Olenkohan ainoa, joka on törmännyt rotuerotteluun lapsettomuuden tiimoilta? Olen lapseton 28-v nuori nainen ja elän vakaalla pohjalla olevassa parisuhteessa. Lapset eivät meillä ole ajankohtaisia vaikka keskusteluissa vilahtelevatkin, emmekä välttämättä näitä herran lahjoja koskaan saakkaan... :( En koe että lapsettomuus tekisi minusta mitenkään huonomman toisen luokan kansalaisen mutta näin asia tuntuu olevan. Eräs ystäväkseni luulemani nainen ensimmäistä lastaan odottaessaan kertoi minulle aivan päin naamaa jotta en voi elämästä mitään tietää kun en ole raskaana. Sama kommentti toistui synnytyksen jälkeen ja edelleen toisen raskauden aikana.Naiselta käytökseen syytä kyselin, vastausta en koskaan saanut. Eikä tämä nainen ole ainoa, joka on tällä asenteella varustettu. Lapseton nainen on jokin hemmetin uhka heidän mielenterveydelleen. Olen aina luullut että lapsen saanti on osa normaalia elämää mutta näin ei ilmeisesti ole.
Toki tuttavapiiriini mahtuu useita vauvaperheitä, joista suurimmassa osassa lapsettomuutemme ei ole vanhemmille ongelma. Voimme viettää edelleen aikaa yhdessä eivätkä puheet ole pelkästään mukuloissa.
Sinä joka tunnistat oman käytöksesi tekstistä mieti mitä voisit tehdä toisin. Minulla ei juuri nyt ole lapsia eikä niitä ehkä koskaan ole mutta olen silti se sama ihminen joka oli Sinulle joskus tärkeä. Olet jo vieroittanut minut luotasi. Jos minullakin on joskus oma lapsi en silti ole enää tuppautumassa maailmaasi vaikka sinne silloin kelpaisinkin. Saat puolestani elää rauhassa omaa elämääsi ja minä elän omaani, toivottavasti tiemme eivät enää kohtaa.
Toki tuttavapiiriini mahtuu useita vauvaperheitä, joista suurimmassa osassa lapsettomuutemme ei ole vanhemmille ongelma. Voimme viettää edelleen aikaa yhdessä eivätkä puheet ole pelkästään mukuloissa.
Sinä joka tunnistat oman käytöksesi tekstistä mieti mitä voisit tehdä toisin. Minulla ei juuri nyt ole lapsia eikä niitä ehkä koskaan ole mutta olen silti se sama ihminen joka oli Sinulle joskus tärkeä. Olet jo vieroittanut minut luotasi. Jos minullakin on joskus oma lapsi en silti ole enää tuppautumassa maailmaasi vaikka sinne silloin kelpaisinkin. Saat puolestani elää rauhassa omaa elämääsi ja minä elän omaani, toivottavasti tiemme eivät enää kohtaa.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Kärsin endometrioosista. Leikkauksia on takana jo yksi, seuraava on nyt elokuussa. Tähän mennessä tehtyjen tutkimusten perusteella on selvinnyt, että tilanne on jo aika paha, lääkäri kehotti minua varautumaan siihen, attä saatan saada jopa väliaikaisen suoliavanteen. Raskaustoiveita ei ole täysin tyrmätty (ja lopullinen tilanne selviää vasta leikkauksessa) vaan minulle on sanottu, että omalla kohdallani raskaaksitulo on hieman "haasteellisempaa".
Jo ensimmäiseen leikkaukseen mennessäni, valmistauduin henkisesti siihen, että saatan saada todella huonoja uutisia. Pyörittelin asiaa mielessäni, ja tulin siihen tulokseen, että jos en koskaan voisi saada lapsia, menen adoptiojonoon. Ajattelin silloin ja nyt vieläkin, että rakastaisin varmasti adoptoimaani lasta siinä missä biolastakin. Olisinhan lapsen ainoa äiti, ja se joka huolehtii ja rakastaa.
Kylmä suihku tuli ystäväkseni luulemaltani ihmiseltä. Kerroin ajatuksiani ennen ensimmäistä leikkausta, ja ystäväni oli sitä mieltä, että adoptoimalla a) en olisi oikea äiti, ja b) en rakastaisi lasta, koska en olisi sitä "itse tehnyt". Sain myös kuulla seikkaperäisesti kuinka raskauden ja synnytyksen myötä minusta vasta tulisi todellinen nainen, koska olisin kokenut naiseuden huipentuman.
Jos nyt seuraavassa leikkauksessa todetaan, että raskaushaaveni on menetetty, niin mikä sitten olen? Ö-luokan nainen?
Omasta mielestäni adoptoitu lapsi on yhtä rakas kuin biolapsikin! Olisin ihan aito ja oikea äiti adoptiolapselle! Jos en kelpaa omana itsenäni kenellekään miehelle, niin se on sen miehen menetys!