Työttömien eläkeikä voisi olla noin 55 vuotta, jos työttömyyttä on kestänyt yli 7 vuotta 10 viime vuodesta ja muitakin puoltavia seikkoja on. Kyse on siis kansaneläkkeen perusosasta ja takuueläkkeestä, mikä on alimpia sosiaaliturvan muotoja.
Työttömien eläkeikä 55 vuotta
20
579
Vastaukset
- Anonyymi
Kannatetaan ja voisi olla vähemmänkin.
Perutusturhamies, Savo. - Anonyymi
Juu tuo olisi hyvä ikä eläköityä
- Anonyymi
Jokaiselle yksilöllinen eläkeikä. Perusteena 45 työvuotta miinus 2 vuotta jokaisesta lapsesta. Työeläkkeen suuruus määräytyisi puoliksi omien lasten maksamista eläkemaksuista ja puoliksi omista.
Tämä olisi kaikille oikeus ja kohtuus.- Anonyymi
Eipä todellakaan. Jos syntynyt lapsi olisikin kehitysvammainen, hän aiheuttaisi vanhemmille ylimääräisten kustannusten lisäksi vielä pienemmän eläkkeenkin. Ihan natsiajatus.
- Anonyymi
Muksuista pitää tulla eläkeiän korotus.
- Anonyymi
Mikään ei estä sen alentamista -50een, paitsi gangstalKing https://www.is.fi/viihde/art-2000010701953.html
- Anonyymi
Kerrankin joku nostaa keskusteluun sen, kenelle vähentävät työpaikat pitäisi keskittää.
Eikö olisi oikeudenmukaista, että työt saavat nuoret ja perheelliset?
Heillä on elämä edessä ja enemmän menoja. Vanhempi ihminen pärjää vähemmällä, kun lapset on aikuisia, jos edes on lapsia.- Anonyymi
Taas ajatus ilman järkeä. Olet liian nuori ajattelemaan kuin itseäsi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Taas ajatus ilman järkeä. Olet liian nuori ajattelemaan kuin itseäsi.
Miten sitten pitäisi jakaa työpaikat, jos hakijoina on kaksi yhtä sopivaa, nuorempi ja läkkäämpi?
- Anonyymi
Jokaiselle pitäisi tulla 40 vuotta työhistoriaa ennen kuin eläke olisi mahdollista.
- Anonyymi
Olipa mielettömän typerä avaus.
- Anonyymi
Ja sinä vastasit aloitukseen fiksusti.
- Anonyymi
55-vuotias ei ole vielä lähellekkään vanhuuseläkeen ikää. Eläkeelle pääsyn ikäähän nostetaan koko ajan Suomessa. Tuskin pääset ennen 70-v ikää kansaneläkkeelle. Miten sinun työeläke, paljonko kertynyt? Vielä voit kerryttää näitä eläkerahoja (10-15 vuotta) ; )
- Anonyymi
Taidat kuulua kynänpyörittelijöiden joukkoon jotka eivät työnteosta juurikaan mitään tiedä , eivätkä tuota mitään muuta kuin menoja , semmoisilla olisi sopiva eläkeikä 80v.
- Anonyymi
1900 oli karttuma ei ole enää kun lakkasi työllistymästä 14 vuotta sitten .Nyt 1300e ,Eläkettä vartoilessa.
t:Työstä unta nähnyt, eläke päivät unhoittanut.
- Anonyymi
Ikääntyneet pitkäaikaistyöttömät eivät enää työllisty.
Eikö olisi paljon helpompaa siirtää heidät kansaneläkkeen perusosalle? Miksi kiusata byrokratialla? Se vain maksaa ja ahdistaa kaikkia, myös TE-toimiston työntekijöitä. Jos töitä olisi, eläkkeeltäkin voi töissä käydä, ja se todennäköisesti kannattaakin, jos on vain kansaneläkkeellä. Kyse on 1000 eurosta.
Päätökset näistä ei tee enää Eduskunta vaan eläkelaitosten pääjohtajat. Heidän pitäisi pohtia, mikä on eläkerahastoille kannattavaa tältä kannalta. Kun kyse on vain kansaneläkkeestä, luulisi ettei idea ole huono. - Anonyymi00019
Joku ratkaisu tähän kesto-ongelmaan olisi keksittävä, koska työnantajilla on käytännössä yläikäraja, jonka saavuttaneita työnhakijoita ei haluta edes haastatteluun. Ikääntyneitä työntekijöitäkin useissa paikoissa kohdellaan kurjasti, että nämä ymmärtäisivät häipyä.
- Anonyymi00020
Missä paikoissa?
- Anonyymi00021
50 vuotta olisi hyvä ikä eläköityä. Naapuri eläköityi juuri 48-vuotiaana.
- Anonyymi00022
Mitäs teet kun alkoi eläkkeeni 37v?
20v sitten
et mitään!
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san2993607Muovikassikartelli
Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell291996Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta
Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.441626- 841481
Hallintooikeus..
"Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.881208- 1431159
- 811064
Olen rakastunut
varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.951012Kannattaa ymmärtää se asia
että mitään stalkkausta tai hakkerointia ei tapahdu. Oikeasti kannattaa tutkituttaa päänsä.211846Jos se joskus oli molemminpuolista
niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.61777