Miltä sinusta tuntuu

Jos toinen korviaan myöten rakastunut ja kärsii siitä
46662
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 46

Vanhimmat

Eikö se ole vähän sen oma ongelma. Etenkään jos ei edes oikeasti tunne toista. Silloinhan se on enemmänkin oman pään sisäistä tuotosta. Väittäisin että monet parisuhteetkin ajautuvat lopulta siihen tilaan ettei enää tunne ihmistä samaksi kuin kehen joskus tutustui.

Äänestä
  • Ei rakastuminen ole mikään järjällä päätettävä juttu. Rakastua voi vaikka ei toista tuntisi. Se on aivokemiaa eikä se ole sama kuin vaikkapa suhteessa muodostunut rakastaminen.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Ei rakastuminen ole mikään järjällä päätettävä juttu. Rakastua voi vaikka ei toista tuntisi. Se on aivokemiaa eikä se ole sama kuin vaikkapa suhteessa muodostunut rakastaminen.

    Taidat sekoittaa asioita. Sinulla on silti vastuu tunteistasi. Muuten on kyse pakkomielteestä.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Taidat sekoittaa asioita. Sinulla on silti vastuu tunteistasi. Muuten on kyse pakkomielteestä.

    Tunne ja toiminta ovat eri asioita.
    Toiminnassakin on eri tasoja silti. On eri asia kaivata vaikkapa täällä anonyyminä palstalla kuin vaikkapa ajella autolla pakkomielteisesti henkilön kodin lähistöllä toivoen törmäävänsä häneen.

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Tunne ja toiminta ovat eri asioita.
    Toiminnassakin on eri tasoja silti. On eri asia kaivata vaikkapa täällä anonyyminä palstalla kuin vaikkapa ajella autolla pakkomielteisesti henkilön kodin lähistöllä toivoen törmäävänsä häneen.

    Eivät ne niin kaukana toisistaan ole. Pakkomielteisen pöpin päässä tunne muuttuu helposti toiminnaksi.

    Äänestä

No tee aloite. Tulee suru tai ilo.

Äänestä
  • En tee

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    En tee

    Miksi et? Et uskalla? Et halua?

    Äänestä

Oma ongelma. Rakastumisen tunteestakin pääsee halutessaan eroon

Äänestä
  • Ei kaikki pääse. Voi vaatia pitkän ajan.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Ei kaikki pääse. Voi vaatia pitkän ajan.

    Jos näin käy, kannattaa hakea ammattiapua. Kyse on silloin pakkomielteestä.

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Jos näin käy, kannattaa hakea ammattiapua. Kyse on silloin pakkomielteestä.

    Ehkä sinulla

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    Ehkä sinulla

    Puhuin nyt pakkomielteisistä. En itsestäni.

    Äänestä

Ei se kivalta tunnu jos ei pysty vastaamaan tunteeseen. Jos ei edes tunneta kunnolla ja toinen vaikuttaa rakastuneelta, niin se luo paineitakin. Toinen on todennäköisesti rakastunut mielikuvaan.

Äänestä
  • Niin se luo

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Niin se luo

    Olen pahoillani paineista. Ei ole pakko olla tekemisissä. Vastasin kuin hänelle.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Niin se luo

    Kuka luo?

    Äänestä

Tauko paikalla!

Äänestä
  • Pusipusi

    Äänestä

Haluaisin tietää siitä jos olisi hän nainen. Tietysti haluaisin kertoa hänelle myös omista tunteistani.

Äänestä
  • Enkä tietysti ikimaailmassa halua että hän kärsii. ☝️

    Äänestä

Ei miltään. En voi mitään jos joku rakastuu muhun ja en tunne häntä kohtaan itse rakkautta. Jos vielä sit joku rupeaa ahdistelemaan kun ei uskota, ettei kiinnosta, niin joutuu sitten uhkailemaan erinäisillä seuraumuksilla, joihin päädytään jos ahdistelu ja stalkkaus ei lopu. Yleensä tämä tehoaa.

