Kesämökkeilykausi meinaan. Sunnuntaina lapettiin liiteri täyteen pilkkeitä eli noin 6 heittomottia. Kyllä sillä ensi kesän pärjää. Ulkona on vielä toinen mokoma häkissä pressun alla.
Eilen tyhjensin vesipumput ja suodattimen. Aurinkojärjestelmä irroitettiin säätimestä ja akku otettiin kyytiin ja tuotiin kotiin. Tämä on tehty jo monena syksynä ihan siksi, kun sen myynyt liike näin suositteli. Edes täydelle akulle ei pakkanen tee hyvää, joten on parempi tuoda se pois.
Telkkari, invertteri ja kaikki arvokkaampi omaisuus tuotiin myös pois. Kaasugrillin jätimme kuistille ja sen rosvot voisivat viedä.
Minä arvaan, että joku ärsyyntyy ja pitää tätä aiheettomana aloituksena, mutta tämä nyt sattuu olemaan keskustelupalsta ja osallistuminen on ihan vapaaehtoista. Jos alkaa nyppimään, niin vaihda sivua tai pistä kättä kikkeliin.
Nonni. Se olis taas ohi
37
677
Vastaukset
- Anonyymi
Nonnii onneksi itseltäkin on polttopuu sähläykset hyttysten syötävänä olo ohi. Täällä palvelutalossa ei tarvi haistella savua ja syödäkin voi ilman hampaita.
- Anonyymi
Ikävän lyhyt on sesonki. Tuntuu ettei oikein muuta ehdi kuin nostaa ja laskea laituria, venettä, irrotella ja kiinnitellä vesivehkeitä ym. Ja todellinen pidempi käyttöaika on se kesälomakuukausi.
- Anonyymi
Yksi vitun työleiri ja riippakivi koko kesämökki. Älä ikinä hanki.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yksi vitun työleiri ja riippakivi koko kesämökki. Älä ikinä hanki.
Mikä työleiri? Mökki on kunnossa ja polttopuiden teko vie n. 5 pv/kesä. Onneksi on mustikka-aika, sieniaika ja puolukka-aika. Onneksi on öljyvärit ja onneksi on hyvät patikkapolut lähellä.
Onneksi on hyvää kirjallisuutta ja pelikortit. Ja voihan sitä joskus ihan vaan löhöillä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yksi vitun työleiri ja riippakivi koko kesämökki. Älä ikinä hanki.
joutenolo se typerintä on, tulee vain huonoja ajatuksia
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
joutenolo se typerintä on, tulee vain huonoja ajatuksia
Niin on. Ja sitten hankit mökkiaktiviteettia ja seuraavaksi huomaat lähteväsi työleirille.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikä työleiri? Mökki on kunnossa ja polttopuiden teko vie n. 5 pv/kesä. Onneksi on mustikka-aika, sieniaika ja puolukka-aika. Onneksi on öljyvärit ja onneksi on hyvät patikkapolut lähellä.
Onneksi on hyvää kirjallisuutta ja pelikortit. Ja voihan sitä joskus ihan vaan löhöillä.Jos se jäisi siihen tekoon. Niitä pitää kanniskella ympäri tonttia. Pitää olla traktori, moottorisaha klapikone. Ja vaikka mitä.
Sitten leikkaat nurmikot, nypit kukkapuskat, trimmeröit, istutat kastelet leikkaat ja hoidat.
Maalaat räystäslaudat, korjaat vesikourut, peset ikkunat ja huopakatot. Nostat laiturit veneet korjaat ja huollat.
Peset kaivot, tyhjennät vedet huollat koneet ja laitteet. Rakennat aggrekopit, kaivatat kunnallisevedot, tyhjennät paskahuussit ja kaikki muu. Ei lopu puhteet mökiltä ei..... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin on. Ja sitten hankit mökkiaktiviteettia ja seuraavaksi huomaat lähteväsi työleirille.
Enpä ole moista vielä huomannut. Eikä moista ole näkyvissä, taitaa ikä loppua kesken. Meillä käy mökkitalkkari tekemässä raskaammat ja koneita vaativat hommat.
