Yesterwynde Spotifyn maailman top10ssä!

Anonyymi-ap

Veteraanibändimme Yövissu Yesterwyndellä Spotifyn striimatuimpien levyjen top 10 listalla 10. sijalla. Ei hassummin bändiltä, jonka jäsenistö on keski-ikäisiä tai jo kovasti lähentelee sitä ja joka julkaisee yli 5 minuuttisia biisejä evoluutiosta maailmansynmystä ja ihmisyydestä. Oikea epämuodikkuuden multihuipentuma.

Joko olisi aika alkaa puhumaan suosituimmasta suomalaisesta musikkiyhtyeestä koskaan, eikä vain sanoilla "yksi suomen menestyneimmistä yhtyeistä"?

15

1114

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tuo on kyllä kova juttu. Suomi on pieni maa. Oman kansan striimauksilla ei tuolle listalle päästä. Top 10 listassa näkyy olevan myös Katy Perry. Onkohan paljon muita suomalaisia ollut samalla listalla?

    • Anonyymi

      Kuikee homma Floor Jansen on nykysin todella tunnettu, mutta Floor tarvitsee Nightwishin, sen hän on niin monesti sanonut. Kun on taitoa ja kysyntää miksi nainen ei kävisi laulemassa myös muissa pippaloissa. Floorin suosio johtuu tietysti hänen taidoistaan, mutta alusta saakka on tullun selvöksi, että hän on hyvin sympaattinen ihminen.
      "79 t. katselukertaa 15 tuntia sitten"
      https://www.youtube.com/watch?v=Nz21RfJ3ozs&t=5460s

      • Anonyymi

        Niin moni asia on yhdessä enemmän kuin osiensa summa.

        Niin on myös Floor ja Nightwish. Kumpikin erikseen käy jonkin verran huonommaksi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin moni asia on yhdessä enemmän kuin osiensa summa.

        Niin on myös Floor ja Nightwish. Kumpikin erikseen käy jonkin verran huonommaksi.

        Musiikin hyvyys piileksii kuuntelijan päässä. Musiikki on täsmälleen niin hyvää kuin kuuntelijasta kulloinkin tuntuu. Henkilökohtainen elämys ei katso soittotaitoa tai myyntilistoja. Maestrokaan ei tiedä, mistä musiikki syntyy.:)


    • Anonyymi

      Tuskin tuo mikään Spotifyn globaali top 10 lista on, joku pohjoismaiden…

      • Anonyymi

        Ei löydy Nightwishiä edes top 100 listalta, heh.


      • Anonyymi

    • Anonyymi

      Spotify ei ole vielä julkaissut tämän viikkoista TOP-200 albumilistaa joka alkaa 20.9.-24. Tuo Instagram lista on vähän outo tapaus, 20-22 viittaa siihen että se olisi viikonlopun lista ja onko siinä koko maailma. No joka tapauksessa Spotify on niin epäluotettava ja helposti manipuloitavissa että sen listat on lähinnä vitsi.
      Varmemman kuvan saa iTunesin TOP-200 maailmanlistalta joka julkaistaan päivittäin.
      ITunesin listalla Yesterwynden sijoitukset ovat olleet 27, 2, 2, 2, 4, 3 joten vähintään samaa tahtia mennään kuin Human Naturallakin.
      Täällä vähän linkkejä mistä voi seurata:
      https://charts.spotify.com/charts/view/album-global-weekly/2024-09-19
      https://kworb.net/aww/archive/
      https://kworb.net/aww/index.html
      https://kworb.net/apple_albums/index.html
      https://www.ukmix.org/forum/chart-discussion/artist-chart-analysis/104435-nightwish-charts-sales-history/page33

      • Anonyymi

        ITunesin listoilla Yesterwyndellä on 12 maan listan ykköspaikkaa mikä on uusi Nightwishin ennätys 👏👏👏


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ITunesin listoilla Yesterwyndellä on 12 maan listan ykköspaikkaa mikä on uusi Nightwishin ennätys 👏👏👏

        Mistä näitä näkee?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mistä näitä näkee?

        Tuossahan ylempänä minä niitä osoitteita annoin. tässä on se arkisto 27.2.2011 lähtien.
        https://kworb.net/aww/archive/


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ITunesin listoilla Yesterwyndellä on 12 maan listan ykköspaikkaa mikä on uusi Nightwishin ennätys 👏👏👏

        Itunesin myynnin markkinaosuus musiikkikaupasta max. 1%. Ei valitettavasti mikään shampanjan ja ilotulituksen paikka. Parempi saavutus oli applemusicin maailmanlistan 25. keskimääräinen sija ekalla viikolla. Euroopassa jopa 10.


    • Anonyymi

      On ollut menstynein iät ajat ja mennyt Himistä ohi jo kymmenen vuotta sitten, mutta suomalaisille idioottitoimittajille ei vaan mene jakeluun.

      • Anonyymi

        Juurikin näin


    • Anonyymi

      Erikoinen lista koska ainut maa missä spotifyin viikon top50 albumeissa Suomi sijalla 3. Toinen viikko 14. ja kolmas 39.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      193
      1422
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      138
      913
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      85
      872
    4. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      52
      801
    5. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      758
    6. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      253
      667
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      330
      639
    8. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      9
      636
    9. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      57
      619
    10. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      594
    Aihe