Vanhemmat intoutuivat pohtimaan omaa alkoholinkäytön merkitystä lapsilleen

Kuningas Alkoholi!

YLE 1:n AamuTV 11.4. innostui polemisoimaan asiantuntijoiden kanssa mitä merkitsee lapselle vanhempien alkoholinkäyttö. Tunnustettiin sen aikaansaavan mm. pelkoa, luottamuksen menetystä ja surua huomioimattomuudesta. Lapset eivät ymmärrä pieninä, että vanhemmilla on hätä jostain - he vain näkevät, että heistä ei huolehdita, he jäävät tuuliajolle ja kokevat turvattomuutta.


Alkoholin käyttö on kasvanut. Veroa alennettiin markkinoiden ja kilpailun takia. Sosiaaliviranomaiset ja työterveyslaitos tiesivät, mitä seuraa hinnan alennuksista. Kaikki nuo ennusteet ovat toteutuneet. Nyt puuhataan korotuksia oppineina seurauksista, jotka tuhosivat jo parissa vuodessa satoja perheitä ja työpaikkoja.


Alkoholinkäyttö on lisääntynyt kautta linjan; lapset jopa 12-vuotiaina, nuoret,

nuoret aikuiset, nelikymppiset ja eläkeläiset, myös niin naiset kuin miehet - kaikki ovat maistaneet lohduketta yksinäisyydestä, huolista, ajelehtimisesta ja välinpitämättömyydestä, mikä vallitsee kiihkeärytmisessä markkinataloudessamme. Nyt on kiire saada rahaa, tavaroita, näyttövälineitä. Kiire on aina, on niin kiire, ettei huomaa viereltään lohduttomuutta, yksinäisyyttä ja epätoivoa, koska itse on herkästi ajautumassa samaan pyörteeseen.


Aika on rahaa. Raha on valtaa. Kiire hermostuttaa - irtiottoja pitää saada, stressiä hukutetaan viiniin, harmittomiin sohvanreunamäyräkoiriin, iltadrinkkeihin ja kaappijuopotteluun. Alkoholi on hyvä renki, mutta huono isäntä.


Lapset huomaavat herkästi jo hyvin nuorena erilaisen isän ja epävarman äidin. Nämä pienen pienet muutokset rakentavat mielikuvaa syvälle pienen lapsen mieleen esimerkeistä, epäluottamuksesta, pettämisestä - kun ei tultukkaan, vaikka oli sovittu. Lapset taltioivat malleja huomiselle.


Välinpitämättömyys ja silkka jaksamattomuus vanhemmilta "ajavat" lapset steissille, kartsalle ja kaduille. Mallit saadaan kovasta katuelämästä - jengiydytään, haetaan esikuvia ryhmästä - ryhmää pitää palvella tai siitä joutuu ulos. Jengissä on johtajat, jotka korvaavat esimerkillään sen luontaisen kasvatuksen, mikä piti saada kotoa. Isällä ja äidillä ei ollut aikaa, eikä aina edes hermoja arkipäivän kestämiseen.


Aikuiset ihmettelevät mikä meni vikaan - jotkut antoivat runsaat viikkorahat, automaattikortin, harrasteet ja kesälomat kaukomailla, jossa vain unohtui se pieni osatekijä, että ei matka ja sight-seeingit, vaan osallistuminen ja yhdessäolo. Lapset tarvitsevat esimerkkejä - lapsien paras esimerkki pitäisi olla oma isä ja äiti. Mikäli tämä jää puuttumaan, olemme laiminlyöneet velvollisuutemme rakentavasta esimerkistä. Puhutaan laatuajasta.


Eläinkunnassa molemmat tai jompi kumpi kouluttaa, harjoittaa, osallistuu ja huolehtii juuri tarkasti tiettyyn ikään geenisiirtonsa - elämän eväät ja mallit esimerkein ja osallistumalla koulitaan, jotta valmius kohtaamaan oma alkava itsellinen elämä on mahdollista.


Paras ratkaisu geenisiirron onnistumiseksi on vuosituhansia vanhat tapojen ja toimien siirrot, joilla niin vanhemmat kuin niiden vanhemmat ovat oppikokoelmansa saaneet.


Meiltä ihmisiltä liiaksi nuo ohjaavat opit, esimerkit ja yhteiset osallistumiset usein jäävät väliin ja seuraukset näkyvät nyt. Ihmettelylle ei ole sijaa, sillä aina lapsen vanhemmat kantavat vastuun - selitykseksi ei käy se, että katu opetti. Kysymys kuuluu mieluumminkin, miksi me emme opettaneet, miksi me emme osallistuneet.


Ei ole syytöksiä, on vain toteamuksia vastuusta: lapsien teko on prosessi, jossa velvollisuus itsestään selvyytenä ajaa huolehtimista ja kasvatusta kädellä, joka tuntee rakkautta, ohjaamista, esimerkkiä ja oikeudenmukaisuutta. Lapsi vaistoaa epäoikeudenmukaisuuden jo hyvin nuorena - mikäli tuolloin emme ole vaateliaita itseämme kohtaan, kylvämme siemenen huomiselle, jolloin muutokset toivottuun suuntaan eivät enää onnistu, ... helposti.