Tosin viime kesänä olin hänellä kaverina polttopuiden teossa - omalla vastuulla. Yrittäjän kone katkoi ja halkoi. Minä nostelin pinoon ja haravoin roskat. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos se jäisi siihen tekoon. Niitä pitää kanniskella ympäri tonttia. Pitää olla traktori, moottorisaha klapikone. Ja vaikka mitä.
Sitten leikkaat nurmikot, nypit kukkapuskat, trimmeröit, istutat kastelet leikkaat ja hoidat.
Maalaat räystäslaudat, korjaat vesikourut, peset ikkunat ja huopakatot. Nostat laiturit veneet korjaat ja huollat.
Peset kaivot, tyhjennät vedet huollat koneet ja laitteet. Rakennat aggrekopit, kaivatat kunnallisevedot, tyhjennät paskahuussit ja kaikki muu. Ei lopu puhteet mökiltä ei.....Meillä ei ole mökillä nurmikkoa tai kukkapuskia koskaan ollutkaan.
Nuo koneet ovat mökkitalkkarin. Tosin se puiden keruu vie muutaman päivän, kun kerätään ne pääasiassa tuolta hakkuuaukeilta, mutta ei tuo ole vielä koskaan ollut iso vaiva.
Mökkitalkkari maalaa räystäslaudat sitten joskus,kun mökki menee myyntiin.
Puuvene tervataan keväällä ja sen haluan tehdä itse, koska se on tosi kivaa puuhaa. Tervan tuoksu tuo mieleen lapsuudesta kylän yhteisen venevalkaman. Laituri taas nousee vinssillä. Vie n. 10 minuuttia.
Käymälän tyhjennys käy näppärästi, kun meillä on sellanen säkkisysteemi siihen ei mökkitalkkaria tarvita. Sen hyyskän nimeä en muista, mutta joku ekojuttu se tietysti oli. Ostin sen toissa keväänä valmiina pakettina ja se maksoi parisen tonnia.
Huomenna mennään taas mökille ja kerätään vielä puolukoita sankollinen tai kaksi. Sitten lämmitetään sauna.
Maanantaina käydään erään kosken rannoilla patikoimassa ja paistellaan makkarat. Todennäköisesti keskiviikkona iltapäivällä lämmitän mökkisaunan viimeisen kerran tältä syksyltä ja kylpeä ropsautamme. Sitten tyhjennän kaikki säiliöt, avaan pumpun tyhjennysventtiilin ja laitan ovet lukkoon. Tämä kesä oli siinä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yksi vitun työleiri ja riippakivi koko kesämökki. Älä ikinä hanki.
Sossun elättiä jo pelkkä työn ajatteleminen nostaa kylmän hien hauiksiin. KALJAA lisää !
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sossun elättiä jo pelkkä työn ajatteleminen nostaa kylmän hien hauiksiin. KALJAA lisää !
Ne jotka täällä eniten selittää mökin ihanuuksia on jotain kaupunkilaisvantuksia jotka käy sähköautolla vuokramökillä lukemassa hesaria ja grillaamassa jotain ylihintaista luomumakkaraa.
Ja hyvä niin kun kykyjä ei ole muunlaiseen mökkeilyyn. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Meillä ei ole mökillä nurmikkoa tai kukkapuskia koskaan ollutkaan.
Nuo koneet ovat mökkitalkkarin. Tosin se puiden keruu vie muutaman päivän, kun kerätään ne pääasiassa tuolta hakkuuaukeilta, mutta ei tuo ole vielä koskaan ollut iso vaiva.
Mökkitalkkari maalaa räystäslaudat sitten joskus,kun mökki menee myyntiin.
Puuvene tervataan keväällä ja sen haluan tehdä itse, koska se on tosi kivaa puuhaa. Tervan tuoksu tuo mieleen lapsuudesta kylän yhteisen venevalkaman. Laituri taas nousee vinssillä. Vie n. 10 minuuttia.
Käymälän tyhjennys käy näppärästi, kun meillä on sellanen säkkisysteemi siihen ei mökkitalkkaria tarvita. Sen hyyskän nimeä en muista, mutta joku ekojuttu se tietysti oli. Ostin sen toissa keväänä valmiina pakettina ja se maksoi parisen tonnia.
Huomenna mennään taas mökille ja kerätään vielä puolukoita sankollinen tai kaksi. Sitten lämmitetään sauna.