Äänestä

Rakkaus on tänä päivänä harvinaista kahden vieraan ihmisen välillä.
Eikä mahdollinen tunne ole rakkautta välttämättä tunne voi olla myös riippuvuussuhde toiseen henkilöön joka täytyy ottaa huomioon.
Minkäänlainen juttu ei tuo auringonvaloa osapuolille jos se ei perustu rehtiyteen ja jos ihmisellä on elämässään jo suhde tai jotain vaikeita ongelmia. Ja jos kaikki on yksipuolista sillä ei tule olemaan menestystä.
Lähtökohtaisesti et voi tunkea itseäsi toisen ihmisen elämään väkipakolla tai millään tekosyyllä vaikka kuinka olisit rakastunut.
Rakastunut ihminen ei toimi siten.

Äänestä

Epävakaa toimii noin, ihan selkee juttu

Äänestä

Tekisin kaikkea irl sellaista et hän alkais inhoaan minua.Tilanteessa missä joudut oleen hänen kanssaan päivittäin tekemisissä joiden syiden vuoksi.Sattaa nimittäin olla et suoraan sanottaessa voi elämä vaikeutua...riski jota tämöösissä tilanteissa ihastuksen kohde elättelee harhaisesti ja pilaa myös oman elämän teeskentelemällä mukavaa.
Kun teeskentelet mukavaa annat vain enemmän ihastujalle signaalia ,väärää.
Mitkään tänne tai sosiaalisiin medioihin vihjeet ei välttämättä mene kaikille jakeluun.
Kannattaa ottaa riski ja sanoa kuitenkin kärsivälle ettei mahdollisuuksia ole tai näyttää suorilla teoilla ettei mahdollisuuksia ole.KIEROILU AIHEUTTAA AINA ONGELMIA SEKÄ ASIANOMAISILLE ETTÄ YMPÄRISTÖLLE.

Äänestä

no enhän minä sille mitään mahda..:/ ei muhun kannata kenenkään rakastua😂 paitsi ehkä kaltaiseni…🤔 voimme sitten lyyä ”viisaat” piämme yhtehen.

Äänestä

Olen korviani myöten ihastunut naiseen mutta en tietenkään liitä sitä häneen sillä tavalla että olisi jotenkin osallinen siihen. Tunteet ovat henkilökohtaisia. Jos saa vastakaikua niin se on hieno asia mutta silloinkaan omat tunteet eivät ns. ole toisen vastuulla. sivusta

Äänestä
  • Minulla lähes sama tilanne, mutta en noin vahvasti ole ihastunut mieheen. Lämmöllä ajattelen ja toivon hänelle hyvää riippumatta siitä haluaako hän mitään. En odota häneltä mitään enkä ole luonut suuria kuvitelmia. Siihen on useita syitä. Nautin kaipauksen tunteesta ja saatan kirjoittaa runoja. Hänellä on paikka mun sydämessä.
    S naiselta

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Minulla lähes sama tilanne, mutta en noin vahvasti ole ihastunut mieheen. Lämmöllä ajattelen ja toivon hänelle hyvää riippumatta siitä haluaako hän mitään. En odota häneltä mitään enkä ole luonut suuria kuvitelmia. Siihen on useita syitä. Nautin kaipauksen tunteesta ja saatan kirjoittaa runoja. Hänellä on paikka mun sydämessä.
    S naiselta

    Tuohan on kauheaa,sinähän roikutat miestä itsessäsi flirttailemalla.

    Äänestä

Tietysti toivon sitä, kun itsekin olen korviani myöten rakastunut mieheen ja kärsin siitä.

Äänestä
  • Miehen nimen kolmas kirjain?

    Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    Miehen nimen kolmas kirjain?

    Kengänkoko ja peruukin väri?

    Äänestä

Kuinka monta vuotta ihastuminen/rakastuminen voi jatkua?

