Tiedän, ettei paluu seksikulttuurissa ole mahdollinen...

Anonyymi-ap

mutta silti haaveilen sellaisesta.

Varhaisihminen kulki aina alasti Afrikan lämpimissä oloissa. Ei sillä päätä vaivattu, sillä se oli ainoa mahdollisuus. Muuttovirran mukana kylmemmille seuduille tuli pakolliseksi käyttää vaatteita, joiden käyttö on levinnyt jo Afrikkaankin.

Vaan on meillä tilanteita varsinkin kesällä, jolloin vaateita ei tarvitse, yhteissaunominen, uiminen, auringonotto ja mökkeily jo sinänsä. Mutta kuinka valtavasti henkistä energiaa menee keskusteluihin, kun otetaan kierrellen ja kaarrellen selkoa, kenelle se sopii?

Toivoisi, vaikkei ole mitään syytä odottaa, että tulisi kuin alkuihmisellä aika, jolloin kaikki olisi niin selvää, ettei tarvitsisi hitustakaan keskustella. Vierailullekin kun mentäisiin, olisi ilman muuta selvää, että riisuttaisiin alastomaksi, kun on tutustuttu oloissa, kuten seurakunnan kerhossa, jossa ei ole voinut olla alasti.

Kun meille tuli mökille naispuolinen yllätysvieras, jota emme aikaisemmin olleet tavanneet, ja oli aurinkoinen ja lämmin päivä, hän ilman selittelyä riisui kokonaan alasti. Niin, mutta jatkossa kävikin ilmi, että hän oli sekä fiksu, kaunis, että miellyttävä. Tällainen on hyvin harvinaista, ei kuitenkaan itse alastomuus, vaan siitä sopiminen ja keskustelu.

"Vain haaveeksi pelkäksi jää se." Laulusta Musta Rudolf.

5

366

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Mee niuvanniemeen siellä spede tuikkaa kuivana kakkoseen buaahaa

    • Anonyymi

      Nyky aikainen uudempi nudismi on tuon jäljillä voimakkaasti.
      Me ainaskin nautitaan vaimon kanssa alastomuudesta ja vaimo rakastaa kun miehet häntä alastomana katselevat.
      Euroopassa on paljon yleisempää kuin täällä.
      Täällä ei edes uskalleta asiasta oikein puhua.
      Tänne tekisi hyvää saada saksalais tyyppinen alaston kylpylä missä saisi nakuilla, olla esillä ja myös katsella muita alasti.

      • Anonyymi

        Naiset usein tykkäävät enemmän näytellä itseään kuin miehet.


    • Anonyymi

      Totta oli aikoinaan! Miehet yhtyivät useiden kymmenien naisten kanssa eikä naiset pistäneet vastaan.

      • Anonyymi

        Jahas taas tää pikkupoika on kommentoimassa joka saitilla ja vaippa vieläkin märkänä.


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.

      https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.
      Maailman menoa
      84
      5297
    2. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

      Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
      Maailman menoa
      30
      3526
    3. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      40
      2874
    4. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      27
      2094
    5. Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet

      🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.
      Ikävä
      59
      1851
    6. Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa

      Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.
      Maailman menoa
      286
      1646
    7. Miksi pitäisit enemmän

      Minusta kuin siitä toisesta?
      Ikävä
      47
      1596
    8. Mitä meidän välillä

      Tulee tapahtumaan vai tuleeko mitään?
      Ikävä
      94
      1392
    9. Tämmönen höpsö

      Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress
      Suhteet
      44
      1366
    10. Mikä ihme teitä savolaisia tuossa

      p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.
      Tuusniemi
      7
      1175
    Aihe