse edes yksi onnistunut rahallisesti merkittävä hanke Hämeenlinnassa 2000-luvulla? En itse eikä moni moni muukaan ole sitä löytänyt, epäonnistuneiden hankkeiden lista on jo niin massiivinen ,että sitä litaniaa ei kukaan enää jaksa tänne kirjoittaa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mainitse edes yksi onnistunut rahallisesti merkittävä hanke Hämeenlinnassa 2000-luvulla? En itse eikä moni moni muukaan ole sitä löytänyt, epäonnistuneiden hankkeiden lista on jo niin massiivinen ,että sitä litaniaa ei kukaan enää jaksa tänne kirjoittaa?
Gäryn poisto täältä säästää kymmeniä miljoonia mutta et ymmärrä ja et voi mitään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuinkahan monta miljoonaa eli kymmeniä miljoonia on Näivelinnassa tuhlattu kaikkiin epäonnistuneisiin hankkeisiin ja projekteihin viimeisen 20-vuoden aikana.? Luvun luulen olevan tällä hetkellä jo reilusti yli 50 000 000 (50 miljoonaa) euroa ja loppua ei näy. Kun edes joskus onnistuttaisiin edes jossain, niin jo se aiheuttaisi hämeenlinnalaisissa pienen toivon kipinän syttymisen mutta kun aina vaan tulee suurempia ja suurempia täydellisiä mahalaskuja.
Ei raha mihinkään katoa, ja kun se päätyy toivottuihin taskuihin, on kyseessä onnistuminen.
Kuka on onnistunut, vedättämään muiden maksamat verot-eurot omiin taskuihinsa.
- Anonyymi
NATO:n päämaja tulee Hämeenlinnan kupeeseen, linna-golfin itäpuolelle, varma tieto.
- Anonyymi
Teboilit sentään lopetetaan. Vapise Putin.
- Anonyymi
Oho kun pelottaa!
T: Vova - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oho kun pelottaa!
T: VovaReskalle piti tulla casino. Miksei tullut?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Reskalle piti tulla casino. Miksei tullut?
Kasinon piti tulla Aulangolle.
- Anonyymi
PersGärylle patsas Hämeensaaren Teboilille.
- Anonyymi
Onneksi Hämeenlinnan kaupungin museota ei saada jo hinnakkaan uudisrakennussuunnitelman mukaan keskustan Lyseolle. Onhan se nyt täysin älyvapaa idea, kun ei tuollaisissa kaupunginmuseoissa muissakaan Hämeenlinnan kokoisissa kaupungeissa mitään yleisöryntäystä koskaan ole ollut. Hämeenlinnalle riittää ihan hyvin muutaman huoneen narikka jossain kaupungilta jo vapautuneesta toimistotilasta ja sinne sitten ennen käyttöön ottoa kirjaston tapainen perusparannus eli maalia vähän seiniin ja kattoon. Siellä voidaan sitten esitellä Sibeliuksen kalsareita, Irwinin nahkahattua ja katsoa vanhoja lehtileikkeitä Salmen Veksin elämästä. Ja heti lipunmyyntikopin seinään kartta rantareitistä ja sen vetovoimasta koko HHT-kasvukäytävälle.

Rantareitistä noin yleisesti että mietityttää miksi se on ilmainen? Ilmaista ei ole. Jos sulla on varaa ostaa lenkkarit on sulla varaa ostaa myös pieni pääsymaksu upealle rantareitille.

Aivan näin. Myös hengitysilma on laitettava maksulliseksi, samoin kuin itse elämisellä voisi olla vaatimaton, näin porvarin kannalta, esimerkiksi 100 € päivämaksu.
t. kokoomuksen poijjaat ja tyttäret, persu kannattajineen - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aivan näin. Myös hengitysilma on laitettava maksulliseksi, samoin kuin itse elämisellä voisi olla vaatimaton, näin porvarin kannalta, esimerkiksi 100 € päivämaksu.
t. kokoomuksen poijjaat ja tyttäret, persu kannattajineenEi koskisi sinua kelan asiakkaana.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei koskisi sinua kelan asiakkaana.
Kyllä koskisi koska elämistä ei täysin korvattaisi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä koskisi koska elämistä ei täysin korvattaisi.
Aivan kuten nytkin älä muuta selitä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aivan kuten nytkin älä muuta selitä
Nyt kyllä korvataan koko elämä. Eipä tarvi aamuisin lähteä skrapaamaan laseja ja raatamaan itseään puolikuoliaaksi niin ettei jaksa enää muuta kuin nukkua.
- Anonyymi
Hamutaan Garylle patsas.
- Anonyymi
Kilpailu menossa millä kuvata talousnero
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle
Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.42447- 1161617
Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill361356Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1561181- 521095
- 1131082
Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi1051044- 571041
Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.46909- 60882