Jokainen voi miettiä omaa, isänsä ja äitinsä sekä lapsiensa 2-vuotisvalokuvia ja ihmetellä, kuinka viattomia kaikki olivatkaan -

.. mikä meni pieleen, mikä meni vikaan, missä tapahtui se ratkaiseva käänne? Kasvatus ja osallistuminen ovat prosessi, joka kantaa historian perinnettä. Tuossa prosessissa luottamus on suurin tae kokea onnistumista, jota jokainen vanhempi haluaa kokea.

Jokainen isä ja äiti haluaa lapsistaan onnistujia, kukaan ei toivo menestymättömyyttä eikä epäonnistumista. Ei ole vaatimuksia, ei saa olla itsestään selvyyksiä - on vain luottamus ja sen hoito sekä rehtiys oikeudenmukaisuudesta, jossa lapset ovat tarkkaavaisia ja tässä kohtaan ratkaistaan monta huomisen kohtaloa.

Alkoholin vaikutukset ovat kemiallisia prosesseja, jotka laukaisevat mielenkuvasta riippuen mahtipontisuutta, näyttämisen halua, suurellisuutta, hiljaisuutta, avoimuutta, sulkeutumista sekä myös väkivaltaa ja henkistä julmuutta - ja aina jostain syystä, koska asioita ei voitu selvittää aikaisemmin.

..

_
159148

7

440

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Minä olen onnellinen siitä että sain kasvaa raittiissa kodissa missä kukaan ei käyttänyt alkoholia . Toisin oli ystäväni kanssa .
      Sillä on merkitystä aikuisena , itse en juo, mutta ystävästäni tuli alkoholisti
      Olen tavannut isiä jotka ostavat viinaa alaikäisille lapsilleen siinä ei paljon ajatella säälittää ne lapset jotka kuvittelevat olevansa jotenkin aikuisia kas kun faija ostaa viinaakin.
      Tietoa ei ole sellaisilla aikuisilla , ja lapsilla sama kohtalo .
      Monen elämä menee pilalle . Normaalisti kannustetaan lapsia terveeseen elämään , vaan kaikki eivät ilmeisesti. Ymmärrä vaaroja

    • Anonyymi

      Takapihan Machiavellin öyhötys sangen tutkittuun asiaan

    • Anonyymi

      Mikähän tämän romaanin punainen lanka oli?

      • Anonyymi

        Ai et niinkuin ymmärtänyt, lueuudestaan


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ai et niinkuin ymmärtänyt, lueuudestaan

        Sekopäisiä väitteitä.


    • Anonyymi

      Miten sinun Perhepolitiikka?

      • Anonyymi

        En syötä perhettäni kaukaloista kuten sinä.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sannan kirja USA:n bestseller!

      "Congratulations to Sanna Marin's HOPE IN ACTION, officially a USA TODAY bestseller!" Kertoo Scribner. Mitäs persut tä
      Maailman menoa
      209
      11944
    2. Oikeistolainen luki Med mod att leda : en biografi

      ...ei tykänny Sanna Marinista
      Maailman menoa
      29
      8228
    3. Metsäalan rikolliset

      Jokohan alkaa vähitellen kaatua kulissit näillä ihmiskauppaa harjoittavilla firmoilla.
      Sotkamo
      59
      6353
    4. Ruotsalaistoimittaja: "Sanna Marinin saunominen saa minut häpeämään"

      Sanna Marinin kirja saa täyslaidallisen ruotsalaislehti Expressenissä perjantaina julkaistussa kolumnissa.....voi itku..
      Maailman menoa
      177
      5277
    5. Hyvää syntymäpäivää Sanna 40 vee!!!!

      ᕼᗩᑭᑭY ᗷIᖇTᕼᗞᗩY Sister ❣️🥰 🎉🎂✨🍰🥳 🥳🎂🥂 🎉🎊🎁🎈🎂
      Maailman menoa
      58
      5000
    6. Suomen kaksikielisyys - täyttä huuhaata

      Eivätkö muuten yksilöt pysty arvioimaan mitä kieliä he tarvitsevat? Ulkomaalaiselle osaajalle riittää Suomessa kielitai
      Maailman menoa
      51
      4523
    7. Työeläkeloisinta 27,5 mrd. per vuosi

      Tuo kaikki on pois palkansaajien ostovoimasta. Ja sitten puupäät ihmettelee miksei Suomen talous kasva. No eihän se kas
      Maailman menoa
      119
      4451
    8. Missä vaiheessa

      Päätit luovuttaa suhteeni?
      Ikävä
      119
      3946
    9. Juuri muiston ne

      Rakastuneet katseesi. Huh
      Ikävä
      83
      3452
    10. Miten paljon

      Olet halunnut mun kanssa?
      Ikävä
      55
      1995
    Aihe