Unessa minulle kertottiin,että äiti on kuollut ja hautajaiset on käynnissä eikä ole mulle kerrottu mitään(Tosi elämässä äiti on elossa ja asuu vanhainkodissa). Minä sanoin:näin hänet muutama tunti sitten elossa:. Kun menin hautajaispaikalle oli äiti elossa paikan takahuoneessa. En tiedä ketä ne huijasi,mutta olisi pitänyt kertoa minulle,että hautajaiset on huijaus. Ortodoksipapinkin olivat saaneet mukaan vaikka äiti ei ole ortodoksi. Juonen punojat olivat paikalla myös. He olivat 2 Salatut Elämät näyttelijää. Lähdin kotiin ja kotitalon kellarin saunaosastolta tuli savua joka lähemmin tarkasteltuna paljastui putkirikon aiheuttamaksi vesihöyryksi.
Sitten olin katsomassa jääkiekko-ottelua. Se oli Saipan ottelu vaikka tosielämässä olen KalPa fani. Katsojia oli vähän katsomossa. Lisäksi Saipa myöhästyi nolosti ottelusta. Saipan joukkue oli vielä jäähallin käytävällä kun ottelu oli jo käynnissä. Vierasjoukkue teki maalin tietenkin tyhjään Saipan maaliin.
Sitten oli laiva. Se oli autolautta pielisen kokoinen. Se oli puusta tehtyi tai puunväriseksi maalattu. Se oli hieno sisältä.
Juonitttelua ja Jääkiekkoa
Anonyymi-ap
1
297
Vastaukset
- Anonyymi
No tulee mieleen että joku minkä pitäisi herättää tunteita ei ehkä ole sitä tehnytkään? Tunnet itsesi huijatuksi ? Ennen oli laivat puuta ja miehet rautaa. Aidot tai perinteiset asiat navigoivat sinut menestykseen, oli se sitten henkilökohtaista tai muuta.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san2512878Muovikassikartelli
Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell41610Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta
Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.21305- 1011174
Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion
Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu1231151- 691037
Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta1531022Oikea kaste on syntisten kaste
Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka581015Upotuskaste on raamatullisin kaste
Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.717927- 135902