Maanantaina käydään erään kosken rannoilla patikoimassa ja paistellaan makkarat. Todennäköisesti keskiviikkona iltapäivällä lämmitän mökkisaunan viimeisen kerran tältä syksyltä ja kylpeä ropsautamme. Sitten tyhjennän kaikki säiliöt, avaan pumpun tyhjennysventtiilin ja laitan ovet lukkoon. Tämä kesä oli siinä.No nii. Taas pistin tulet kiukaaseen. Vajaa tunti ja sitten saunaan. Pumppasin muutaman ylimääräisen sankon täyteen vettä ja laskin pumpun tyhjäksi, koska yöksi on luvassa aika napakka pakkanen.
Keskiviikkoon täällä piti olla, mutta lähdemmekin huomenna. Aamiaisen jälkeen saunasta vedet pihalle, loput kamppeet kyytiin ja mökki voi jäädä talveksi.
Kiitos kuluneesta kesästä, upeaa loppusyksyä ja hienoja hiihtokelejä talvikaudeksi! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos se jäisi siihen tekoon. Niitä pitää kanniskella ympäri tonttia. Pitää olla traktori, moottorisaha klapikone. Ja vaikka mitä.
Sitten leikkaat nurmikot, nypit kukkapuskat, trimmeröit, istutat kastelet leikkaat ja hoidat.
Maalaat räystäslaudat, korjaat vesikourut, peset ikkunat ja huopakatot. Nostat laiturit veneet korjaat ja huollat.
Peset kaivot, tyhjennät vedet huollat koneet ja laitteet. Rakennat aggrekopit, kaivatat kunnallisevedot, tyhjennät paskahuussit ja kaikki muu. Ei lopu puhteet mökiltä ei.....No voi ihme jos se on niin vaikeeta. Myy hyvä mies/nainen mökki pois niin ei tarvii kärsiä.
- Anonyymi
No juu. Vaikka meillä on saarimökki, ei olla tehty ikinä mitään muita talvivalmisteluja kuin nostettu laituritikkaat vedestä ja tyhjennetty kiuasvesisäiliö.
Siellä se sänky odottaa aina pedattuna seuraavaa mökkireissua. Kausi jatkuu aina. Toki keskitalvella käydään harvemmin. - Anonyymi
Akkua ei kannattaisi lämpimään viedä, se kun pysyy paremmassa kunnossa kylmässä kuin lämpimässä, eikä minkäänlaisia pakkasiakaan pelkää kunhan vaan ladattu täyteen.
- Anonyymi
Eikä se paljon kotona hyödytä, jos tulee talvella käytyä mökillä.
- Anonyymi
Tiedän. Meidän autotallissa on talvella aika tasan +10. Se on paras.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tiedän. Meidän autotallissa on talvella aika tasan 10. Se on paras.
Tiedät? -ja silti aivan turhaan roudaat akkua...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tiedät? -ja silti aivan turhaan roudaat akkua...
Usko pois, minä tiedän ihan tasan ja tarkkaan mitä teen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Usko pois, minä tiedän ihan tasan ja tarkkaan mitä teen.
Minä en tiedä mistään mitään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Usko pois, minä tiedän ihan tasan ja tarkkaan mitä teen.
Niin vieläkin pitää ihmetellä että tiedät ja silti teet mitä teet.
- Anonyymi
olet toiminut kuten maalaisjärkinen ihminen, onnea. entäs petivaatteet?
- Anonyymi
Petivaatteet säilyvät paikoillaan sängyssä talven yli. Ei ikinä ole tullut mielenkään tehdä mitään niille.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Petivaatteet säilyvät paikoillaan sängyssä talven yli. Ei ikinä ole tullut mielenkään tehdä mitään niille.
Ja niitähän tarvitaan vielä. Nythän vasta on parhaat mökkikelit edessä päin ainakin saaristossa. Mökin lämmössä on mukava nautiskella kun ulkona sataa ja vihmoo. Myrskyllä on mukava istua rannassa ja nauttia merestä kun se näyttää voimansa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja niitähän tarvitaan vielä. Nythän vasta on parhaat mökkikelit edessä päin ainakin saaristossa. Mökin lämmössä on mukava nautiskella kun ulkona sataa ja vihmoo. Myrskyllä on mukava istua rannassa ja nauttia merestä kun se näyttää voimansa.