Äänestä
  • Jopa useita kymmeniä vuosia.

    Äänestä

  • Normaalia ei ole, että sellainen peli jatkuu kymmeniä vuosia.
    Silloin ei ole kysymys ihastumisesta eikä rakastumisesta.
    Vaan sairaasta pakkomielteestä ymmärtääkseni.

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Jopa useita kymmeniä vuosia.

    Kammottavaa.😕

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Normaalia ei ole, että sellainen peli jatkuu kymmeniä vuosia.
    Silloin ei ole kysymys ihastumisesta eikä rakastumisesta.
    Vaan sairaasta pakkomielteestä ymmärtääkseni.

    Tuo on sinun henkilökohtainen mielipiteesi ja todella ajattelemattomasti sanottu tuntevalle ihmiselle.

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Tuo on sinun henkilökohtainen mielipiteesi ja todella ajattelemattomasti sanottu tuntevalle ihmiselle.

    Ei ole kenenkään oma mielipide, vaan kyse on sairaudesta. Yksipuolinen rakkaus joka jatkuu kymmeniä vuosia on pakkomielteistä. Terve ihminen ei näin käyttäydy.

    Äänestä

  • Anonyymi00041 kirjoitti:

    Ei ole kenenkään oma mielipide, vaan kyse on sairaudesta. Yksipuolinen rakkaus joka jatkuu kymmeniä vuosia on pakkomielteistä. Terve ihminen ei näin käyttäydy.

    Kyseessä mielenterveyden häiriö, neuroosin yksi muoto eli pakko oireinen häiriö. Sitä hoidetaan terapialla ja lääkityksellä.

    Äänestä

Äärimmäisen pahalta. Varsinkin jos tunteet olisivat molemminpuoliset.

Äänestä

Ikävältähän se tuntuisi, jos en olisi itse kiinnostunut hänestä. Tiedän itse miten pahalta yksipuoliset tunteet voivat tuntua, kun naista ei vaan saa mielestään. Monesti on kyllä varmasti mennyt molemminpuoliset ihastukset ohi, kun ei ole tiennyt toisen tunteista, mutta tuskin kukaan on ollut rakastunut minuun.

Äänestä

Joo tiedän tuon aivan äärimmäistä kärsimystä jos tietää
Ettei saa sitä keneen on ihastunut.

Äänestä
  • pakkomielteen kohdetta ei ole hyväksi saada omaksi / elämäänsä missään nimessä.
    Se ei paranna henkilöä, kuka on sairastunut pakkomielteeseen.
    Ei asiantuntemusta ole itselläni kuitenkaan.
    Ajattelisin että, pitkäaikainen terapia ja henkilön näkemättömyys saattaisi auttaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00045 kirjoitti:

    pakkomielteen kohdetta ei ole hyväksi saada omaksi / elämäänsä missään nimessä.
    Se ei paranna henkilöä, kuka on sairastunut pakkomielteeseen.
    Ei asiantuntemusta ole itselläni kuitenkaan.
    Ajattelisin että, pitkäaikainen terapia ja henkilön näkemättömyys saattaisi auttaa.

    Tuo riippuu varmasti ihmisistä ja pakkomielteen laadusta. Senkin ihmiset määrittelevät eri tavalla ja joillekin toisen rakkauskin voi tuntua pakkomielteeltä, kun jossainhan sekin raja menee. Lopputulos voi olla mitä vaan elämän suuren rakkauden ja murhan välimaastossa, mutta sama pätee muissakin suhteissa. Meinaan siis että suht järkevissä rajoissa oleva pakkomielle voi olla voimavara, joka motivoi kehittymään ja jaksamaan, kun taas liiallisena tai negatiivisen kierteen aiheuttavana se voi olla tuhoisa.

    Äänestä

Ehkä olin jopa rakastunut siihen tyttöseen. Etä ihastuminen ei riitä kuvaamaan siä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Jos toinen korviaan myöten rakastunut ja kärsii siitä

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu