En ollut pitkään aikaan päässyt seuroihin ennen viime sunnuntaita. Oli muuttokiireitä ja juhlia. Juhlat (valmistujaisia, yo-juhlia) olivat ihania, ihmiset olivat saaneet valmiiksi urakan. Olen kiitollinen, että kiireistä huolimatta ehdin pysähtyä useammankin tuttavan luona. Ystävyys on hoidettuna hedelmällistä: se antaa enemmän kuin se ottaa. Tuntui kuin olisi pankkitilille tallettanut, niin lämpimiä kohtaamisia kaukanakin asuvien ystävein luona.
Mutta silti oli kaipuu seuroihin. Oli halu laulaa, halu kuunnella, halu uskoa. Sanoma oli turvallista ja tuttua, samaa kuin aina ennenkin. Ja voi mahdoton, kun laulu kajahti. Se kevensi muuttolaatikoiden painoa ja uuden kodin epäjärjestystä.
"Kiittäkää herraa, kiittäkää herraa", seuroissa laulettiin. Kiitoksen aiheita on runsaasti: on usko ja rauha omalla tunnolla; Jumala on suonut terveyttä, ystäviä ja saattomiehiä; nälässä, koditta tai vaatteitta ei ole tarvinnut elää. Näistä harvoin muistaa kiittää. Harvoin muistaa myös kantaa ja tukea niitä, joille Jumala on suonut vastoinkäymisiä.
Suviseurat lähestyvät. Minä perheettömänä kenties laitan teltan jonnekin tai asun yhteismajoituksessa. Odotan suviseuroja malttamattomana kuin lapsi. Sinne kokoontuu niin paljon ystäviä ympäri ja Suomen ja ulkomailtakin. Nettiyhteys ei voi korvata reaalista kontaktia. Joku varmaan iloitsee vauvastaan, toinen on tyytyväinen, kun työnantaja soi lomaa, jotta hän pääsisi suviseuroihin. Isoon telttaan koittaa suunta aina. Puhujaveljet saarnaavat samaa sanomaa. Samaa, vaikka tulevat eri puolilta Suomea tai vaikkapa ulkomailta. Se on ihmeellistä, eihän kukaan niitä saarnoja etukäteen kontrolloi. Illalla on mukavaa kokoontua vapaasti lauleskelemaan isoon telttaan. Joskus sattuu niinkin hauskasti, että yhtä aikaa kajahtaa kolmekin laulua.
Mikäs minun olleessa, Jeesus on sovittanut syntini ristillä. Aina matkalla kuitenkin tarttuu likaa vaatteisiin. Kiitos Jumalalle, kun hän on suonut läheisiä ystäviä, joiden puoleen voin kääntyä ja jotka aina jaksavat siunata evankeliumilla Jeesuksen armotyön kautta köyhää Herran lasta.
Iloista ja lämmintä kesää kaikille!
t. hymyniilo
Mutta silti oli kaipuu seuroihin. Oli halu laulaa, halu kuunnella, halu uskoa. Sanoma oli turvallista ja tuttua, samaa kuin aina ennenkin. Ja voi mahdoton, kun laulu kajahti. Se kevensi muuttolaatikoiden painoa ja uuden kodin epäjärjestystä.
"Kiittäkää herraa, kiittäkää herraa", seuroissa laulettiin. Kiitoksen aiheita on runsaasti: on usko ja rauha omalla tunnolla; Jumala on suonut terveyttä, ystäviä ja saattomiehiä; nälässä, koditta tai vaatteitta ei ole tarvinnut elää. Näistä harvoin muistaa kiittää. Harvoin muistaa myös kantaa ja tukea niitä, joille Jumala on suonut vastoinkäymisiä.
Suviseurat lähestyvät. Minä perheettömänä kenties laitan teltan jonnekin tai asun yhteismajoituksessa. Odotan suviseuroja malttamattomana kuin lapsi. Sinne kokoontuu niin paljon ystäviä ympäri ja Suomen ja ulkomailtakin. Nettiyhteys ei voi korvata reaalista kontaktia. Joku varmaan iloitsee vauvastaan, toinen on tyytyväinen, kun työnantaja soi lomaa, jotta hän pääsisi suviseuroihin. Isoon telttaan koittaa suunta aina. Puhujaveljet saarnaavat samaa sanomaa. Samaa, vaikka tulevat eri puolilta Suomea tai vaikkapa ulkomailta. Se on ihmeellistä, eihän kukaan niitä saarnoja etukäteen kontrolloi. Illalla on mukavaa kokoontua vapaasti lauleskelemaan isoon telttaan. Joskus sattuu niinkin hauskasti, että yhtä aikaa kajahtaa kolmekin laulua.
Mikäs minun olleessa, Jeesus on sovittanut syntini ristillä. Aina matkalla kuitenkin tarttuu likaa vaatteisiin. Kiitos Jumalalle, kun hän on suonut läheisiä ystäviä, joiden puoleen voin kääntyä ja jotka aina jaksavat siunata evankeliumilla Jeesuksen armotyön kautta köyhää Herran lasta.
Iloista ja lämmintä kesää kaikille!
t. hymyniilo
Vastaukset 2
Vanhimmat
Näin minäkin olen ajatellut. En ole kokenut saarnoja pelkkinä fraasien toisteluna. Minulle epäileväiselle seurat ja evankeliumi, anteeksiantamuksen suloinen saarna ovat olleet uskoa vahvistava kokemus. On tuntunut, että vaikka oma syntisyys painaa, niin silti askeleeni ovat rauhan tiellä. Kun olen kuunnellut ja yhtynyt seuraväen laulamiin matkalauluihin, tulee kiitollinen mieli. Vielä on Jumala varjellut uskomassa maailman keskellä ja suurten epäilysten keskellä. Ihmeellistä tuo uskovien yhteys, ihmeellistä tuo Jumalan rauha. "Rauhan minä jätän teille, minun rauhani minä annan teille, en minä anna niin kuin maailma antaa."
Ja Perhoon ollaan menossa, on se niin hieno kokemus nuo suviseurat vuosi toisensa jälkeen :)
aivan kyyneleet sumensivat silmäni kun luin "tuntojasi".
näinhän se on,että "Oi,katsohan lintua oksalla puun se laulaa niin kauniisti aina,se korkeimman kiitokseen aukaiseen suun -sen mieltä ei huolet ne paina,se laulaen Luojaansa kiittää"...."Ei kylvä,ei niitä,ei myös kokoa se vastaisten päivien ruokaa,vaan aina sen mieli on riemuisena,ei huomisen huolista huokaa.Ja silti ei puutetta kärsi..."
Olen itse perheen äiti -monen ikäisiä- ja odotan yhtälailla suvareita kuin sinä,sillä suviksissa on "niin helppo uskoa" kun on paljon samassa tilanteessa olevia yhdellä koolla.
Illalla seurateltassa kajahtavat laulut nostavat aivan kuin tukan pystyyn :)
"Jos voisin Jeesuksestani,mä laulaa sydämestäni,niin ylistäisin rakkauttaan kun tuli tänne päälle maan..."