Ja kun huviveneilijät ovat poissa, niin on rauhallista.
- Anonyymi
Miksi klapeja liiteriin pitää mättää? Palaminenhan on aineen yhdistymistä happeen ja vedessä, H2O, on paitsi happea myös erittäin hyvin palavaa vetyä (vrt. ilmalaiva Hindenburgin räjähdys ja palo). Jos haluan säästää, poltan tietenkin märkää puuta!
- Anonyymi
Vaikka vedessä on vetyä ja happea, niin niiden erottaminen toisistaan vaatii energiaa ja suuri osa puun sisältämästä energiasta kuluu siihen. Ts. Märän polttopuun polttamisen hyötysuhde on huono.
Sama ongelma on poliitikkojen ihannoimassa vetytaloudessakin. Vedyn tuottaminen elektrolyysillä vaatii aivan liian paljon energiaa, jotta sitä saisi kannattavaksi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vaikka vedessä on vetyä ja happea, niin niiden erottaminen toisistaan vaatii energiaa ja suuri osa puun sisältämästä energiasta kuluu siihen. Ts. Märän polttopuun polttamisen hyötysuhde on huono.
Sama ongelma on poliitikkojen ihannoimassa vetytaloudessakin. Vedyn tuottaminen elektrolyysillä vaatii aivan liian paljon energiaa, jotta sitä saisi kannattavaksi."Vaikka vedessä on vetyä ja happea, niin niiden erottaminen toisistaan vaatii energiaa ja suuri osa puun sisältämästä energiasta kuluu siihen". Höpöä, vai että sähköttömässä puuliiterissä vedyn ja ja hapen erottaminen polttopuista vaatii energiaa? Vaikka sitä energiaa ei mistään tule!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Vaikka vedessä on vetyä ja happea, niin niiden erottaminen toisistaan vaatii energiaa ja suuri osa puun sisältämästä energiasta kuluu siihen". Höpöä, vai että sähköttömässä puuliiterissä vedyn ja ja hapen erottaminen polttopuista vaatii energiaa? Vaikka sitä energiaa ei mistään tule!
Eihän siellä liiterissä erotella vedestä vetyä ja happea. Siellä vesi erotetaan puusta eli puu kuivataan. Tosin käsittääkseni tuossa tapauksessa ne puut ovat ainakin osin kuivia ja ne lapettiin sinne säilöön.
Vedyn ja hapen erottaminen toisistaan on ihan eri prosessi ja se vaatii tosiaan paljon energiaa.
Näissä suunnitteilla olevissa prosesseissa on tarkoitus tehdä vetyä siinä voimalan yhteydessä silloin kun sähkö on halpaa, eikä sitä kannata syöttää verkkoon. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eihän siellä liiterissä erotella vedestä vetyä ja happea. Siellä vesi erotetaan puusta eli puu kuivataan. Tosin käsittääkseni tuossa tapauksessa ne puut ovat ainakin osin kuivia ja ne lapettiin sinne säilöön.
Vedyn ja hapen erottaminen toisistaan on ihan eri prosessi ja se vaatii tosiaan paljon energiaa.
Näissä suunnitteilla olevissa prosesseissa on tarkoitus tehdä vetyä siinä voimalan yhteydessä silloin kun sähkö on halpaa, eikä sitä kannata syöttää verkkoon.Liiterissä ei erotella vettä puusta. Se erotetaan ulkona säiden armoilla. Se vasta ihmeellistä onkin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eihän siellä liiterissä erotella vedestä vetyä ja happea. Siellä vesi erotetaan puusta eli puu kuivataan. Tosin käsittääkseni tuossa tapauksessa ne puut ovat ainakin osin kuivia ja ne lapettiin sinne säilöön.
Vedyn ja hapen erottaminen toisistaan on ihan eri prosessi ja se vaatii tosiaan paljon energiaa.
Näissä suunnitteilla olevissa prosesseissa on tarkoitus tehdä vetyä siinä voimalan yhteydessä silloin kun sähkö on halpaa, eikä sitä kannata syöttää verkkoon.Juu, ja sitten kun nämä vetylaitokset alkavat lisäämään halvan sähkön kysyntää, sähkö ei enää ole halpaa edes silloin kuin nyt on, mutta eihän vihreä siirtymän olekaan tarkoitus palvella tavallista kansaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juu, ja sitten kun nämä vetylaitokset alkavat lisäämään halvan sähkön kysyntää, sähkö ei enää ole halpaa edes silloin kuin nyt on, mutta eihän vihreä siirtymän olekaan tarkoitus palvella tavallista kansaa.
Masentaa. Ihan helevetisti masentaa.
Teeppä niin tahi näin, niin aina menee väärin ja kalliiksi tulee.
Mikään ei saa muuttua, koska jäärä ei halua (vaikka kaikki muuttuu aina, halusitpa tai et).
Vety, aurinkosähköt, tuulisähköt, kaikkee ne kehtaakin, vaikka minä tietäsin paremmin. Meillä on tehty sata vuotta näin, mitä varten jotain uutta pitäsi...?
Joko uskotte, että masentaa. Nyt jos olis köyttä, niin tekisin solmun köytehen... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Masentaa. Ihan helevetisti masentaa.
Teeppä niin tahi näin, niin aina menee väärin ja kalliiksi tulee.
Mikään ei saa muuttua, koska jäärä ei halua (vaikka kaikki muuttuu aina, halusitpa tai et).
Vety, aurinkosähköt, tuulisähköt, kaikkee ne kehtaakin, vaikka minä tietäsin paremmin. Meillä on tehty sata vuotta näin, mitä varten jotain uutta pitäsi...?
Joko uskotte, että masentaa. Nyt jos olis köyttä, niin tekisin solmun köytehen...Ensi talvena voi sähkö loppua kesken, kun on siirrytty tuulivoimaan, ilman kunnollista varautumista tuulettomiin päiviin. Tähän tilanteeseen meidät on johdattanut Kokoomus vihervasemmiston kanssa. Asiantuntijoita ei ole kuunneltu ja on menty tunne edellä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Masentaa. Ihan helevetisti masentaa.
Teeppä niin tahi näin, niin aina menee väärin ja kalliiksi tulee.
Mikään ei saa muuttua, koska jäärä ei halua (vaikka kaikki muuttuu aina, halusitpa tai et).
Vety, aurinkosähköt, tuulisähköt, kaikkee ne kehtaakin, vaikka minä tietäsin paremmin. Meillä on tehty sata vuotta näin, mitä varten jotain uutta pitäsi...?
Joko uskotte, että masentaa. Nyt jos olis köyttä, niin tekisin solmun köytehen...Sähkön hinta ei ole jäärän syytä. Jäärä on se, joka joutuu maksamaan. Minuakin masentaa nykymeno Suomessa ihan pirusti. Sen takia lähdössä pysyvästi Norjaan. Vain Mökki jää Suomeen. Muu omaisuus jo Norjassa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ensi talvena voi sähkö loppua kesken, kun on siirrytty tuulivoimaan, ilman kunnollista varautumista tuulettomiin päiviin. Tähän tilanteeseen meidät on johdattanut Kokoomus vihervasemmiston kanssa. Asiantuntijoita ei ole kuunneltu ja on menty tunne edellä.
Ei persu ole mikään asiantuntija. Se on ihan tavallinen persu vaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sähkön hinta ei ole jäärän syytä. Jäärä on se, joka joutuu maksamaan. Minuakin masentaa nykymeno Suomessa ihan pirusti. Sen takia lähdössä pysyvästi Norjaan. Vain Mökki jää Suomeen. Muu omaisuus jo Norjassa.
"Muu omaisuus jo Norjassa..."
Veditkö pitkänkin rännin?
- Anonyymi
Juu, vaikka itse en mökkiä ns. talviteloille laitakkaan, niin pientä valmistelua talveen toki on aina, vene nurin, pumpusta vesi pois jne. Mutta muuten jatketaan mökkeilyä ja sitä varten on mukavasti taas puuta varastossa. Ja kun pakkaset tässä ensin vähän nappasee, niin sitten on mukava lähteä tekemään lisää polttopuuta seuraaville vuosille.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.2956707Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652059- 1751797
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151267- 1121257
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691170Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71146RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j531047Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411031Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288972